11. Suomalaisia tänne?

152 16 47
                                    

Louisin nk. 

Juttelen kavereideni kanssa käytävällä tuntien loputtua. Olen kyllästynyt jo Zaynin valittamiseen, siitä kuinka yhden yön hommissa tytöt eivät ole osanneet mitään. 

Zayn Malik, hyvä kaverini. Hän on paha poika ja bilettää aina. Se ei ole minun juttuni ollut koskaan. Zayn on 17-vuotias, kuten melkein kaikki luokallani paitsi minä ja Liam.

Liam Payne on lempeä, kaikille ystävällinen ja todella avulias. He ovat Zaynin kanssa parhaat ystävykset, olleet pienestä pitäen. Liamin kanssa olemme myös aika hyviä kavereita. Tutustuimme toisiimme kun päädyimme samalle luokalle.

Kuulen hetken kuluttua kun käytävällä, joku paiskaa oven auki lujaa. Turhankin lujaa, sieltä rynnii suuri määrä oppilaita.

Sitten näen sen, jonka olen pitkään haaveillut näkeväni.

**

Olemme tulossa ruokalasta ja menemme nyt kohti yläkerran aulaa, jossa olisi kivan pehmeä sohva. Istumme sohvalle ja jatkamme juttelua iloisina. Meillä on ruokataukoa vielä puolisen tuntia jäljellä.

"Kuinka vanha muuten olet?" Harry kysyy yllättäen. En ollut muistanut edes kertoa näinkin tärkeää asiaa. Hups.

"Oon 18-vuotias, mutta oon tokalla ku jäin luokalle" Selitän hieman nolona, se jostain syystä hävettää minua aika paljon. Ei varmaan ole syytä sille, normaaliahan se on eikö?

"Ai, mä oon 16-vuotias. Älä turhaan oo nolona siitä et oot jääny luokalle, ei sitä tarttee hävetä" Hän sanoo lempeästi ilmeisesti huomaten häpeäni. Hymyilen hänelle ja juuri silloin kellot soivat. On siis aika lähteä tunnille... Harmi.

Emme ole puhuneet kursseistamme, joskus meillä on ollut tässä koulussa yhteisiä kursseja muiden luokka-asteiden kanssa. En ole kysynyt Harrylta, mutta tarvitseeko minun edes tietää?

**

Nyt olisi enää viimeinen tunti ja koulu loppuisi. Sovimme Harryn kanssa, että näemme pääovilla koulun loputtua. Menisimme samaa matkaa kotiin, koska asumme aika lähekkäin toisiamme. Minulla on viimeinen tunti historiaa, se on tylsää. Tunti menee kuitenkin nopeasti kun nauramme Zaynin kanssa kaikelle, opettajat ei enää jaksa puuttua siihen.. Olemme tehneet sitä kaikilla kursseilla, jopa yläasteella ollessamme samalla luokalla. Vihdoin kello pirahtaa ja pääsisimme vapaiksi. 

Olen odottanut jo jonkin aikaa Harrya, olen laittamassa hänelle viestiä kunnes muistan ettemme ole vaihtaneet edes numeroita. Sitten näen kikkurapään juoksevan käytävällä kuin hullu. Naurahdan pojalle, kun hän näyttää niin suloiselta juostessaan.. Mitä juuri ajattelin? Suloinen... mutta enhän minä voi, en tunne häntä. Harry tulee luokseni ja pahoittelee myöhästymistään. Hän selittää söpösti kuinka opettaja hänen opettajansa rupesi kehumaan hänen kiharoita ja kyseli Holmes Chapelista. Tein sen taas...

Hetken käveltyämme saavumme minun kotini luokse ja joutuisimme sanomaan heipat.. Sitten mieleeni muistuu asia: "Hei voidaanko me vaihtaa numeroit nii voitais jutella ja nähdä vaikka vapaa-ajallakin?" Kysyn katsoen Harryyn, joka on minua vähän pidempi. Hän nyökkää ja ojentaa puhelimensa minulle, jotta voisin näpytellä numeroni sinne. Kun olen näpytellyt sen, laitan vielä nimeksi Louis. 

"Nyt soita minulle nopeasti, niin saan sun numeron" Pyydän ja pian minulla onkin Harryn numero. Nimeksi laitan 'Hazza<3'. Sitten hyvästelemme ja hän lähtee omaan kotiinsa. Juoksen sisälle ja huudan tervehdyksen, jos siellä olisi ketään kotona. Kuulen ryminää portaista ja pikkusiskoni, Daisy ja Pheobe juoksevat alas. 

"Lou kuka toi poika oli, jonka kaa juttelit?! Se oli söpö! Me nähtiin teiät yläkerran ikkunasta" He huutavat yhteen ääneen. Kerron hänen olevan uusi oppilas, joka asuu lähellämme. Omaan huoneeseeni mennessä, törmään Lottieen ja nykäisen hänet omaan huoneeseeni työntäen oven kiinni. 

"Se poika on ihana luonteeltaan ja sen nimi on Harry!" Selitän turhan innostuneesti. Siskoni hymyilee ja sitten hänen ilmeensä muuttuu kauhistuttavaksi virneeksi. 

"Jaahas, onkos meidän pikku-Louis ihastunut?!" Hän suorastaan rääkäisee iloisena. 

"Lottiee! En ole, en ees tunne sitä kunnolla!" Huudahdan Lottielle. Juuri samassa oveni aukeaa ja pikkusiskomme Felicite kurkistaa huoneeseen, "Mitä täällä juoruillaan kertokaa toki minullekin!". Rupeamme kaikki nauramaan yhdessä.

Skip iltaan

Menen sänkyyn valmiiksi, jotta nukahtaisin nopammin. Muistan juuri, että vaihdoin numeroita Harryn kanssa. Päätän siis laittaa hänelle viestiä. Toisaalta se on vaikeaa, en halua hänen huomaavan minun ihastuneen häneen. Koska... Enhän minä ole?

Minä: Moi Harry :) mennäänkö aamulla samaa matkaa koululle ?

Hazza<3 : Moiii! Tottakai, haluun tutustuu paremmin. Öitä Lou, muuten en jaksa herätä!

Minä: Juu öitä, nuku hyvin Hazza ! 

Hymyilen viesteille, on hän kyllä ihana.. Ei Louis, et saa ajatella noin! Harry on aivan varmasti hetero kaiken lisäksi...

Nukahdan heti tuon jälkeen. 

*

Kello on puoli kahdeksan kun huomaan Harryn tulevan talomme eteen. Lähden siis kovaa vauhtia ulos, jottei hän joudu odottamaan. Huikkaan äidilleni heipat, joka tekee aamupalaa pikkusiskoilleni. Matkalla koululle juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. 

Meillä on tänään luokanohjaajan tunti poikkeuksellisesti. Muuten minulla ja Harrylla olisi ollut kuvaamataitoa kummallakin. Sovimme menevämme syömään yhdessä.

Menemme oman opettajamme perässä luokkaan ja hän aloittaa puhumaan jotain liittyen luokkamme oppilaskunnan jäsenistä, ne muutamat hiket tahtovat tehtävään.

"Niin ja ennen tunnin loppua, meidän luokalle tulee kaksi uutta oppilasta. He muuttavat tänne Suomesta, joten puhukaa heille selkeästi ja olkaa ystävällisiä heille. He aloittavat ensi viikon alussa täällä. Kerron jo valmiiksi heidän nimetkin, kun he pyysivät niin. He ovat kaksoset Anni ja Albert" Opettaja selittää hymyillen.

"Mitä ihmettä suomalaisia tänne muka?" Zayn kuiskaa minulle. Muualtakin luokasta kuuluu supinaa.

Aamu on mennyt nopeasti ja menen jo syömään. Näen Harryn istumassa yhden tuttavani kanssa, Niall on irlantilainen ja on myös Zaynille hyvä ystävä. Menen poikien luo ja kerron uutiset, he ovat innoissaan uusista ihmisistä. Söpöjä kummatkin.

(words: 811)

Nyt on tääki kirjotettu. Tosiaan ei tullutkaa vielä muita uusia ku Zayn, Liam ja Niall :D ens lukuu sitten tulee, en kuitekaa lupaa mitää et millo tulee seuraava. Oon ollu vähä kipee nii väsyttää hurjasti. Kiitos ku luette ja kertokaas vaikka mielipiteitä luvusta tai koko kirjasta? :3 sori jos on virheitä, en ainakaa huomannu olevan.

You Win My Heart - Larry StylinsonHikayelerin yaşadığı yer. Şimdi keşfedin