Bleeding love//IN FINNISH

Chapter twenty-two

Ystävänpäivä.

Tätä päivää olen kieltämättä odottanut.

Olen ollut viime päivät ihan tohkeissani ja nyt vihdoin ja viimein on 14. helmikuuta. Minua ärsyttää tällä hetkellä vain se, että on koulua. Olisi ollut niin paljon mukavampaa, jos ystävänpäivä olisi ollut vaikka lauantaina. Olisin voinut viettää koko päivän kahdestaan Codyn kanssa.

Tunnen pienen tönäisyn, joka saa minut nostamaan pääni kengän kärjistäni. Vilkaisen nopeasti jotain poikaa, joka käveli hirveällä vauhdilla ohitseni ja vahingossa - tai sitten tahallaan tönäisi minua.

Olen jumittunut tähän käytävälle, enkä tiedä miten pitkään olen tässä seissyt tien tukkona. Nopeasti saan jalat liikkelle ja suuntaan lokerolleni. Onneksi koulua on vain yhteen asti. Koulua on vain viisi tuntia. Enköhän minä kestä.

Laitan lokerooni koodin ja vetäisen kaapin oven auki. Minua rupeaa heti hymyilyttämään, kun huomaan kaapissani kimpun tummanpunaisia ruusuja. Käännän hieman päätäni ja katselen ympärilleni, mutta en näe Codya. Käännän katseeni takaisin ruusuihin ja niissä olevaan pieneen lappuun.

My valentine.

"Onko ruusut mieleen?" Kuulen kuiskauksen korvani juuressa. Sydämeni jättää pari lyöntiä välitä ja saa tiputtamaan lapun lokeroni pohjalle.

Ennen kuin kerkeän vastata mitään, niin tunnen Codyn käsien kiertyneen ympärilleni ja hänen hengityksen niskassani. Hymyni kasvaa vain entisestään ja lasken käteni hänen käsiensä päälle.

"Sinä taidat oikeasti pitää lokerooni murtautumisesta?" Kysyn huultani purren ja käännyn ympäri. Katselen Codya silmiin ja hän katsoo minua takaisin.

"Kyllä se pääsee näissä kivoissa asioissa ihan top kymppiin."

Minä pudistelen päätäni huvituneena ja painan huuleni Codyn huulille. Joskus koulussa suudellessa voi helposti tuntea joidenkin ihmisten katseita, mutta ei nyt. On ystävänpäivä, joten aika moni nuoleskelee käytävällä. Ei me millään tavalla erotuta joukosta. Tosi moni kävelee varmasti vastaan kukkien tai suklaan kanssa.

Lasken käteni Codyn niskaan ja vetäydyn hänestä hiukan kauemmaksi. Jatkan vain noiden kauniiden silmien katselua, ja mietin, että koulussa ei tarvitse olla montaa tuntia. Ihan pian pääsen viettämään koko päivän Codyn kanssa. Minun ei tarvitse nähdä opettajia tai muita oppilaita. Varsinkaan ketään kusipäitä - tai yhtä tiettyä.

"En malta odottaa, että pääset näkemään mitä kaikkea on suunnitellut täksi päiväksi", Cody kuiskaa korvaani ja saa minut jälleen puremaan huultani. En kerkeä edes miettiä mitään vastausta, kun kello keskeyttää meidät. Vaikka se keskeyttää ajatukseni, niin se ei saa minua liikkumaan minua tästä mihinkään.

"Minä en malta odottaa, että pääsen täältä koulusta helvettiin", mutisen Codyn rintaa vasten ja mietin, että pitäisi pikkuhilja lähteä kävelemään kohti luokkaa. Nämä seuraavat pari tuntia tulevat menemään todella hitaasti, koska odotan pelkästään sitä, että tunnit olisivat ohi ja pääsisin pois koulusta.

"Aika tulee menemään todella nopeasti", Cody sanoo ja tarttuu leuastani kiinni. Hän silittelee hellästi ihoani, ennen kuin painaa vielä yhden suudelman huulilleni. Jonkun ihmisen tönäisy saa Cody irtoutumaan minusta ja lähtemään omalle tunnilleen. Katselen häntä sen aikaa, että hän sekoittuu muiden ihmisten joukkoon, enkä enää näe häntä.

Jätän ruusut lokeroon ja otan kirjat lokerostani. Seinällä oleva kello näyttää, että tunnin alkuun olisi enää vain kaksi minuuttia.

Joudun ottamaan muutaman juoksuaskeleen, että ehdin luokkaan. Olen tuttuun tapaan menossa istumaan taakse, jossa istun yleensä aina yksin. Tämä on taas näitä hetkiä jolloin toivoisi, että olisi enemmän kavereita. Varsinkin kun näen kuka istuu paripulpetin toisella paikalla.