A note to myself
(phr.) You must do
the thing you think you
cannot do.
•LUMI•
Adrian astui pois kuistilta ja jämähti sitten paikoilleen. Nellan ja Oliverin väittely katkesi kuin seinään ja mä seurasin pikaisesti Adriania sen selän taakse. Mä seisahduin sen vierelle entistäkin tyrmistyneempänä nähdessäni oikeasti Nellan ja Oliverin seisovan yhdessä mun silmien edessä.
Räpäytin mun silmiä järkyttyneenä. Näky ei käynyt ollenkaan järkeen.
Mitä Nella edes teki täällä?!
Adrianin leukaperät olivat kiristyneet, kun sen katse liukui mun säikähtäneestä serkusta vielä säikähtäneempään Oliveriin.
"Faresti meglio ad avere un'ottima ragione per questo.." Sen kädet painuivat nyrkkeihin.
Oliver astui äkkiä askeleen eteenpäin.
"Mä voin selittää-"
"Stop!"
Meidän kaikkien katseet liisivät Nellaan, joka oli nostanut sormensa ilmaan. Tällä hetkellä sen näkeminen sai mut oksentamaan sisäisesti. Musta tuntu vaan niin paskalta, että sen takia Adrian joutui kärsimään.
"Mitä sä siinä yrität? Mitä sä ees teet täällä?" Adrian sylkäisi sanat suustaan ärtymyksen kummutessa sen rinnasta.
Mä liikahdin levottomana paikallani, kun Nella siristi Adrianille sen silmiä ja asetti kädet lanteilleen.
"Ehkä sun kannattais mennä..", mä sanoin ennen kuin se alkoi puollustuskannalle.
Adrianin katse ponnahti muhun.
"Te tunnette?" se töksäytti ja mä puraisin poskea.
"Sillä ei oo mitään merkitystä", Nella kiirehti sanomaan ja sai mun leuan loksahtamaan auki. "Anteeks? Sä oot mun serkku,"
Nella puri hammasta ja hieraisi otsaansa.
"Ja se siitä sitten", se mumisi itsekseen.
"Serkku? Cugina?!" Adrian huudahti ja kuljetti tyrmistynyttä katsettaan mun ja Nellan välillä.
Mä sulin kasaan.
"Adrian mä vannon tää ei ollu mun idea-" Oliver aloitti selkeästi haluten selittää mutta Nella heitti sen suuntaan kylmän viileän mulkaisun.
"Oliver tässä yrittää sanoa että tämä oli hänen idea."
Oliver hämmentyi ja katsahti Nellaa yrittäen saada selville, mitä se ajoi takaa.
Adriankin nosti kulmiaan kyseenalaistavana ja naurahti laiskasti: "Ja paskat. Mä tiedän tasan tarkkaa et Olkku ei tekis tällee, sä se käärme tässä oot."
Nella naksautti kieltään kitalakeensa ja pudisteli päätään sulkien samalla kädet rintakehälleen.
"Vaikea uskoa."
Adrianin silmät siristyi aavistuksen.
"Mitennii?"
Nella hymähti omahyväisesti ja ennen kuin kukaan ehti kissaakaan sanoa, se oli napannut kiinni Oliverin kädestä ja kiskaissut rannetta peittävän hupparin hihan alas.
Useat viillot peittivät sen paljasta ihoa.
Adrian jähmettyi mun vieressä ja mun huulet aukesi järkytyksestä raolteen.
"Tää kertoo aika paljon", Nella tokaisi ja Oliver kiskaisi sen käden irti Nellan otteesta, hammasta purren.
"Haista paska", se sihahti ja tönäisi Nellan kauemmas itsestään, ennenkuin uskaltautui varovasti vilkaisemaan yhä hiljaa seisovaa Adriania.
Mä en uskaltanut sanoa sanaakaan.
Olin kuutamolla kuin lumiukko.
"Mä en sentää oo sokea niinku eräät", Nella tokaisi ja vilkaisi merkitsevästi Adriania.
Adrian näytti räjähtävän hetkenä minä hyvänsä.
Se avasi suunsa ja mä olin valmiina vuosisadan hermoromahdukseen. Mä olin valmis ottamaan kaikki syyt mun niskoille ja viemään ne mukanani hautaan. Tekisin mitä vain jotta Adrianin ei tarvitsisi enään kestää tätä pskaa.
Yllättäen sen katse kuitenkin kävi mussa ja jokin sen olemuksessa muuttui. Se puuskahti ja haraisi hiuksiaan samalla hengittäen syvään.
"Tiesitsä tästä?" se kysyi sitten ja viittasi peukalollaan Oliveriin ja Nellaan.
Mä pudistin äkkiä mun päätä.
"En mistään."
Hetken aikaa se tutki mun silmiä katseellaan kunnes käänsi katseensa takaisin Nellaan.
"Painu kuuseen meijän pihalta", se murahti ennenkuin kääntyi ympäri ja vaan lähti. Mä seurasin sen kulkua hetken aikaa, hammasta purren, kunnes palautin mun huomion Nellaan ja Oliveriin.
"Miksi?" mä tuskin kuiskasin osoittaen mun sanat pilottitakissaan seisovalle Nellalle. "Mitä mä oon sulle tehny?"
Nella kiristeli leukaperiään.
"Sun ei pitäny saada tietää."
"Ja miks ei?!" mä älähdin puoliksi naurahtaen. "Ei täs oo mitään järkeä! Miks et sä vaan pyytäny anteeks? Yks sana?!" mä menetin mun oman kärsivällisyyden. Mä olin jo saanut tästä tarpeekseni.
Nella väisti mun katsetta huulta purren ja vaikutti vaivaantuneelta. Oliver vaan seisoi paikoillaan kättään yhä pidellen ja tuijotti synkkänä Adrianin etääntyvää selkää.
"Vastaa kysymykseen", mä ärähdin.
"Fine, ota rauhassa. Mä en halunnut et koko kylä saa tietää, kyl sun nyt luulis ymmärtävän. Mä sain just sen duunipaikan sieltä suunnittelu mestasta ja mitä sä luulet et tapahtuis jos jotku epämääräset huhut alkais leviimään? Mun koko maine olis pilalla", Nella ärähti.
Mä en uskonut mun korvia.
"Et sä oo oikeesti tosissas? Sä melkeen tapoit ihmisen, tajuutsä yhtää kui itsekästä toi sun ajattelutyyli on?!"
"Tän takii mä en kertonu ku tiesin et sä et ymmärrä!"
"No en todellakaan ymmärrä! Sä oot ihan sekasin!"
"Ite oot ku oot ton kaa!" Nella sihahti ja viittasi mun selän taakse. "Sehän veti välit ja silti sä roikut sen kimpussa! Sä ansaitset parempaa."
Mun kädet puristuivat nyrkkeihin ja mä yritin parhaani mukaan hengittää rauhassa mutta se oli vaikeammin tehty kuin sanottu.
"Mä oon- hengaan kenen kanssa mä haluun", mä sihahdin ja sain Oliverin katseen liukumaan muhun.
"Äläkä vaihda puheenaihetta", lisäsin posket punoittaen.
"Lumi pliis. Emmä kehtaa mennä enää mihinkään jos porukka saa tietää. Se oli vaan yks onnettomuus ja-"
"Ja sen 'yhden onnettomuuden' takia sä päätit poistaa mut sun elämästä! Joo siis tosi jees,"
Nella huokaisi.
"Emmä mitää poistanu-"
"Hyvää loppuelämää."
"Lumi", Nella ähkäisi, kun mä olin tehnyt U-käännöksen ja lähtenyt marssimaan pois paikalta. Kädet tiukasti mun ympärille kiedottuina. Mä pidättelin kyyneliä enkä antanut niiden virrata.
Nella ei ansainnut niitä.
*
Mä astelin liitoksissaan inisevällä laiturilla kohti sen päässä kaiteen tolppaan selällään nojailevaa henkilöä kohti. Adrian poimi laiturilta pikkukiviä ja viskeli niitä järveen.
Mä en sanonut mitään, kun mä saavuin sen luokse ja painoin matkan varrelta löytämäni lippiksen takaisin sen huputtomaan päähän.
Sen katse nousi muhun.
Mä istahdin alas sen viereen ja jäin tuijottamaan vaitonaisena järvelle. Adrianin katse irtosi viimein mun kasvoista ja siirtyi mun käsiin. Mä huomasin sen katselevan mun ranteessa olevia punottuja ystävänauhoja, joita me oltiin Madden kaa väsätty yks päivä.
Lopulta se vaan puuskahti ja painoi hassusti jääneen lippiksen syvemmälle päähänsä. Hiljaisuuden rikkoi vain veden seesteinen liplatus laituria vasten. Aurinko kimmelsi taas järven pinnassa, vaikka koko päivä oli muuten aivan pilalla.
Mä olin odottanut Nellalta jotain oikeasti hyvää syytä. Jotain, mikä olisi edes jotenkin oikeuttanut sen toimet mutta ei. Se oli vaan pelännyt sen maineen puolesta, mikä oli ihan sairasta. Miten kukaan oli niin ylimielinen?
Pian Adrianilta loppuivat kivet joita heitellä ja se alkoi sen sijaan repiä kynsinauhojaan. Kumpikaan ei ollut halukas avaamaan keskustelua, joten mä sitten lopulta otin kiinni sen kädestä ja vedin sen mua lähemmäs. Ravistin pois mun toisesta kädestä yhden ylimääräisen ystävyysnauhan ja sujautin sen Adrianin käden läpi sen ranteeseen. Mä kiristin sen sopivasti ja päästin sitten irti.
"Revi sitä."
Adrian vilkaisi mua kulmiensa alta. Se nojautui toiseen polveensa ja pyöritteli limepinkkiä nauhaa kädessään.
"Ootsä vihanen?" mä uskaltauduin sitten kysymään.
Hämmennys nousi Adrianin kasvoille.
"Sulle? En, etsä tienny."
Mä yllätyin aavistuksen.
"Sä uskot mua?"
Adrian naurahti.
"No mitä luulet."
Mä kohautin mun hartioita ja halasin mun jalkoja. Aurinko lämmitti ja huppari oli ehkä hieman liikaa tällä säällä, mutta mä en ollut ottamassa sitä poiskaan.
"Anteeks, Nellan puolesta. Se kusetti mua koko tän ajan ja väitti et ootte jotai mafia tyyppejä", mä mumisin.
Adrian repesi nauruun ensin mua vilkaistuaan.
"Mafia? Ei elämä." Se pudisteli päätään virne kasvoillaan. Ajatus sai hymynkareen nousemaan minunkin huulilleni. Miten mäkin olin ollut niin ulapalla, että jopa uskoin sitä välissä.
Adrian huokaisi taas ja nojautui takaisin kaiteeseen katse mun lahjoittamassa ystävänauhassa.
"Enpä olis uskonu et se on sulle sukua...", se mumisi. Mä katsahdin sitä epäröiden. "Kui?"
Se vilkaisi mua ja hymyili vinosti samalla päätään hieman kallistaen.
"Nella on niinku tällä tasolla," Adrian osoitti alas maahan. "Ja sä niinku tuolla." Se osoitti ylös.
Mä pyöräytin mun silmiä kuumotuksen noustessa mun kaulaa ylöspäin. Mä keikuin hiljaa paikoillani tietämättä, miten vastata. Sanat katosi mun huulilta heti, kun Adrian vilkaisikaan mua. Siltä se ainakin tuntui. Sydän alkoi lepattaa ja vatsaa kouria. Eikä asiaa helpottanut tirto siitä, että Serena ei ollutkaan Adrianin tyttöystävä.
"Mitä Oliver ja Nella teki kahestaan?" mä vaihdoin nössönä puheenaihetta.
Mulle oli ensinnäkin tullut täysin puskista Oliverin itsetuhoisuus mutta myös se, että se hengasi Nellan kanssa. Mä en pitänyt siitä yhtään. Mä en tällä hetkellä pitänyt Nellasta yhtään.
Adrian ei vastannut puhuen vaan sen sijaan veti puhelimen taskustaan ja ojensi sen pian mulle. Mä otin kapulan vastaan ja aloin lukea pitkää viestiä, jonka Oliver oli sille hetken aikaa sitten lähettänyt.
Me törmättiin kaupungilla muutama viikko sitte. Mä olin vaan kävelemässä pois mutta sit se selitti jotai jostai diilistä. Se lupas pysyä kaukana susta jos mä yrittäisin pitää Lumin kaukana susta. Mi dispiace tanto, davvero. Sono stato stupido. Mä vaa pelkäsin et hajoisit totaallisesti jos tajuut Nellan asuvan näi lähel ja viel kaiken lisäks sen olevan Lumin serkku. Oon idiootti. Anteeks.
[Oliver 14.23]
Mä luin tekstiä otsa kurtussa ja huokaisten ojensin puhelimen lopulta takaisin Adrianille, joka sammutti sen ja työnsi taskuunsa.
"Ootsä sille...?" mä emmin mutta Adrian pudisti päätään. "En. Mai ad Oliver." vastaus tuli sormia napsauttamalla.
Mä nyökkäsin vaisusti.
En mäkään Oliverille ollut.
"Mä-" sanat juuttui mun kurkkuun. Nielaisin. "Oon niin pahoillani oikeesti", kuiskasin.
Adrian lopetti uuden rannenauhansa hypistelyn ja nosti katseensa järvelle.
"Voitsä lopettaa ton."
Mun yllättynyt katse nousi siihen ja mun sydäntä vihlaisi pienesti kunnes se sitten jatkoi:
"Mulla on jo valmiiks jäätävän paska fiilis siitä et mä vedin meijän välit sillon poikki ni sä vaan väännät veistä haavassa. Mun tässä pitäis kysyä et ootko sä vihanen mulle?" Se käänsi sen kysyvän katseensa viimein muhun. Mä vastasin katseeseen ja ravistin sitten päätäni. "Sulla oli syysi."
"Paska syy."
Mä kohautin hartioitani.
"Ehkä."
Adrian tuijotti vielä hetken järvelle ja kysyi vasta sitten:
"Mitä sä teit siellä kerrostalolla siihen aikaan?"
Pala nousi samantien mun kurkkuun, kun se ilta ikävine muistoineen palasi väkivalloin mun mieleen. Laskin mun katseen alas kädet hioten. Tätä mä vihasin itsessäni, kun mä olin Adrianin seurassa. Muiden läsnä mä pystyin olemaan kylmä, väritön varjoihin sulautuva haamu, mutta Adrianin ollessa läsnä mä olin kuin avoin kirja. Ja se luki mua kuin avointa kirjaa.
Enkä mä osannut valehdella sille niinkuin mä osasin valehdella muille.
Adrian odotti mun vastausta hoputtamatta. Mä arvostin oikeesti et se oli tsempannu sen kärsivällisyyden suhteen eikä menettänyt enään aina hermojaan. Se anto mulle mahdollisuuden olla kertomatta, vaikka kuitenkin hieman painosti.
Puhuminen auttoi.
Sitä oltiin hoettu jo ala-asteelta lähtien mutta mä en näyttänyt sisäistäneeni sitä.
"No mä tajusin et Nella liittyy jotenki suhun ja sit mä luulin että te vaan olitte pimittäny multa sitä tietoa. Ja sit...iskä...heitti mut ulos koska se ei pystyny kattoo mun henkistä hajoomista. Siinä se oikeestaa oli tiivistettynä", mä hymähdin surumielisesti. "Sellasta mun elämä on. Jatkuvaa hajoomista."
Adrian katseli mua. Jos mä olisin katsonut takaisin niin sen silmien uniikki väri ja niiden sisälle kätketyt tunteet olisivat olleet mulle liikaa.
Yhtäkkiä se nousi ylös. Se ojensi mulle kättään, kun mä vilkaisin sitä kysyvänä.
"Mä en voi halaa sua kunnolla jos et nouse."
Puna nousi mun poskille ja pala kurkussa teki paluun. Mä-hieman empien-tartuin sen ojentamaan käteen ja annoin sen auttaa mut ylös. Mä en kuitenkaan ehtinyt vastustella, kun se jo veti mut tiukkaan halaukseen.
Mun alahuuli alkoi uhkaavasti vapista, kun laventelin tuttu ja turvallinen tuoksu kietoi mut syleilyynsä.
"Anteeks kun mä en ollu sillon siellä", Adrian mumisi.
Mä rutistin sitä takaisin.
"Ei se haittaa", mun ääni särähti ikävästi, mikä sai Adrianin ottamaan pienen askeleen taaemmaksi. Sen otsa painui kurttuun, kun pieni kyynel vierähti mun poskelle.
Adrian pyyhkäisi sen pois.
"Vielä yks kysymys,"
Mä pyyhkäisin mun silmät hihoihin ja nostin mun kulmia puhekyvyn menettäneenä.
"Etkai sä luullu et Serena on mun tyttöystävä?"
Mä räpäytin mun silmiä yllättyneenä kysymyksestä ja heti perään yskäisin kiusaantuneesti. Adrian tarrasi mua ranteesta, kun mä käännyin poispäin nolostuneena.
"Lumi", sen äänestä kuulsi pieni huvittuneisuus mutta myös epätoivo.
Mä kohautin mun olkia muinamiehinä.
"Jokohan Serena hääsi Nellan? Se meinaan tuli ulos just kun mä-"
Adrian otti kiinni mun olkapäistä ja käänsi mut itseään kohti. Se otti tiukan katsekontaktin ja hetken analysoituaan, ryppy painui sen kulmien väliin.
"Sä luulit."
Mä irvistin.
"No ehkä hetken. Pienen hetken", mä lisäsin nopeasti, kun Adrian käänsi sen kasvot hampaat irvessä poispäin.
"Mä en haluu et luulet et oon sellanen."
"Millanen?" Mun otsa rypistyi pienesti. Mä en myöskään ohittanut sitä faktaa, että se ei laskenut vieläkään käsiään mun olkapäiltä. Ei sillä ettäkö mua olisi haitannut.
"Kusipää, playeri, idiootti. Mitä niitä nyt on", Adrian huokaisi ja viimein työnsi kädet taskuihinsa.
Mä tutkailin sen kasvoja, ainutlaatuisia silmiä ja kulmia, mutta myös varjoja, synkkyyttä, epätoivoa.
"Alotetaanko puhtaalta pöydältä. Mullahan on vielä neljä viikkoa aikaa?" Mä virnistin vinosti ja nostin mun kulmia.
"Haluutsä?" Adrianin silmät syttyivät eloon ja sen ryhti suoristui hieman.
"Jos lupaat puhua asioista ääneen, mä en osaa lukee ajatuksia", huomautin. Adrianin kasvoille nousi ilahtunut hymy ja yllättäen se kietaisi kädet taas mun ympärille ja suukotti päälaelle.
"Te lo prometto,"
__________________________________
[: Aaaika söpööö
Se tunne kun kirjotat kirjaa ja sulla on tunne et oot unohtanu/sekottanu jotain todella oleellista.
Ahdistavaa. Joten sovitaanko niin, että jos oon unohtanu/sekottanu jotain niin saa sanoa/kysyä mutta en oo varma pystynkö korjaamaan jaiks. Tää on vähän tällästa mutta ehkä ymmärrätte ;)
Wc: 2025