I don't lie
(phr.) I lie about everything. I'm even lying now.
•LUMI•
Marssin sisälle Eelis perässäni. Syke jyskytti mun korvissa asti ja sai musiikin kuulumaan enään vaimeana taustahälinänä. Mä en välittänyt siitä, että mä juoksin jonkun kämpässä kuraisilla kengillä. Onneksi matot vaikuttivat olevan toiselta vuosisadalta sillä mulla ei ollut aikaa jäädä pesemään niitä.
Jos Adrian oikeesti oli täällä niin mun oli pakko löytää se mun käsiin niin kuin n.y.t. ennen kuin se lähtisi ilman mua ja jättäis mut näitten ventovieraiden keskelle.
Olin juuri astunut keittiöön ihmisten sekaan mutta tuttu ääni sai mun jalat jämähtämään kuin betoniin. Eelis törmäsi mun selkään ja horjahti askeleen taaksepäin pahoitellen. Mä en edes tajunnut koko asiaa sillä mä olin jo suunnistamassa ääntä kohti olohuoneeseen katse ihmisissä hyppien.
"Miten nii sä et tiiä missä se on?!" tuttu ääni kantautui taas huutona mun korviin ja siihen vastasi toinen tuttu, ääni aavistuksen väristen.
Me saavuttiin isoon olohuoneeseen johon oli kerääntynyt kymmenittäin ihmisiä. Kaikki yrittivät kuikuilla toistensa takaa saadakseen edes vilkaisun tapahtumista.
Mä työnnyin väkisin niiden lävitse ja löysin hätääntyneen Mikaelin Adrianin tiukasta otteesta seinää vasten painautuneena. Jämähdin taas aloilleni.
"Mä-" Mikael aloitti mutta sen katse osui muhun ja se älähti äkkiä: "Tossa se on! Päästä irti nyt, ihmiset tuijottaa."
Adrianin katse lensi väkijoukkoon ja poukkoili hetken aikaa siellä täällä hakien oikeita kasvoja kunnes se löysi mut. Se räpäytti silmiään ennen kuin sen katse kävi mut pikaisesti läpi päästä varpaisiin, ja palasi sitten mun silmiin. Mä tuijotin sitä takaisin hieman järkyttyneenä. Mä vihasin väkivaltaa. Se oli viimeinen asia mitä mä halusin. Se sana hehkui mun päässä punaisin tikkukirjaimin ja tihkui verta. Ei Adrian ollut Mikaelia lyönyt mutta jo äskeinen ylitti mun asettamat rajat.
Adrian palautti viimein kylmän viileän katseensa Mikaeliin ja päästi siitä irti sihahtaen: "Oli viiminen kerta ku raahaat sen tälläsee paskaläävään."
Ihmiset tuijottivat tapahtumia silmät pyöreinä, ja osa hurrasi örveltäen. Oli ainakin varmaa, mistä lukiossa puhuttaisiin maanantaina.
Roosa kiiruhti auttamaan paitaansa suoristavaa Mikaelia, Adrianin kääntyessä takaisin mun puoleen.
Mutta mä olin jo lähtenyt liikkeelle. Livahdin ihmismuurin taakse kyyneleet silmissä. Eelis katsahti vielä kerran taakseen ennen kuin lähti mun perään.
"Lumi hei", se yritti mutta mä en voinut vastata sille, kun mun huuli oli alkanut väristä ja pala noussut kurkkuun.
Mä en voinut sille mitään, että flashbackit isästä lävähti mun silmien eteen kuin filminauha. Mua pelotti, että Adrian olisi samanlainen. Kylmä ja tunteeton, joka vain osasi manipuloida.
Mä painuin samaa kautta ulos kuin mistä mä olin tullutkin ja romahdin kuistin portaikolle. Kiedoin kädet tiukasti mun polvien ympärille ja tuijotin sumentunein silmin metsään.
Ahdistus sykki mun rinnassa muistuttaen uuden kohtauksen mahdollisuudesta. Täällä se tosin onneksi olisi luultavasti mahdotonta. Liikaa ihmisiä. Mä en tuntenut oloani täällä turvalliseksi. Paniikki kohtausta se ei tosin varmana estäisi. Siksi mä tein kaikkeni keskittyäkseni kaikkeen mahdolliseen muuhun kuin äskeiseen näkyyn, joka piirsi Adrianin päälle suuren raksin niin kuin kaikkien muidenkin päälle täällä. Mä vaan halusin täältä pois. Mutta miten se oli enään mahdollista, kun mun luottamus siihenkin oli valumassa viemäristä alas?
Eelis asteli mun viereen ja katsoi mua alaviistoon huolestuneena, kulmat kurtussa.
"Ootsä kunnossa?"
Mä en vastannut.
Sen katse nousi jonnekkin mun selän taakse ja se väistyi askeleen taaksepäin, kun toinen henkilö ryntäsi kuistille.
"Lumi?" Adrianin huolestunut äänensävy sai kylmät väreet kulkemaan mun selkää pitkin kuin salamanisku. Se kyykistyi mun viereen ja haki katsekontaktia, jonka mä väistin.
"Hei?"
"Mikset sä vastannu mulle?"
Mä nipistin itseäni ja yritin pitää ääneni vakaana kuiskatessani: "Hukkasin mun puhelimen."
Adrianin huulet aukesivat raolteen hämmentyneinä mutta se ei ehtinyt sanoa mitään:
"Mitä sä riehut?" Roosan kysymys sai munkin katseen nousemaan mun selän taakse. Mikael oli saanut itsensä selkeästi taas kokoon. Se seurasi turhautuneen oloista Roosaa hieman luimistellen ja väisteli Adrianin katsetta.
Adrian nousi ylös silmiään siristäen.
"Teijän piti heittää se Jyväskylään ja tää on päinvastaisessa suunnassa kuin Jyväskylä?!" se ärähti.
Roosa nosti kulmiaan ja sulki kädet puuskaan rinnalleen.
"Ja mistäköhän sä tiesit missä me ollaan? Eihän Lumilla ees oo puhelinta?"
"Paskapuhetta. Sen sijainti näyttää et se puhelin on täällä." Adrian osoitti kuistia jalkojensa allaan.
Mä hämmennyin. Olin sataprosenttisen varma, että mä kävin sen takapenkin läpi kokonaan.
Roosa näytti yllättyvän. Mikaelkin uskaltautui nostamaan katseensa ensin Adrianiin ja sitten Roosaan.
"No eipä oo näkynyt", Roosa tokaisi.
Mä huomasin kuinka Adrianin leukaperät kiristyivät ja kädet painuivat nyrkkeihin. Hetken aikaa kaksikko mittaili toisiaan katseillaan kunnes Adrian puuskahti ja ojensi mulle kättään.
"Siks me lähetään täältä. Katotaan meillä mitä voidaan tehä."
Mä epäröin. Jos mun puhelin kerran oli täällä niin mä kyllä halusin löytää sen ennen lähtöä.
Roosa tarkkaili Adriania mietteliäänä. Sen hiukset liehuivat vaisusti tuulessa, mikä vain korosti sen ryhdikkyyttä.
"Venaa.."
Adrianin käsi lysähti takaisin sen kylkeä vasten ja se nosti Roosalle kyllästyneenä kulmiaan.
"Ettet vaan ois seurannu meitä autollas?"
Huvittunut hymy nousi Adrianin huulille ja sai sen lopulta purskahtamaan nauruun.
"Anteeks mitä?"
Mä, Mikael ja Eelis oltiin kaikki yhtä puulla päähän lyötyjä itsekkin. Meinaan, tottakai se oli mahdollista mutta miksi se olisi ajanut meidän perässä jos sillä oli mun sijainti?
Roosan katse tippui asteen alemmaksi.
"Mikä toi on?" Se osoitti sitten Adrianin taskua jossa selkeästi oli jotain.
Adrian naurahti töksähtäen ja työnsi käden taskuunsa.
"Ootsä tosissas? Se on mun-"
Sen käsi jäätyi samalla sekunnilla sen sanojen kanssa. Roosan ja sen katseet lukittautuivat yhteen. Roosan voitonriemuisena ja Adrianin tyrmistyneenä. Sitten sen silmät siristyivät kapeiksi viiruiksi, kun se veti hitaasti tutun puhelimen esiin sen taskusta. Mun leuka loksahti auki.
Mun puhelin
Adrian pyöräytti puhelimen ympäri kädessään, kasvojen lihakset kireinä ja napautti näytön päälle. Vieläkin tutumpi mangusti taustakuva lävähti näytölle ja sai mut säpsähtämään, kuin se olisi hyökännyt.
Miten-
Adrian siirsi sen katseen äkkiä muhun.
"Lumi mä vannon et mä en tienny tästä. Ne yrittää vaan lavastaa mut."
"Stop tykkänään. Miten me muka oltais saatu Lumin puhelin sun taskuun sun huomaamatta?" Roosa keskeytti ennen kuin mä ehdin edes vastata.
Mun katse liukui takaisin Adrianiin, joka aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla ja ärähti lopulta: "Mistä mä tiedän?! Varmaan siinä vaiheessa kun mä iskin Mikaelin sitä seinää päin! Korjaan se iski mut ensin", se lisäsi äkkiä huomatessaan mun järkyttyneen ilmeen.
Roosa naurahti ja risti kädet rintakehälleen Mikaelin vain raapiessa päätään.
"Jaha, justhän sä halusit et Lumi lähtee takasin teille ettimään sitä puhelinta? Sä et vaa luottanu meihin ja pöllit sen puhelimen saadakses sen lähtemään sun mukaan ja seurasit sit meitä tänne. Johan alkaa valjeta", Roosa töksäytti. "Kai sä tiedät mitä manipulointi tarkoittaa?"
Eelis seisoi hiljaa paikoillaan ja seurasi väittelyä mun kanssa yhtä pihalla siitä, ketä uskoa. Mikael oli taas päättänyt yhtäkkiä olevansa Roosan puolella sillä se nyökkäsi.
Adrian levitti käsiään ja kääntyi mun puoleen neuvottomana.
"Ihan oikeesti Lumi. Etsä nää kui läpinäkyvii noi on? En ikinä ois lähteny seuraa teitä. Mä vaan huolestuin ku huomasin kotona sun sijainnista et lähitte päinvastaiseen suuntaan ku sanoit meneväs."
Mä en vastannut. En mä tiennyt kumpi tässä valehteli sillä molemmilla oli perustelunsa. Adrian ei todellakaan luottanut Mikaeliin ja Roosaan alunperinkään, sen näki erkkikin mutta en mäkään kyllä tiennyt luotinko mä niihin. Mutta sitä mä en ymmärtänyt, että miksi ne olisi pöllineet mun puhelimen? Ei sillä ole edes mitään myyntiarvoa.
Jompi kumpi niistä valehteli mulle päin naamaa mutta kumpi?
Mun vaikea katse sai Adrianin napauttamaan suunsa kiinni kylmän viileänä.
"Haistakaa paska", se sihahti Roosalle ja Mikaelille, ottaen samalla askeleen eteenpäin. Se kuitenkin pysähtyi vielä ja katsahti mua kireänä: "Ja sä. Turha tulla mulle itkemää ku löydät ittes ojasta aamulla. Paskaakaan kiinnosta."
Sitten se survoi tiensä Roosan ja Mikaelin välistä takaisin sisälle.
Mä jäin tuijottamaan sen perään poskea purren.
"Se vaikutti mukavalta." Roosa kohautti hartioitaan.
Sen katse liisi muhun, kun mäkin sujahdin sisälle.
"Hei? Mihin sä meet?" se huudahti ja oli lähdössä mun perään mutta Eelis pysäytti sen. Loin poikaan nopean kiitollisen katseen, ja sain vastaukseksi vaisun hymyn. Eelis ei välittänyt Roosan nurinasta pätkääkään tukkiessaan sen tien sisälle.
Keskityin taas etsimään mustaa yksisilmäistä nallehupparia ja väärinpäin päähän painettua lippistä, paha fiilis siitä, että mä olin äsken valinnut väärän puolen. Tai no oikeestaan mä olin tällä hetkellä puolueeton kaikkien suhteen, mutta mä en halunnut Adrianin lähtevän tossa mielentilassa yhtään mihinkään, vaikka se, mitä se äsken mulle sanoi vähän vihlaisikin.
Ihmiset olivat taas palanneet illanviettoon eikä äskeisestä showsta ollut tietoakaan. Eikä kyllä ollut Adrianistakaan. Mä kävin alakerran huoneet, ja jopa vessat läpi mutta mä en löytänyt sitä mistään. Olin jo suuntaamassa etupihalle, kun mun olkapäästä tarrattiin ja mut vedettiin sivuun.
Ruskeat silmät sai pakokauhun vyöryämään mun sisälle.
Jere näytti olevan vielä enemmän ulapalla kuin äsken sillä se huojui aavistuksen ja sillä oli vaikeuksia tarkentaa katsettaan muhun. Hengitys löyhkäsi. Yritin livahtaa pois mutta se iski mut kipeästi seinää vasten, niin kuin mä olisin joku nyrkkeilysäkki. Älähdin yllätyksestä.
"Mikss sua lyötii?" sen ääni sammalsi.
"Päästä irti tai mä-"
Se painoi sen sormen mun huulille ja sai mut vaikenemaan.
"Sä et sit osaa olla hiljaa ku käsketää."
Mä sulle käskyt näytän
Keräsin kaikki voimani kasaan ja riuhtaisin itseni irti sen otteesta samalla potkaisten sitä polveen. Mä tosin olin raukkis enkä uskaltanut käyttää tarpeeksi voimaa, mikä kostautui mulle samaisella sekunnilla.
Mä olin ehtinyt vasta parin askeleen päähän siitä, kun se jo sai mut taas kiinni, tällä kertaa silmät leiskuen.
"Unohit meikkaa sun toisen silmän. Mut tänään on sun onnenpäivä koska mä oon mestari siinä", se sihahti ja sai pelon läikähtämään mun vatsassa, kun sen nyrkki nousi ylös.
Nipistin mun silmät kiinni, veren rautainen maku suussa ja valmistauduin henkisesti tulevaan.
Yllättäen sen ote kirposi musta.
"Ootko jätkä kattonu peiliin?"
Räväytin mun silmät auki.
Adrian oli lukinnut Jeren niskalukkoon.
"Sullekkin nimittäin sopis musta luomiväri. Korostais sun silmiä ihan tosi kivasti", se murahti.
__________________________________
[: I looove him.
Wc: 1550