The Colors of Love

4. luku - Poika ja kitara

A/N: Haluun heti tähän alkuun varoittaa, että tässä luvussa tullaan käsittelemään itsetuhoisuutta ja itsemurhaa, joten lue omalla vastuulla. Ootte tärkeitä<3

...

Poika ja kitara

Eemeli

Jokaisen taidelukiolaisen bileissä oli hetki nimeltään 'poika ja kitara' tai ei se mikään kirjoitettu sääntö ollut, mutta aina löytyi joukosta se yksi jätkä joka oli raahannut akkarinsa mukaan. Kunnon Ed Sheeran moment. Tanssilinjan tytöt ainakin kävi ihan kuumana kitaristeihin ja Aleksi vaaleissa pitkissä hiuksissaan oli juuri se jätkä jonka perään kaikki tanssitytöt kuolasivat. Se oikeastaan näytti vähän nuorelta Kurt Cobainilta. Ei sen tarvinnut soittaa kun yksi balladi ja tytöt olivat ihan pähkinöinä sen ympäröimänä. Justus oli joskus viime keväänä joissain bileissä kokeillut samaa, mutta ei sen kitaransoittotaidot riittäneet tyttöjen hurmaamiseen. Tai sitten sen epätoivoisuus paistoi liikaa läpi. Olisi kuskannut rumpusettinsä mukaan ja paukutellut muutaman soolon niin eiköhän sitten olisi liiennyt huomiota.

"Hei onks Minea tulossa?" Jusu kyseli Pihlalta istuessaan mun ja Pihlan välissä sohvalla. Sinitukkainen naurahti jätkän epätoivoisuudelle.

"Laitto viestii et se on vartin päästä täällä", tyttö kertoi ja Jusun kasvoille nousi hymy.

"Must tuntuu et se saattais jopa tykkää musta, sillon treeneis ainaki meil oli tosi hyvät keskustelut ja jotenki heti meillä oli sellanen tietynlainen yhteys", siilitukkainen kertoi ja Pihla näytti siltä, että pidättelisi naurua.

"Minkähän yhteyden sä oot nyt keksiny", Miro kommentoi mun vierestä.

"Täh, eiku ihan oikeesti!" Jusu vakuutteli ja Pihla laski kätensä jätkän harteille.

"Minea on lesbo", Pihla valotti siilitukkaista ja lopuksi taputti sitä vähän säälivästi poskelle. "Sori, mut se ei tykkää susta mitenkään muuten kun kaverina."

"Ei helvetti!" poika laski päänsä nolona käsiinsä ja kirosi hiljaa itsekseen.

"Kyllä se oikee vielä löytyy", lohdutin vieressäni istuvaa kundia ja se nousi seisomaan.

"Sit mä meen ettii sen", se sanoi päättäväisenä ja sen juodun sixpackin ansiosta meinasi kaatua lattialle, mutta pysyi hyvällä humalaisella tuurillaan pystyssä.

"Ehkä munkin pitäis nyt mennä kertoo Sennille!" Miro sanoi itsevarmana ja tyrkkäsi bissensä mulle. Se oli koko illan koonnut itseään ja nyt se sitten katosi ihmisjoukon sekaan ennen kuin kerkesin edes sanoa mitään. Mä jäin Pihlan kanssa kahdestaan siihen sohvalle istumaan.

"Pitäiskö sunkin tehdä jo jotain muutakin kun vaan katella", Pihla sanoi mulle ja mä rypistin kulmiani.

"Mistä sä puhut?" sanoin niin kuin en tietäisi.

"No haloo! Kyl mä oon huomannu miten sä katot Lukaa", se sanoi ja vilkaisi huoneen toisella puolella olevaa piirtäjäpoikaa, jota mä olin kieltämättä yrittänyt tarkkailla siitä lähtien kun se oli saapunut tänne.

"Mitä helvettiä Pihla?" sihahdin sille. "En mä – tai siis – mitä vittua?"

"Kyllä bi toisen bin tunnistaa", sinihiuksinen näpäytti etusormellaan muutaman kerran ohimoaan tietäväisenä ja virnisti tyytyväisenä kun oli osunut täysin oikeaan.

"Siis hetkonen? Minea ja sä?" kysyin ihmeissäni ja tyttö nyökytteli huultaan purren. "Mut en mä uskalla – se on Luka Helander ja mä oon mä", ähkäisin ja vilkaisin nopeasti huoneen toiselle puolelle. Se oli niin upea ja ihmeellinen, ettei tällainen kitaristinrenttu saisi ikinä sellaista jätkää kuin se oli.