Sen takia olemme tässä

6. Ihon alle

/words:1937/

Ruut:

Ensimmäinen työpäivä kului nopeasti ja vaivatta työskennellessäni välillä kahdestaan Tanjan kanssa kun taas välillä kolmestaan Eevan liittyessä työntekoomme. Toki en voi sanoa ettenkö olisi ollut muutaman kerran hermoromahduksen partaalla Tanjan käydessä suuresti hermoilleni.

Tytön mieliala vaihteli nopeammin kuin Suomen sääennustukset puhumattakaan niiden paikkaansa pitävyydestä. Tanja oli välillä kiukkuinen ja ärtynyt, välillä taas kylmän viileä ja sitten yhtäkkiä hän saattoi olla jopa lähestyttävä. Hermoille sellainen käy.

Pian kello kuitenkin liukui kolmeen ja saimme lopetella töitämme tältä päivältä. "Nähään huomenna aamu kasilta", sanoin neutraalisti Tanjalla, joka nyökkäsi. Hetken ajattelin Tanjan olevan lähestyttävämpi jos edes joskus hän näyttäisi pienen hymyn, mutta päätin olla sanomatta mitään. 

Olin jo kerrostalomme kadulla kun huomasin äitini laahustavan rappua kohti. Tai no muiden silmiin se ei varmastikaan ollut laahustamista, mutta minä näinkin pintaa syvemmälle. Ei tarvittu myöskään paljon arvauksia kauppapussin sisältöön. Hetken mietein kääntyisinkö sittekin takaisin, mutta päätin mennä vain kotiin. Sehän oli vain äitini. 

"Moikka oon kotona!" Huikkasin heti astuessani sisälle ja sain epämääräistä mutinaa vastaukseksi. Nakkasin avaimet lipaston päälle ja avasin hiukseni jääden hetkeksi tuijottamaan peilikuvaani.

En halunnut ajatella montako pulloa keittiönpöydällä odotti tällä kertaa.

Lopulta raahauduin keittiöön. "Moi rakas", äiti tervehti ja keskittyi katsomaan puhelimeltaan jotain. "Miten töissä?" Kysyin ja sain vastaukseksi olan kohautuksen. Lopulta uskaltauduin katsahtamaan sivupöydälle ja näin siinä pari pientä pulloa sekä pari vähän isompaa. "Voin varmaan laittaa nämä kaappiin?" Kysyin mahdollisimman neutraalilla äänellä ja tartuin pulloihin jo laittaakseni ne kaappiin, mutta yhtäkkiä äitini tuntui heräävän tähän hetkeen. "Mitä vittua sä teet? Älä koske niihin", hän tiuskaisi ilman kunnollista syytä. "Anteeks, ajattelin laittaa ne vaan kaappiin ku et varmaan juo kaikkia tänään", yritin selittää. "Mitä vittua se sulle kuuluu? Mä en tarvi lapsenvahtia enkä moraalinvartijaa. Mulla oli paska päivä ja ajattelin hieman rentoutua, mutta ethän sä tiiä mitään paskoista päivistä. Saisit joskus miettiä mitä teet. En oo koskaan pyytäny siivoomaan mun jälkiä tai auttamaan. Eli anna nyt vittu vaan niiden juomien olla", äiti tiuski koko sydämestään ja olin ihan puulla päähän lyöty.

"Joo okei rauhotu ny", tokaisin vaan ja laitoin pullot takasin siihen pöydälle. "Aattelin lähtee vielä ulos", sanoin sitten perään vaikka olisi ehkä kannattanut mennä vain omaan huoneeseen. "Tervemenoa vaan, kuka sitä aikaa nyt oman äitinsä kanssa haluis viettääkkään. Toivon vaan ettet huorittele tuola ympäri kyliä, toki kovin moni ei varmaan koskiskaan", äiti yhtäkkiä sanoi todella ilkeällä äänensävyllä ja mietein mitä ihmettä töissä oli käynyt, että pitää kajota oman lapsensa omatuntoon. Äitin sanat kuitenki sattu. Toki kovin moni ei varmaan koskiskaan. Huvittavaa kuinka nopeasti sanat saatto jäädä soimaan korviin ja kaivautua syvälle ihon alle.

"Suoraan sanoen sun seurassa ei nyt hirveesti halua olla ku oot tollanen taas", sanoin äänen vaikka tiesin että se vaan lisää vettä äidin myllyyn. "Luulekko todella olevas noin vitun paljon parempi? Sun ei tarvi lähteä enää tänä iltana yhtään minnekkään", äiti tokaisi ja toi naamansa ihan omani lähelle:"Oot kuitenki vielä alaikänen ja mä määrään niin kauan aikaa ku et oo täysikänen". Haistoin hänen hengityksestään vanhan viinan ja nyrpistin nenääni. "Ihan sama", tokaisin ja painuin omaan huoneeseeni ovet paukkuen. Saakeli...