Sen takia olemme tässä

5. Ensimmäinen työpäivä

|words:1593|

Ruut:

Muistatteko kun fiilistelin heräämistä ilman herätyskellon piipitystä korvanjuuressa? No, nyt se oli ohitse. Nimittäin juuri siihen minä heräsin, piipitykseen korvanjuuressa. Yllätyin ensimmäisenä toki sitä, että edes heräsin ja toiseksi sitten paiskasin koko kellon lattialle. Se ei toki lopettanut kyseisen kapistuksen piipitystä.

Lopulta nousin kiroten, sammutin kellon ja raahauduin keittiöön, jossa vedenkeitin oli jo päällä. Katsahdin kelloa, joka oli varttia vaille kahdeksan. Äiti oli siis lähtenyt äskettäin, varmaankin kelloepisodin aikana.

Pöydältä löytyi jälleen lappu, jossa hän kertoi töissä menevän myöhään. Siinä ei toki ollut mitään uutta. Laitoin teen hautumaan vedenkeittimen ollessa valmis ja menin sitten laittamaan läppärin päälle. Työni alkaisivat tänään yhdeksältä, joka oli suuri plussa. Eipä tarvinnut raahautua kesälomalla kahdeksaksi. 

Ajatukseni keskeyttää puhelimeni ääni, jonka tajuan olevan vielä huoneessani. Kirmaan siis sinne ja ilokseni huomaan sen olevan Sofi. Toisaalta kuka muu se voisi olla?

"No hei!" Hihkaisen yllättäen itsenikin. "Ömm hei? Jollakin taitaa olla hyvä aamu?" Sofi kysyy naurahtaen ja hymähdän vain. "Mitäs sinä?" Kysyn ja sen jälkeen saankin kuulla Sofin kuulumiset perin pohjin. Siirryn keskivaiheilla olohuoneeseen ja avaan blogini vain katsahtaakseni kommentit samalla.

"No mutta mitä sinulle? Pilasitko orastavan ystävyytesi?" Sofi sanoo vitsinä, mutta loukkaannun vähäsen. "Älä nyt, en ole niin taitava. Itseasiassa pelasin eilen heidän kanssaan lentopalloa rannalla ja olin siinä hyvä. Teimme myös ryhmän ja he ovat keskustelleet siellä aika aktiivisesti", sanon sillä totuushan oli että ryhmään oli tullut päälle sata viestiä, mutten ollut kerennyt katsomaan vielä yhtäkään.

"Hyvä Ruut, olen iloinen puolestasi. Mutta älä unohda kuitenkaan minua!" Sofi sanoo ja naurahdan. "Kuka nyt voisikaan?" "Olet kyllä niin oikeassa. Entäs se Mikael?" Sofi kysyy ja naurahdan. "Hän muistuttaa sinua vain entistä enemmän. Toki hän on rauhallisempi poikien suhteen eikä joka ilta uusilla treffeillä", sanon rennosti ja hetken luurin toisessa päässä on hiljaista.

Sitten olen menettää kuuloni. "OMG!!!!! SUN PITÄÄ AUTTAA SITÄ ETTIMÄÄN ITELLEEN IHANA MIES!! OPERAATIO MIKAELILLE MIES!!! PIDÄN SILMÄNI AUKI TÄÄLLÄKIN PÄÄSSÄ!" Sofi huutaa ja kiljuu. Muistankin heti hänen ihastelunsa homoja kohtaan. He olivat niin söpöjä, eikä minulla ole koskaan Sofin sanomisia vastaan mitään. "Nyt pitää mennä!" Sofi huikkaa ja sitten hän on jo linjoilta ulkona. Huokaan ja katsahdan kelloa. Varttihan siinä oli mennyt.

Vastailen vielä muutamiin kommentteihin, ennen kuin päivitän tilaani:"Hei mahtavat lukijat! Tänään yritän ehtiä kirjoittelemaan kesäloman alusta  ja ehkä jopa parhaimmasta aloituksesta! See u soon!"

******

Kävelen varttia vaille yhdeksän tuttuun k-markettiin ja toivon säteileväni ympärilleni iloa, sillä se on tuntemukseni tällä hetkellä. Toki se saattoi johtua auringon ja valon määrästä. Tai siitä että olin saanut hallittua aamuärtymykseni.

Huomaan tutun naisen kassa kolmosella ja riennän hänen luokseen. "Huomenta Viola!" Hihkaisen ja nainen kääntyy puoleeni naurahtaen. "No huomenta Ruut, sinäpäs oikein hehkut!" "Sellainen on olonikin", sanon ja hymyilen hänelle. "Odotetaan vielä tyttäreni tyttö niin sitten ohjastan teidät toimistoon", Viola sanoo ja tunnen jännityksen saman tien. En ollut aikaisemmin nähnytkään Violan tyttären tyttöä ja siksi toivoin hänen pitävän minusta. "Mikä hänen nimensä olikaan?" Kysyn ja Viola sulkee kassan. "Tanja ja sieltä hän tuleekin", hän toteaa ja kääntyy katsomaan oville.