LUKU 13. POIS

850 68 26
                                    

Iida

"Joku näyttää harvinaisen kuolleelta", Tuure huomautti mulle kun kävelin sisään koulun ovista.

"Joo hyvä huomio", mumisin takaisin. Olin herännyt viisitoista minuuttia ennen bussin lähtemistä, joten mulla oli ollut kymmenen minuuttia aikaa pinkaista ulos talosta, mikä ei riittänyt sitten alkuunkaan. Selkeästikään se ei riittänyt. Jos yleensä näytin siltä, että olin jäänyt auton alle, nyt näytin siltä, että valtava rekka oli ajanut ylitseni, minkä jälkeen kolmet hevoskärryt olivat talloneet minut alleni jonka jälkeen ainakin viisitoista lokkia oli paskonut niskaani ja sen jälkeen yrittäneet syödä omaa paskaansa naamastani ja hiuksistani. Jotkut kutsuisivat sitä vain meikittömäksi ja väsyneeksi naamaksi. Minä kutsuin sitä tuoksi, koska siltä se näytti. Kaksi tyttöä käveli meidän ohitse naureskellen kun yritin ravistella takkia pois harteiltani. "Mä nukuin niin pommiin."

"Paljonko nukuit?"

"Ykstoista vitun tuntia", vastasin huokaisten. "En saanut edes aamukahveja enkä varmana käytä koulun kahviautomaattia."

"Joo ei kannata. Testasin joskus ja se maistui ihan siltä kuin joku olisi kussut siihen kahviin", Tuure naureskeli vakavan asian äärellä.

"Bet. Ne on varmaan kaupungin säästösyistä laittanut vesisäiliöön meidän oppilaiden kusta ja kyyneliä ja se kahvi uutetaan niihin."

"Mitä vain kustannuksien leikkaamiseksi."

Vilkutin Tuuren perään kun se lähti marssimaan käytävää omalle luokalleen. Epätoivon huokausten vallassa jäin odottamaan ruotsintuntia naureskellen samalla Aino-Kaisan viesteille. Se oli taas myöhässä ja Viivi alkoi olla ihan hermona luokassa. Mua ei haitannut vaikka Joona myöhästyisikin. Tai jos se ei tulisi tunnille ollenkaan. Olin varmaan ihan paska ihmisyksilö sanoessani noin, mutta sehän oli ihan persläpi. Tekikö silti se, että en ollut ollut tekemisissä Joonan kanssa päiviin mut huonoksi ihmiseksi? Psykologi aina väitti, etten saisi potkia itseäni niin paljon kaikesta, mutta en osaa lopettaakaan. Teen aina kaiken väärin ja usein kaikki paha saa alkunsa musta. Ilari. Se oli täysin mun syytä ja mun omaa typeryyttäni ja huolimattomuutta. Menetetyt ystävät. Vanhempieni välttävä suhde mua kohtaan. Se, että loin kitkaa Joonan ja mun väliin vain siksi, että Joonan käytös otti mua hermoon ja ehkä kohta räjäytän koko porukan.

Matelin luokkaan hieman ennen opettajan saapumista. Joonaa ei näkynyt missään eikä se ollut aktiivisena jutussa missään ryhmässä. Se varmaan nukkui pois valtavaa krapulaansa. Mitä muutakaan Joona tekisi maanantaiaamuna? Eetu oli kyllä ihmetellyt mulle sitä, ettei se mennyt joihinkin bileisiin, mutta siitä huolimatta oli vaikea uskoa, etteikö se olisi löytänyt jotain muuta hyvää syytä vetää kännit ja tapella jonkun kanssa. Olihan se itsekin sanonut, että aina oli syytä juoda ja juhlia.

Juuri opettajan saavuttua luokkaan Joona porhalsi sisään reppu oveen kolahtaen. Se kiisi suoraan paikalleen mun viereen. Katsoin sitä.

"No hyvää huomenta vaan sullekkin", Joona tiuskaisi ja käänsin katseeni ruotsinkirjaan. Joona otti rennon asenteensa niin kuin yleensäkin, mutta tällä kertaa se oli tehnyt läksyt. Tai ainakin yrittänyt. Kahdesta tehtävästä se oli tehnyt vähän päälle puolikkaan.

"Mitä mulkkaat?" Joona kysyi. Ilmeisesti olimme taas tässä vaiheessa ihmissuhdetta. Toivottavasti en joutuisi tekemään yhtäkään paritehtävää sen kanssa. Mun aamu oli ollut aivan liian huono sellaiseen. Mun koko elämä oli nyt aivan liian huonoa siihen, että jaksaisin vielä kuunnella yhtään mitään ylimääräistä. Ehkä olin sekoamassa taas lopullisesti. Niin kuin tein Ilarin kuoleman jälkeen. Sekosin aivan täysin. Olin ollut masentunut seiskaluokan alusta, mutta kun Ilari kuoli, en osannut hyväksyä sitä ja vajosin vain syvemmälle. En poistunut kotoa, vaikka inhosin olla kotona. En tehnyt mitään. Edes oikeastaan ollut koulussa. Sitten pääsin takaisin normaaliin arkeen ja olihan se kestänytkin jo hyvän aikaa, mutta ilmeisesti nyt oli aika taas räjäyttää koko pankki.

Pysy kauniinaWhere stories live. Discover now