Pysy kauniina

LUKU 12. HELVETTIKIN JÄÄTYY

Iida

Istuin kahvilan kulmapöydässä espressoni kanssa. Oli jo ilta, perjantai, enkä halunnut mennä kotiin, joten tuijotin pimenevää katua lämmin kahvikuppi käsieni välissä. Olin nähnyt Sannaa. Me oltiin käyty kahvilla tässä samassa kahvilassa muutama tunti sitten, juteltu kaikennäköistä ja yritetty metsästää Sannalle kivaa kevättakkia, mutta kevättakkia ei löytynyt. Sen sijaan mukaan tarttui kyllä kaikkea muuta ja mullakin oli vieressä penkillä pussissa uusi paita, vaikken sellaista tarvinnut. Se vaan oli ollut kivan sinivihreä ja Sanna sanoi, että se näytti ihan hemmetin hyvältä. Päivä oli siis ollut harvinaisen mukava. Tulin Sannan kanssa hyvin toimeen, vaikka meillä olikin ikäeroa. Oltiin myös ohimennen törmätty kaupungilla Elinaan.

Siinä istuin ja lueskelin kirjaa vaivihkaa toisella korvalla kuunnellen viereisen pöydän kiihkeää keskustelua lomasuunnitelmista Kroatiaan ja siitä, missä ravintoloissa pitäisi käydä ja kuinka monet housut piti pakata.

Räjähdykseni jälkeen Joonalle, me ei oltu kamalasti puhuttu. Tietysti me nähtiin melkein joka ikinen päivä, koska ruotsintunteja oli kolmesti viikossa ja vietin paljon aikaa sen, Nikon ja Eetun kanssa muuten vaan. Joona oli ollut ihan normaali, onneksi, mutta se oli vähentänyt naljailuaan kahdeksallakymmenellä prosentilla tai ehkä seitsemälläkymmenellä. Ei se varmaan osannut olla vittuilematta ja kukkoilematta edes takaisin, mutta se ei jokaisessa lauseessa kohdistanut sitä muhun. Muuten oli aivan kuin mitään ei ollut käynytkään. Mä vaan sen suostunut sanomaan sille sanaakaan paitsi ryhmässä yhdestä kahteen. Lapsellista, turhaa, mutta hyvin terapeuttista. Jokin pieni ääni sisälläni kuitenkin sanoi, että nyt mä olin se aasi. Ohitin sen täysin. Aasit oli ihan kivoja, jos oli itse sellainen.

Sain viestin Alekseilta, että sen vuoro loppui, jos haluaisin, että se hakee mut samalla. Työpaikka oli ihan lähellä. Vastasin joo, olihan kello jo seitsemän. En voisi ikuisuuksiin istua siinä nurkkapöydässä ja litkiä kahvia vaarallisen määrän mahahaavaan asti ja kuolla ja pölyttyä ja lopulta muumioitua saamatta hienoja muumiojuttuja niin kuin Tutankhamon tai joku Hatshepsut sai. En ollut mikään faarao, enemmänkin farssi-o.

Vartin päästä Aleksei istuutui mua vastapäätä. Olin just saanut juotua kahvini ja koitin tunkea kirjaa täyteen kangaskassiini hyvin epätoivoisesti ja vaivalloisen näköisesti.

"Käytä reppua, mahtuu tavarat", Aleksei vinkkasi.

"Kuules nyt, tämä on tyylikysymys", vastasin saaden sen ängettyä. "A fashion statement."

"Joo'o", Aleksei naurahti. "Jos sä haluisit olla fashion statement, sun pitäis tehdä jotain mullistavaa. Meetvurstiasu? Pukeudu ainoastaan muoviin? Hattu vanhasta kengästä? Regina Georgen tissireikäpaita? Takki vanhoista hammastahnatuubeista? Laukku, joka on tehty läppäristä ja sadetakista? Villasukat ja crocsit? Pilleistä tehdyt housut?"

"Susta niitä ideoita lähtee. Testaa ite", vastasin kun käveltiin ulos ja autolle.

"Voisin alottaa eka näillä uusilla ilmiöillä. Mitä sanoisit, jos kävelisin aamupalapöytään clout-aurinkolaseilla, edgyllä t-paidalla raitapaidan päällä, trumpettifarkuilla Ikea vyön ja fishnetsien kera. Plus ei saa unohtaa neon keltaista pipoa ja satoja maksavia sukilta näyttäviä lenkkareita", Aleksei esitti.

"Joo ei", vastasin. "Nuo toimis, mutta ei sulla. Please ei sulla. Jos vaan pitäydyt siinä, että käytät tuota samaa kokonaisuutta mitä aina niin säästytään monilta sydäreiltä. Jos jätetään muoti jollekin, joka niitä osaa yhdistää."

"Okei sit", Aleksei vastasi ja esitti suuttunutta. Tai sitten sillä oikeasti meni tunteisiin, en mä tiedä. Me päästiin kotiin ihan hengissä. Aleksei ehdotti, jos oltaisiin katsottu jokin elokuva, mutta sanoin etten jaksaisi ja pingoin suoraa päätä huoneeseeni sänkyyn peittojen alle hypäten. Ja siihen mä jäin, tuijottaen seinää apaattisena aina siihen asti, että Senni alkoi pommittamaan meidän ryhmää sellaisella vauhdilla ja vaivalla, että voisi luulla, että sillä oli hätäkin. Haluamattani kohotin kohti puhelintani ja luin läpi Sennin viestit siitä, minkä värinen hame sen kannattaisi tilata. Vastasin, että ehdottomasti se violetti, josta se oli puhunut. Siitä huolimatta se halusi sinisen, mutta lopulta päätyi ehdotukseni mukaiseen violettiin, kun Kalle sanoi, että sinisessä se näyttäisi smurffilta, joka muuttui vitun rumaksi kellohameeksi.