Istun pienehkössä luolassa, pyöritellen puukkoa kädessäni. Vilkaisen sillon tällöin ulos, veden ropistessa maahan. Hienoa, maasta tulisi loskainen, ja tuskin pysyisin kuivana kovinkaan kauaa. En voinut tänne luolaankaan loputtomiin jäädä, mutta en silti tiennyt minne menisin. Olin kuvitellut joidenkin hakevan minut, tai hyökkäävän kimppuuni, kun vain pääsisin muiden luota. Mutta karkaamisestani on kulunut jo varmasti useampi tunti, enkä ole nähnyt tai kuullut mitään normaaleista luonnon äänistä poikkeavaa. Mietin kellonaikaa, sillä puhelimestani oli loppunut akku jo aikapäivää sitten, ja aurinkoakaan ei näkynyt missään, olihan nyt yö. Huokaan syvään, ja menen niin syvälle pieneen luolaan, kuin mahdollista. Laskeudun makaamaan kyljelleni. Pakko olisi kai koittaa nukkua, en voinut metsästääkkään mitään, sillä harvat eläimet liikkuvat yöllä. Pidän puukkoa toisessa kädessäni, varmuuden vuoksi. Tiedä kenet vielä kohtaisin.
Pieni savun haju tulvii nenääni, nukkuessani kevytt... Mitä? Savua? Havahdun hereille, ja nousen nopeasti istumaan, nostaen puukkokäteni rinnalleni.
"Se heräs." Miehen ääni sanoo, ja katseeni kohtaa minua jonkin verran vanhemman miehen neutraalit kasvot. Tuon vieressä on nuotio, jonka luona on toinen mies. Hän kääntää katseensa minuun, nousten sitten seisomaan. Tuo kävelee parilla harppauksella metrin päähän minusta, ja painaudun luolan seinään kiinni hieman hädissäni.
"Mikä sun nimi on?" Keski-ikäinen mies kysyy minulta, kallistaen hieman päätään tutkiessaan katseellaan kasvojani. Katson tuota varuillani, pidellen puukkoa suojanani.
"Älä pelkää." Mies hymyilee hieman. "Me satuttiin löytämään sut muutama tunti sitten. Päätettiin jäädä sun luokse, kun pihalla kuitenkin oli aika kylmä, ja öisin metsissä liikkuu jos jonkinlaista porukkaa." Tuo jatkaa. Vilkaisen ulos luolasta, ja siellä on jo melko valoisaa. Olin tainnut nukkua aika kauan. Siirrän katseeni nuorempaan mieheen, joka kävelee vanhemman viereen mietteliään oloisena. Kuulen askeleita luolan ulkopuolelta, ja nousen nopeasti jaloilleni. Sieltä kuitenkin tulee sisään vain kolmas mies, varmaan hieman nuorempi kuin jo tapaamistani miehistä se nuorempi. Kuinka monta näitä oikein on, sekavaa.
"Oon John. Nää on mun pojat, Dean ja Ethan." Vanhin miehistä esittelee, osoittaen poikiaan. Katson jokaista vuoron perään. 'No, tuskin menetän mitään jos kerron nimeni' - ajattelen, ja siirrän katseeni miehistä vanhimpaan.
"Bianca." Sanon lyhyesti, hieman varautuneena.
"Mitä sä teit yksin metsässä, ja vielä yöllä?" John kysyy, kallistaen päätään hieman.
"Se nyt ei kuulu sulle." Sihahdan, ja mies hymyilee lempeästi. Ihme tyyppi.
"Me ei haluta sulle mitään pahaa. Onko sulla nälkä? Paistettiin peuraa." Mies kysyy, osoittaen nuotiolle. Kieltämättä minulla oli hieman nälkä, mutta entä jos liha olisikin myrkytetty? Ihan kuin toinen nuoremmista jätkistä, Dean, lukisi ajatukseni, sillä tuo vastaa pienen virneen kera:
"Ei sitä oo myrkytetty, jos sitä mietit. Sitä paitsi, jos haluttais sulle jotain pahaa, oltais tehty se jo." Olihan tuossa perää.
"No on mulla hiukan." Vastaan, ja John hymyilee, astellen nuotiolle. Jätkät menevät tuon perässä, ja itse menen jälkimmäisenä, mahdollisimman kauas muista, kuitenkin jääden nuotion viereen. John ojentaa minulle lihanpalan, ja otan sen tutkaillen sitä hetken, ennenkuin puraisen pienen palan. Vilkaisen muita, jotka syövät rauhassa, kunnes siirrän katseeni ulos. En ollut nähnyt vilaustakaan niistä, jotka puhkoivat autojemme renkaat. Mieleeni muistuu yöllinen karkureissu, ja puista kuuluva kahina. Ihan kuin joku olisi seurannut minua puita pitkin. Nostan katseeni puihin, silmäillen niitä tarkasti.
"Bianca?" Säpsähdän kuullessani nimeni, ja käännyn katsomaan Johnia, joka katsoo minua ehkä hieman huolissaan.
"Kaikki okei?" Tuo kysyy, ja teen pienen väkinäisen hymyn.
"Joo." Vastaan, ja syön hieman lihanpalastani.
"Mä käyn hakee lähteeltä vettä, pitäkää te tytölle seuraa." Mies sanoo pojilleen noustessaan ylös. Tuo ottaa kenttäpullon rinkastaan ja lähtee ulos. Katson hetken tuon perään kunnes käännän katseeni lihanpalaan. Syön sen loppuun, ja nousen sitten seisomaan, katsellen luolasta ulos.
"Ooksä menos johonki?" Kuulen Ethanin kysyvän, ja käännyn ympäri, katsomaan miehiä.
"Mun on varmaan parempi lähteä." Vastaan, ja saan hämmästyneen katseen.
"Miks? Kyllä sä meidänkin kanssa voit jäädä." Saan vastauksen ja huokaan hiljaa.
"Pitkä juttu." Lausahdan, käännyn ympäri ja kävelen pois luolasta. Kuulen askeleiden seuraavan minua, ja pian otteen ranteessani. Käännyn ympäri, ja huomaan katsovani Deania silmiin. Tuo on minua ainakin päätä pidempi, joten pääni on hieman takakenossa.
"Mitä sä haluut?" Kysyn, ehkä äkäisemmin kuin olin ajatellut.
"Jos sä tarviit yöpaikkaa tai seuraa, nii kävele länteen noin kolme kilometria. Me asutaan siellä." Mies sanoo, tutkaillen kasvojani. Tarjous oli kyllä houkutteleva, mutta minulla oli syyni miksi olin lähtenyt muiden luota yöllä.
"Kiitos...mutta mä pärjään kyllä." Vastaan, hymyillen hieman. Dean irrottaa otteensa ranteestani, hymyillen takaisin.
"Tarjous on voimassa, jos muutat mielesi." Tuo sanoo, ja palaa luolalle. Katson hetken tuon perään, kunnes käännyn ja jatkan matkaani. Enköhän pärjäisi.
•••
•••
•••
Tässä on nyt uus luku, 705 sanaa. Kiitos kaikille lukijoille, kommentoijille ja votettajille. Love you.😊💗
YOU ARE READING
Lunar Eclipse
Werewolf"Tapa minut sitten, kunhan säästät hänet!" "Voi kulta, en minä aikonut sinua tappaa. Maailman ainoa ihmissusinaaras. Kuinka mahtavaa olisikaan omistaa tuo olento? Nyt sä olet minun, ja minun ainoastaan." -------------------------------- Kuusitoistav...
