15. Dream About The Past

461 34 7
                                    

Taivas on tumma, ja vesisade kastelee minua pikkuhiljaa märemmäksi. Lämpömittari on nollassa, poikkoillen aina välillä hieman sen ali tai yli. Seison parvekkeella Victor vieressäni, pojan silittäessä rauhallisesti hiuksiani. "Pilvetkin itkevät." Victor sanoo hiljaa, katsellen taivasta. Nyökkään, nostaen itsekin katseeni taivaalle. Pilvien takaa ei näy yhtäkään tähteä, ja kuustakin näkyy vain pieni hohto pilviverhon läpi. Tammikuu oli puolessa välissä, ja joulukin oli mennyt jo ajat sitten. Silloin olin nauttinut yhdessä jengini kanssa. Mutta nyt se kaikki oli poissa. En voinut tuntea iloa, en onnellisuutta. Amber on poissa. Enkä tiedä mistä etsisin häntä. Juuri ennen kuolemaansa, vanhempani pyysivät minua suojelemaan siskoani. Olin luvannut sen heille. Ja nyt olin pettänyt heidät. Olin jättänyt Amberin ilman vartiointia, ja se kostautui. En ikinä antaisi itselleni anteeksi. En ikinä. Mikään hinta ei korvaisi siskoani. En voi olla onnellinen ilman Amberia. Ja vaikka löytäisin tytön, en tiedä voisinko enää olla onnellinen sen jälkeenkään. Olin tehnyt ison, korvaamattoman virheen. Ja virheistä maksetaan. Sen olin oppinut kantapään kautta.

Lasken katseeni taivaalta takaisin metsään. Amber saattoi olla jossain tuolla. Yksin ja kylmissään. "Victor?" Mumisen hiljaa, ja poika kääntää katseensa minuun. "Niin?" Tuo vastaa kysyvällä äänensävyllä. "Entä jos se ihminen joka koitti tappaa mut on...on siepannut Amberin?" Kysyn, ääneni hieman murtuessa lauseen puolivälissä. Tunnen Victorin mietteliään katseeni itsessäni, tuo selvästi yrittää keksiä mitä sanoisi. Hetken päästä tuo huokaa ja kääntää kasvoni tuota kohti. "Me kyllä löydetään Amber. Mä lupaan sen. Mitä ikinä tapahtuukin, niin sä et ole yksin. Sulla on aina meidät sun tukena." Victorin sanat rauhoittavat mieltäni hieman, ja pieni, hyvin pieni hymy nousee huulilleni.



Mies istuu kirjoituspöytänsä luona, sulkakynä kädessään. Tuo kirjoittaa koukeroisella käsialalla nahkakantiseen kirjaan, ja öljylampun valo korostaa tuon jykeviä kasvonpiirteitä. Miehen ilme on neutraali, muutama otsaryppy kertoo mietteliäisyydestä. "Isä, mitä sä teet?" Pieni tummatukkainen tyttö kysyy mieheltä, kävellen huoneeeseen, kantaen ruskeaa pehmolelunallea toisessa kädessään. Mies kääntää katseensa tyttöön, ja hymy nousee tuon mietteliään ilmeen tilalle. Tuo sulkee kirjan, jonka kannen alareunassa koristavat kirjaimet G.W. "En mitään erityistä Bianca-kulta. Menehän jo nukkumaan." Mies sanoo hymyillen lempeästi, ja tyttö kävelee pois huoneesta. Tytön lähdettyä miehen kasvot palaavat neutraaleiksi, ja tuo ottaa kirjan pöydältä, kumartuen sitten lattian tasalle. Mies siirtää hieman lattialla olevaa mattoa, ja tuon alta paljastuu yksi hieman irti oleva lattialauta. Tuo irroittaa sen ja laittaa kirjan sen alla olevaan koloon, laittaen sitten laudan ja maton takaisin paikoilleen. Tietämättään oven luona oli ollut yhä tuo pieni, utelias tyttö, joka oli nähnyt kaiken.



Havahdun unesta. Minulla on kylmä ja siirrän katseeni vieressäni nukkuvaan Victoriin. "Victor. Victor herää." Kuiskaan tuolle, ravistaen poikaa hieman. Hetken mumistuaan tuo nousee myös istumaan, ja siirtää kysyvän katseensa minuun. Hymyilen hieman. "Mä tiedän miten me saatetaan löytää Amber."


•••••
•••••
•••••


Noniin, uutta lukua taas. :D 436 sanaa. Kertokaas kommenteissa mitä piditte, ja votetkaa myös. Love you.💗

Lunar EclipseWhere stories live. Discover now