#!%£&#€¥$?!

8# Kirjoitusharjoitus

Valo tulvi sisään sälekaihtimien välistä, heijastaen raitoja sängyn valkoisille lakanoille. Huone oli hämyinen sisääntulvivasta valosta huolimatta, sillä joulukuun aurinko näillä leveyspiireillä oli harvinaista ja esillä vain lyhyen aikaa päivästä. Huone oli pakkasilmasta huolimatta hyvin lämmin, ja sängyllä nukkuvat eivät vähistä vaatteistaan huolimatta tunteneet kylmää. Vaatteita lojui muuten siistin huoneen lattialla, ja kauluspaita oli päätynyt pöytälampun varjostimen päälle. Toinen sängyllä nukkuvista hahmoista heräili auringonvalon osuessa hänen silmiinsä. Unisena hän hapuili kelloa yöpöydältään, mutta ei löytänyt sitä. Hitaasti huokaisten hän kirosi, muistaen kellon tippuneen pöydältä ties minne edellisenä yönä.

Niin, edellinen yö. Sitä miettiessään hän käänsi katseensa vieressään nukkuvaa poikaa kohti. Poikaa katsellessaan hän hymähti ja hymyili hieman. Ai että näin.
Pojan tummat hiukset olivat sekaisin, ja tummat ripset ja kulmat kehystivät hänen nukkuvia kasvojaan luoden sykähdyttävän kontrastin hänen kalpeaa ihoaan vasten. Kalpeaa ihoa, joka oli merkitty ja maalattu sinisen ja violetin väreillä. Hänen mielestään mustelmat pojan kaulalla tekivät hänestä vielä kauniimman.

Poika käännähti hieman unissaan ja alkoi heräilemään auringonvalon osuessa hänen silmiinsä. Tummia ripsiään räpäyttäen hän nosti katseensa katsojaansa, jonka katseen hän oli tuntenut itsessään jo jonkin aikaa. Toinen, hieman häntä vanhempi nuori mies tuijotti häntä. Nuorella miehellä oli vaaleat hiukset, vaaleansiniset silmät ja ruskettunut iho. Huomatessaan pojan katseen tämä nuori mies virnisti ja ryömi lähemmäksi poikaa. Poika tuijotti ruskeilla silmillään miehen sinisiin hetken aikaa, ja käänsi katseensa sitten tämän huuliin. Mies tajusi signaalin ja painoi huulensa pojan huulille.

Joulukuisen sunnuntain auringonvalo peitti rakastavaiset hämyiseen peittoonsa, sulkien heidät kauas pois ulkona olevan pakkasen kourista. Maailma oli siinä auringonvalon hellimässä huoneessa.