Ævintýr | maagin morsian

Sumu (osa 42)

A/N: Kuten aina, kiitos hirmuisesti ihanista kommenteista ja äänestämisestä, molemmat merkitsevät todella paljon! <3 Etenkin tämän luvun loppua oli hauska kirjoittaa, toivottavasti myös te pidätte. :)

**

Oli myös tyttöjä, jotka osallistuivat Seremoniaan rakkaudesta.

Muiden keskeltä heidät oli helppo tunnistaa. Pelon ja surun sijasta he suhtautuivat tulevaan kuin kyse olisi ollut heitä varten järjestetyistä juhlista, jostakin kauniista ja tärkeästä. Valmistelijat hyörivät heidän ympärillään mielellään, ottivat työnsä jäljestä kumarrellen vastaan kehuja ja kiitoksia. Me muut olimme sellaiseen joko liian vakavailmeisiä tai kyynelten partaalla.

Kukkien lisäksi heidän hiuksensa ja ranteensa oli koristeltu erilaisilla koruilla. Kyseessä oli etuoikeus, joka oli varattu vain Seremonian parempiosaisille tytöille. Muistan kuinka paljailta ne saivat omat käteni tuntumaan, vaikka minulla ei koskaan ollut ollut koruja.

He istuivat omissa pienissä piireissään posket punoittaen ja puhuivat kuiskaillen siitä, mitä olivat korppikuninkaasta kuulleet. Eivät peläten, vaan kihertäen ja kiihtyneesti, niin kuin puhutaan kaukaisen ihastuksen kohteesta. Kukaan heistä ei ollut nähnyt Valvea mutta heillä oli silti selvä käsitys hänen jännittävyydestään, hänen komeudestaan. Sanotaan, että maagin silmät ovat tummaa tulta. Hänen katseensa huimaa.

Kun ajattelen asiaa nyt, he olivat monella tapaa samanlaisia kuin Miranda. He eivät olleet paikalla pakosta tai siksi, että maagin morsiamelleen lupaama palvelus oli heidän viimeinen toivonsa: he olivat paikalla koska itse tahtoivat niin, koska ajatus maagista etsimässä ihmismorsianta oli heistä romanttinen. He kuvittelivat itsensä sankarittariksi tarinaan, jossa voittaisivat omakseen korppikuninkaan sydämen. Paremman väen kohdalla avioliiton merkitys oli rahvastakin suurempi ja järjestetyt avioliitot yleisiä, joten miksei heidän sulhasensa voisi siis olla synkänkomea maagi?

Vapaaehtoisesti saapuneet tytöt olivat valmiita rakastumaan ensisilmäyksellä, saamaan Valven rakastumaan yhtä lailla itseensä. Sillä tavoin he aikoivat punoa elämästään kauniin ja jännittävän kertomuksen.

Minulla ei ollut samanlaisia kuvitelmia. Maagi vaatii itselleen ihmismorsiamen, hovi oli julistanut, ja kerännyt sen takia tyttöjä eri puolilta valtakuntaa kauniiksi lahjaksi tätä varten. En jaksanut uskoa, että moisella oli mitään tekemistä rakkauden kanssa. Mielessäni vilisi toisia, toinen toistaan epämiellyttävimpiä vaihtoehtoja, mutta niitä en suostunut pohtimaan.

Niissä satukirjojen kertomuksissa, joita minä lapsena kuuntelin, maagit olivat aina julmia. Isä ei ollut kuitenkaan koskaan puhunut heistä niin, ja siihen minä laitoin kaiken toivoni. Että maagi pitäisi lupauksensa palveluksesta, mistä hyvänsä syystä hän morsiamen valitsisikin, eikä olisi ainakaan julma. Muuta murehtisin myöhemmin.

Kalvaslinnaan saapuessani kuitenkin osoittautui, että Seremonia oli jotakin, jota Valve ei todellisuudessa tahtonut, ei sen enempää kuin morsiantakaan. Minut oli vallannut katkeransuloinen huojennus. Hän ei selvästikään välittänyt olla missään tekemisissä kanssani, ja ajattelin sen sopivan minulle hyvin. Sana morsian oli pelkkä tyhjä titteli hovia varten, se ei todellisuudessa johtaisi mihinkään. Eläisimme molemmat omaa elämäämme, kaksi saman katon alla asuvaa muukalaista. Olin varma, että se riittäisi.

Mutta sitten: kalvaslinnan keittiö, Valven yön hiljaisuudessa valmistama virmajuuritee. Hänen odottamaton lempeytensä. Me kaksi myöhemmin puutarhassa, Valve auttamassa minua kitkemään rikkaruohoja naarmuisin käsin. Muita samanlaisia hetkiä punoutumassa yhteen taikuuden kaltaiseksi sidokseksi.

Oivallus siitä, että Valve ei ollutkaan se, joksi häntä ensin luulin.

**

Agnesin lähdön jälkeen minä istun pitkän aikaa ulos puutarhaan johtavilla rappusilla. Katos pitää sateen loitolla vain vaivoin, vuodattaa osan siitä jalkojeni juureen. Auringonvaloa täynnä olevat päivät vaikuttavat tässä mustassa maisemassa pelkältä kauan sitten nähdyltä unelta. Ehkä se on metsä, joka tekee kaikesta niin synkkää.