Iloinen tarina surullisesta tytöstä

Luku 3

“Voitko tehdä mulle palveluksen?” Delila kysyy ja mua ärsyttää, että sen ääni kaikuu mun musiikin läpi. Käännän musiikkia hiljemmalle turhautuneena. Onneksi me oltaisiin kohta koululla, niin mun ei tarvitse sitten puhua sille yhtään enempää.

“Riippuu minkä?” mä kysyn ja pidän katseeni tiukasti koulurakennuksessa, joka lähenee kokoajan.

“No siis mun pitäis olla yksin kotona, mä tarvin seuraa..” se aloittaa ja mä pudistan heti päätäni. Oon ollut tarpeeksi sosiaalinen tälle päivälle. Mä tarvin mun oman rauhani.

“Olisit niin kiltti”, se anelee, enkä voi olla pyörättämättä silmiäni.

“Mä oonki hirvee badgirl”, heitän vitsillä ja se katsoo mua, kuin miettien että oliko se vitsi vai ei.

“Mä sentää pelastin sut Cooperilta”

“Cooperilta? Sekö sen monsterin nimi on?” kysyn irvistäen, kun me kävellään ovista sisään.

“Joo se on vain vähän maassa, kun Cece jätti sen”, Delila selittää.

Jos mä alkaisin ahdistelee ihmisiä ainakun mulla on paha mieli, niin mut oltaisiin jo pidätetty seksuaalisesta häirinnästä ajat sitten. Mun mielestä se ei ole mikään tekosyy ahdistella ventovieraita.

“Voitko tulla pliiiis”, se yrittää suostutella. Katson kieroon ja mutisen jotain epäselvää.

“No okei sitten”, myönnyn ja se pomppii iloisesti, kun me kävellään takasin liikuntasaliin. “Mut oon vaan hetken.”

“Kaks tuntia?” se kysyy ja mä pudistan päätäni.

“Tunnin”, sanon ja se näyttää pettyneeltä.

“Tunti ja kolmekymmentä minuuttia?” se kysyy niin toiveikkaasti, etten voi olla nyökkäämättä.

“KAIKKI TÄNNE NIIN MÄ KERRON MITÄ ON ENSI KERRALLA!” Liikunnanopettaja huutaa ylipirteällä äänensävyllään.

Jotkut ihmiset vaan osaavat olla niin pirteitä, että se on lähes pelottavaa. Ne on ihan kuin eri planeetoilta. Me kävellään opettajan luo.

“Ensi kerralla me tanssitaan paritansseja”, opettaja ilmoittaa ja urheilutytöt pomppivat innosta.

Jippii, varsin mahtavaa, varsinkin kun inhoan paritansseja. Inhoan kaikkea, missä täytyy olla yhtään sosiaalinen.

Inhoan kaikkea missä pitää olla ihmisten kanssa läheisyydessä. Tarvin omaa tilaa, onko se liikaa pyydetty?

Mä kiirehdin Delilaa seuraten seuraavalle tunnille, joka muuten sattuu olemaan yhteiskuntaoppia. Ensimmäinen asia mitä se opettaja sanoo, on käsky ottaa kuulokkeet pois päästä, sen jälkeen se laittaa mut istumaan kauas Delilasta, joka on toisaalta hyvä juttu.

Opettaja selittää jotain koko tunnin ja välillä antaa puheenvuoroja viittaajille. Mä en muutenkaan tykkää viitata tunnilla, koska en mä halua että kukaan kiinnittää muhun huomiota. Otan mun piirustusvihkon esiin ja alan hahmottelemaan sinne kuvaa Delilasta. Luonnostelen sen kauniita kasvoja, kun kello soi ja laitan nopeasti vihkon kiinni kun porukka alkaa nousta ylös. Heitän vihkon reppuun.

Viimeinen tunti on äidinkieltä ja se opettaja sanoo, että ne aineet pitää palauttaa mun helpotukseksi vasta ensi kerraksi. Otan oma-aloitteisesti kuulokkeet korvista.

Lähden kirjoittamaan ajatuksissani jotain tekstiä, enkä edes huomaa, että opettaja on tullut taakseni.

“Vau”, se henkäisee ja mä vain ignooraan sen ja jatkan kirjoittamista. Yhtäkkiä se ottaa vihkon mun edestä ja menee sitten luokan eteen. Ei kai se vaan aio tehdä sitä mitä mä luulen sen tekevän?