Myrkytetyt karamellit

Vaahtokarkkeja

Me päästiin ovelle ja me jouduttiin hetkeksi laskee se maahan jotta saataisiin ovi auki.

"Mä osaan kyllä kävellä", Jonathan mutisi ja laahusti sisälle. Se lysähti sohvalle.

Mä otin kenkäni pois.

"Mä meen käymää kaupassa mut tuun ihan just takas", Anthon sanoi ja mä nyökkäsin.

Olin sille kiitollinen että sain olla hetken Jonathanin kanssa kahdestaan. Olin myöskin kiitollinen että se palaisi, koska mä tarvitsin sitä.

"Otatko sun kengät pois?" mä kysyin ja Jonathan pudisti heikosti päätään.

Mä vedin kengät sen jaloista.

Siinä samassa mä kuulin kuinka ulko-ovi aukesi.

"Mä oon kotona", kuului äidin ääni.

Se käveli olohuoneeseen ja sen suu loksahti auki.

Olihan Jonathan aika hirveä näky. Sen vaatteet olivat ihan mutaiset, hiukset normaalia sekaisemmin, ranne oli auennut uudestaan, siitä vuosi verta viltille ja sen naama oli yhä turvonnut. Sille oli myös kehittynyt isoja mustelmia.

"Toi pitää putsata", äiti sanoi ja osoitti Jonathanin likaantunutta rannetta. Sillä välin kun äiti hoiti Jonathania kuntoon, niin mä selitin sille kaiken mitä oli tapahtunut.

Mä tosin valehtelin että mä ja Anthon löydettiin se vessasta sattumalta, enkä mä muutenkaan kertonut Anthonista sille melkein mitään.

Anthon on mun mysteeri, hankkikaa oma.

Äiti auttoi Jonathania vaihtamaan vaatteet ja laittoi sen lempisarjan päälle. Se katsoi sitä hiljaa.

Äiti meni siivoamaan ja mä jäin kahdestaan Jonathanin kanssa.

Se oli kietoutunut siihen samaan vilttiin, kuin aiemmin.

"Mua pelottaa", Jonathan kuiskasi.

"Sulla ei ole mitään pelättävää, kaikki järjestyy", mä sanoin sille vakuuttavasti. Mä halasin sitä varovasti. Se ei vastannut halaukseen.

Ovikello soi ja Anthon oli mua vastassa. Sillä oli käsissä kolme muovikassia ja epäröimättä mä otin siltä yhden. En edes kysynyt mitä siinä oli, mä luotin siihen liikaa. Me vietiin kauppakassit keittiöön.

"Mä toin teille vähän selviytymistarvikkeita", Anthon totesi.

Me alettiin purkaa niitä ja kun mä tajusin mitä kauppakaseissa oli niin mun suu muotoutui hymyyn.

"Tiesitkö että oot ihana", mä sanoin hymyillen ja sen hiukset vaihtoivat väriä mustaksi.

"Meen kattoo miten Jonathan pärjää", se sanoi ja voin vannoa että näin sen punastuneen. Se käveli olohuoneeseen.

Purin kauppakassista kaksi litraa suklaajäätelöä, jota Jonathan rakasti. Sitten kaivoin sieltä paketin kaakaojauhoja, litran maidon, kermavaahdon, minivaahtokarkkeja ja paketin strösseleitä. Jätin ne pöydälle.

Siellä samassa kassissa oli vielä kaksi pussia mun lempikarkkeja.

Siirryin seuraavalle kauppakasille, jossa oli kaksi pussia sipsiä, kaksi dippikastiketta ja kaksi kermaviiliä.
Sen lisäksi siellä oli kaksi pulloa cokista ja pari pussia jotain random karkkeja.

Viimeisessä kauppakasissa oli tortillatarvikkeet. Laitoin kaikki muut paikoilleen, paitsi kaakao tarvikkeet.

Otin viisi kuppia kaapista.

Laitoin niihin kaikkiin maitoa ja laitoin ne yksi kerrallaan mikroon. Kuuntelin miettiväisenä sen surinaa. Sitten kaadoin niihin kaakaojauhoja ja sekoitin jokaisen.
Pursotin kermavaahtoa niiden päälle ja ripottelin kermavaahdon päälle strösseleitä. Laitoin kaikkiin vielä minivaahtokarkkeja pinnalle, paitsi äidin omaan. Hän ei hirveästi tykännyt vaahtokarkeista.

Mä ojensin Anthonille kupin kaakaota ja annoin Jonathanille sen oman epävarmasti. Se nousi varovasti istualteen sanomatta sanaakaan. Se otti kuitenkin kaakaon vastaan.

Hain yhden kaakaon lisää ja ojensin sen äidille, kun hän tuli olohuoneeseen.

"Tässä on muuten Anthon ja se varmaankin jää yöksi", sanoin ja Anthon vilautti minulle virnistyksen.

"Mukava tavata", Anthon sanoi äidille kohteliaasti ja hymyili ystävällisesti.

Äiti vain nyökkäsi ja katosi kaakaon kanssa makuuhuoneeseen.

Anthon ei kuitenkaan tuntunut huomioivan äidin kylmää vastaanottoa, vaan se alkoi selittämään Jonathanille jotain hauskaa tarinaa.

"Mä tuun kohta takaisin," ilmoitin ja Jonathanin katseessa välähti jotain.

Jotakin, pahaenteistä. Anthon, vahditko ettei se tee itelleen mitään? Mä tulen ihan kohta.

Niinkuin olin toivonutkin, Anthon luki mun ajatukset. Se nyökkäsi mulle huomaamattomasti ja mä hain keittiöstä kaakaon. Laskin sen lipaston päälle siksi aikaa että laitan kengät ja sitten sujahdin ulos.

Katsoin tien molemmille puolille. Kun autoja ei tullut niin jatkoin matkaa.
Mä ylitin tien ja saavuin talon pihaan.

Pimpotin ovikelloa.

Emilia tuli avaamaan sen ja se hymyili kun se näki mut.

"Mä toin sulle kaakaota", sanoin ja ojensin sille kaakaokupin.

"Ei sun ois tarvinnut, mutta kiitti", se sanoi ja väläytti mulle hammashymyn.

"Mun pitää mennä nyt takaisin", sanoin ja Emilia nyökkäsi ymmärtäväisesti.

"Pärjäilkää", se sanoi.

Kävelin pois ja kuulin miten se sulki oven perässään. Tää on ollut rankka päivä.