St.John, Kanada - DISCONTINUED

Part 16 - Ashy Lavender

Ayden:

Nukun seuraavan yön huonosti ja kun kello soi, painan silmäni kiinni ja toivon, että voisin lakata olemasta. Lauren nukkuu vieressäni ja jouduimme heti hänen kotiin tultuaan riitelemään siitä, miten typerästi käyttäydyin. Hän teki sen, mitä oletinkin hänen tekevän - käski minun hankkia hoitajamme takaisin ensi tilassa. Meillä ei kuulemma todellakaan ole aikaa mihinkään tällaiseen temppuiluun nyt, kun jokainen minuutti on aikataulutettu ainakin seuraavan puolen vuoden ajaksi. Tämä nostaa kylmät väreet niskaani vielä nytkin sitä ajatellessani.

Kulutan automatkan töihin miettien lähinnä sitä, miten kalliiksi tulisi hankkia ammattilaislastenvahti jonkin palvelun kautta. En usko, että tässä maailmassa on riittävän suurta anteeksipyyntöä, että London palaisi. Tietysti voin yrittää, mutta ennen sitä minun täytyisi saada etulinjani kuntoon siitä, mitä edes sanon hänelle. Kokonaisuus on edelleen vähän haussa itsellenikin.

FF, josta en muista enää muuta kun nämä etukirjaimet, kohtaa minut käytävällä, jolla yritän näyttää siltä, etten ole olemassa. "Hei!" hän huutaa ja saa minut säpsähtämään, vaikka olinkin jo nähnyt hänen olevan tulossa, "toinen työviikko! Miltä tuntuu?"

Kohautan olkiani, mutta muistan sitten, että täytyisi varmaan olla kohteliaampi. "Tuntuu ihan maanantaiaamulta."

Hän istuutuu viereeni valkoiseksi maalatulle penkille, joka on pultattu kiinni seinään. Lisäpaino saa tapit nitisemään, mutta hän vain tönäisee minua leikillisesti kyynerpäällään. "Tuliko juhlittua viime viikonloppuna?"

Hieraisen silmiäni sormillani. "Ei, mutta en ehtinyt nukkuakaan. Ruuhkavuodet."

FF nauraa niin, että hänen hampaansa kiiltelevät ja mietin, ettei tämä ollut läheskään niin hauskaa. Käytös on vähintäänkin psykoottista. "Luin itse asiassa juuri mielenkiintoisen artikkelin-"

Kellon sointi keskeyttää hänen lauseensa ja hän antaa minulle käyntikorttinsa. "Soita, niin kuulet tämän loppuun. Hyvää työpäivää!"

Nousen ylös ja suoristan ryhtini hengittäen terävästi. Tapahtuiko tämä elävä clickbait-artikkeli juuri? Lasken katseeni korttiin, jossa lukee Floyd Fredburg. Sehän se olikin.

Tiedän, että London on luokassa, eikä minun tarvitse edes etsiä häntä katseellani varmistuakseni siitä - tilassa on outo tunnelma. Jään pitkäksi aikaa nojailemaan selkä oppilaitani vasten katsellen taulua, jolla on edellisen luennon tekstejä peräisin jonkun toisen opettajan liidusta. Annan keuhkojeni täyttyä hitaasti saadakseni kehostani kunnolla kiinni.

"Herra Andrews?" ääni kysyy takaani. Vilkaisen eturiviä olkani yli ja näen neiti Harkin katsovan minua hitaasti päästä varpaisiin. Tiedän hänen tekevän analyysiä asennostani ja se saa minut irvistämään.

"Hei", totean sitten ja käännyn kohtaamaan luokkani, joka on kiusallisen tyhjä kaikista päivistä juuri tänään. "Toivon, että viikonloppunne oli välttävä, sillä tänään ei taideta aloittaa sosiaalisella medialla. Sen sijaan siirrymme suoraan jatkamaan listaamme."

Ylärivistä kuuluu kämmenpäristyksen ääni ja siristän silmiäni nähdäkseni sinne asti. Ääni lähti tytöstä, jonka kuvan näin ohimennen tänään Instagramissani. Tili, jolla se oli, kuuluu Londonille ja hetken mietin, olisinko lähestynyt häntä sitä kautta tai alkanut edes seurata. En uskaltanut tehdä kumpaakaan. Mutta tytön nimi on Shawna.

"Oletko ehtinyt tarkastaa tehtäviämme?" Hark kysyy. Pudistan päätäni. 

"En ole, valitan. Aion silti tehdä työstäni vielä vaikeampaa ja haastaa teidät tänäänkin kirjoittamaan jotain. Tiedän, että joillekin teistä se on hankalaa, mutta muistakaa silti, missä olette."