Big Bad Wolf

2.luku

Oletko koskaan miettinyt onko kohtalolla arpaa elämässä. Oletko miettinyt onko se kohtaloa jos törmää kadulla tuntemattomaan ja teistä tulee ystäviä, vai onko kaikki vain sattumaa.
Sillä tällä hetkellä uskon kohtaloon, uskon siihen niin palavasti kuin vaan voi.

Auroran nk:
Tuijotan unieni poikaa räpäyttämättä silmää. Onko tämä totta? Onko tämäkin unta? Poikakin katsoo minua, yhtä järkyttyneenä kuin minä. Mieleeni tulvii kaikki uneni, kaikki pojan kanssa vietetyt hetket, kaikki, jopa se tönäisy.
"Sinä." se on ainoa sana minkä saan sanottua, taino paremminkin henkäistyä. En olisi koskaan uskonut tapaavani häntä. Ja silti saan sanottua vain yhden sanan. Yhden pienen sanan.
"Anteeks et keskeytän teijän tiiviin tuijotuksen mut mun täytyis päästä vessaan ja te satutte olemaan edessä." joku keskeyttää. Äänestä päätellen poika.
"Sam älä keskeytä noitten herkkää hetkee." joku toinen sanoo huvittuneesti. Irrotan väkisin katseeni pojasta ja katson puhujia. Näen kaksi virnistelevää poikaa.
"Alex etkö aijo esitellä meitä sun uudelle tyttöystävälle?" ensimmäinen pojista eli Sam sanoo ja katsoo kysyvästi unieni poikaa.
"Öö joo tota.. Täs on Sam ja Mike. Mun parhaat kaverit. Mike ja Sam tässä on ...?" hän eli Alex sanoo ja odottaa minun jatkavan lausetta.
"Aurora." jatkan hänen lausettaan.
"Kaunis nimi." Alex sanoo ja hymyilee ystävällisesti. Vastaan hänen hymyyn.
"No missäs tapasitte? Ja miksetsä Alex oli puhunu täs kauniista tytöst mitään meille?" Mike kysyy hieman syyttävästi.
"Me tavattiin vasta äsken." sanoin vilkaisten häntä.
"Vasta äsken? Vau, näytti että oisitte tuntenu toisenne jo kauan." Sam hämmästeli. Jos hän vain tietäisi unistani.
Samassa kello soi. Ainiin enhän edes tiedä missä tuntini on.
"Voin viedä sinut tunnillesi." Alex sanoi kuin lukien ajatukseni. Nyökkäsin hämilläni ja lähdin seuraamaan häntä. Kävelimme häiritsevän hiljaisuuden vallitessa.
"Öm tuletko tänään Emilyn bileisiin?" kysyin yrittäen poistaa hiljaisuuden. Alex purskahti nauruun. Vau jopa hänen naurunsa on samanlainen kuin unissa, yhtä ihana.
"Ei en ole tulossa" hän vastasi lopulta.
"Ai mikset?" kysyin ja yritin olla kuulostamatta pettyneeltä.
"Ne eivät ole ihan minun tyyppiä." hän vastasi enkä kysellyt enempää. Pian saavuimme luokalleni. Odotin että hän lähtisi omaan luokkaan mutta yllätyksekseni hän tuli sisälle asti. Aloin sisäisesti huutamaan ilosta, olisimme samalla luokalla. Kipitin luokan perälle istumaan, sillä vihasin edessä istumista.Alex istui viereeni.

Pian opettaja saapui. Hän oli pieni ja siro nais opettaja.Tunti kului hitaasti, laskimme vain laskuja ja kuuntelimme opettajan piipittävää ääntä. Yhtäkkiä tunsin jonkun koskevan jalkaani. Hätkähdin ja katsoin mikä koski jalkaani. Se oli Alexin jalka. Hän piti jalkaansa jalkaani vasten. Käännyin katsomaan Alexia. Hän näytti lumoavalta. Hänen kasvonsa oli kulmikkaat ja komeat. Älyttömän komeat. Alex huomasi tuijotukseni ja virnisti. Käänsin katseeni pois hänestä punastuen. Yritin alkaa laskemaan laskuja, mutta ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan oli Alex ja uneni. Miten olen voinut nähdä hänestä unia, vaikken ollut nähnyt häntä ennen tätä päivää. Näkikö hänkin minusta unia? Pian kuitenkin ajatukseni keskeytti kellojen soitto.

"Noniin ja läksyksi tulee pari aukeamaa, mutta sen ei pitäisi olla vaikeaa teille kun niin reippaasti laskitte äsken läksyjä, opettaja piipitti iloisesti. Tuhahdin, sillä en ollut tehnyt mitään tunnilla. Alex vilkaisi minua virnistäen. Jopa hänen virnistyksensä oli täydellinen. Pakkasin tavarani ja lähdin luokasta.

Kävelin lokerolleni päin. Käytävällä ihmiset katsoivat minua pitkään ja kuiskuttelivat. Kuulin vain sanoja kuten: uusi...Alex....yhdessä. Mitä luulivatko he että olimme yhdessä?! Otin lokerostani kirjat ja lähdin seuraavalle tunnille. Alex ei ollut tällä tunnilla. Olikohan hän lähtenyt kotiin? En jäänyt miettimään asiaa enempää vaan keskityin tuntii.

Tunnin loputtua pääsin syömään. Ruokana oli epäilyttävän näköistä laatikkoa. Katselin hiukan ympärilleni etsien istumapaikkaa. Näin Alexin Samin, Miken ja parin muun pojan seurassa. He näyttivät kaikki samalta, yhtä tummat hiukset, ruskeat silmät, he näyttivät ..villeiltä. Kyllä villeiltä, se kuvasi täydellisesti tuota poika porukkaa. Monet tytöt katsoivat heitä kuolaten. Tuhahdin ja kävelin tyhjälle syrjäiselle pöydälle. Aloin syömään ruokaa ja vilkaisin poika porukkaan päin, mutteivat he olleet enää siellä.
Koulun loputtua lähdin kävelemään kotiin. Kotini oli onneksi lähellä koulua joten pääsin helposti kävellen. Pian kuitenkin viereeni pysähtyi auto.
"Voin viedä sut kotiisi, tuu kyytiin." Alexin ääni kuului autosta. Hän katsoi minua koiranpentu ilmeellä. Hyppäsin mustan audin kyytiin.
"Millon sait kortin?" kysyin mielenkiinnosta.
"Täytin viime kuussa 18 joten noin pari viikkoa sitten. Ootko sä jo 18?" hän kysyi ja katsahti minuun.
"Een, ensi viikolla vasta." vastasin kertomatta enempää. Vihasin syntymäpäiviä joten en halunnut kenenkään tietävän niistä.
Pian saavuimmekin jo pihaani.
"Kiitos kyydistä."
"Milloin vain" hän vinkkasi. Naurahdin ja lähdin.

Alexin nk:
Katsoin kun hän lähti. Vau en olisi koskaan uskonut tapaavani häntä. En koskaan. Olin nähnyt vuosia hänestä unta, vaikka minun kaltaiseni eivät edes nähneet unia. Joten oli outoa että näin niitä. Mutta yhtäkkiä unet palasivat ja viime yönä unessa tein jotain kamalaa. Työnsin hänet pois, alas kallion kielekkeeltä. En tiedä miksi tein sen. Mutta sen jälkeen -ihankuin tuuli olisi työntänyt- lensin hänen perässään alas. Ja hukuin, niinkuin hänkin. Huokaisin ja lähdin ajamaan kotiin päin.
Kotona minua odotti vihainen isä.
" Alex mitä olet tehnyt? Hän ei saa tutustua sinuun! Hän ei ole samanlainen! Hän ei ymmärtäisi sinua, hän paljastaisi sinut kaikille!"
Huokaisin, isä oli taas lukenut ajatukseni. Olin sanonut ettei hän saa tehdä niin, ajatukseni ovat yksityisiä. Mutta ei, hän on alfa hän ei kuuntele minua.
"Ymmärrätkö, et mene lähellekkään sitä tyttöä!?" isäni jatkoi suutuksissaan.
"Selvä isä." sanoin alistuneesti ja laahustin huoneeseeni. Isä ei ymmärtäisi, hän ei koskaan ole. Hän ei tiedä miltä tuntuu nähdä unia tytöstä ja nähdä tyttö elävänä yhtäkkiä. Tuntuu kuin olisimme luodut toisillemme. Se tuntuu kohtalolta, mutta sitä se varmaan onkin. Ja vaikka kuinka paljon haluaisin olla hänen kanssaan niin isä on oikeassa hän ei ymmärtäisi. Hakkasin tyynyä raivostuneesti. Miksi miksi minun täytyy olla tälläinen. Juoksin huoneesta ulos metsään. Pian kun taloa ei näkynyt, vaihdoin muotoa ihmissudeksi. Kun tassuni koskettivat maata haistoin metsän tuoksun ja lähdin saalistamaan. Juoksin pientä polkua pitkin aukialle. Haistoin peuran, ison urospeuran. Hiivin lähemmäs peuraa, se ei ollut huomannut minua viellä. Jännitin takajalkani ja hyppäsin peuraa kohti.

Auroran nk:
Yritin alkamaan nukkua, muttei uni tullut. Makasin valveilla monta pitkäå minuuttia. Tai tuntia. En osaa sanoa. Mutta sitten tunsin kuinka silmäni painuivat kiinni ja nukahdin.
Kävelin metsässä. Oli pimeää, kuulin kuinka joku käveli vierelläni käännyin katsomaan. Se oli susi, mieleni teki huutaa kauhusta, mutten jostain syystä tehnyt sitä. En pelännyt sutta, tunsin olevani turvassa. Eikö kuulostakkin oudolta? Susi oli todella iso. Sillä oli kauneimmat ruskeat silmät mitä olin koskaan nähnyt. Ja yhtäkkiä se pysähtyi. Se meni kyyryyn ja alkoi murista. Katsoin mille se murisi. Edessämme oli toinen susi. Musta kuin yö. Sekin murisi ja yhtäkkiä he hyökkäsivät toistensa kimppuun. He purivat toisiaan ja ärjyit. Ja lähdin karkuun. Juoksin niin kovaa kuin pystyin.