laulajapoika

my love

Menin tien yli varoen, sillä viimeksi auto meinasi jyrätä minut. Oma syynihän se oli mutta silti. Kipitin Nialin pihaa pitkin ja saavuin viimein kivisille portaille. Koputin kerran hyvin voimakkaasti ja samassa sisältä kuului hirveää töminää. Aivan kuin jokin norsulauma olisi lähtenyt liikkellee. Huvittavaa.

- Huomenta, vaaleahko nainen sanoi ja avasi minulle oven.

Mitä ? Nyt menivät pasmani sekaisin. Missä Niall ? Tai ehkä minun pitäisi esittäytyä hänelle.

- Huomenta, olen Celine.......

- Tuosta naapurista, kyllä tiedän. Oih, Maria on laittanut mukaasi jotain, kiitos kovin paljon, hän sanoi hymyillen ja tarttui ojentamaani koriin.

Hän katsoi minua, minä katsoin häntä. Kummallinen hiljaisuus, syvä sellainen. Hyvin kiusallinen tilanne.

- Onko Niall kotona ? sain tirautettua ja tunsin kuinka puna levisi kasvoilleni.

- On, tottakai. Tule ihmeessä sisään, hän sanoi ja väisti.

- Kiitos, sanoin hymyillen.

Laskin kenkäni Nialin kenkien viereen.

- Yläkerrassa, hänen äitinsä sanoi ja häipyi keittiön perukoille.

Nyökkäsin, vaikkei kukaan nähnytkään. Kiiruhdin puiset raput yläkertaan hurjalla vauhdilla. Ne kyllä narisivat ihan kiitettävästi jalkojeni alla.
Kuulin Nialin huoneesta kolahduksia, joten arvaten hän on siellä. Olin kohtelias ja koputin oveen.

- Kyllä, kyllä, mä vien ne roskat ! Odota hetki ! hän kailotti ja nykäisi samalla oven lentäen auki. Ja olisittepa nähneet sen hämmästyneen ja nolostuneen ilmeen.

- Ai, moi, hän henkäisi nolostuneena ja suki samalla hiuksiaan parempaan uskoon.

- Moi, mä toin teille Marialta vähän ruokaa, niin ajattelin tulla yllätysvierailulle. Enkai mä häiritse ? sanoin.

- Et, et todellakaan. Tule vaan sisään, hän sanoi aurinkoinen hymy kasvoillaan ja väisti.

- Kiitän, vastasin virne kasvoillani.

Niall sulki oven ja askelsi viereeni.

- Kai mun tarjous on edelleen voimassa, lounaan jälkeen ? hän hymähti.

- Tottakai, epäiletkö sä ? kysyin virnuillen ja istuuduin samalla hänen sängynkulmansa päälle.

- En tietenkään, hän sanoi hymyillen.

- Huijaat kuitenkin, vastasin.

- Enkä.

- Joopas, sanoin nauraen.

- Sinä se olet kyllä sellainen tapaus, hän hirnahti.

- Paraskin puhuja.

Niall katsoi minua syvälle silmiini, intohimoisella katseella. Olisin voinut sulaa mössöksi niille sijoilleni, niin ihana se näky oli. Täydellinen.

- Siitä eilisestä, hän sanoi ja käänsi katseensa kohti seiniä.

Pelkokuvat alkoivat vieriä mielessäni. Hän jättää minut. Hetkonen. Emmehän me ole edes yhdessä. Tämä on vain jotain kuvitelmaa. Miksi edes ajattelen näin.

- Vaikka sä sanoit, ettei se haittaa, niin tarkotitko sä sitä ? Siis ihan oikeesti. Mä olin kyllä aika törppö, hän sanoi.

- Tuleppas tänne, sanoin ja osoitin vieressäni komeilevaa tilaa.

Niall hymyili vinosti ja tulla tupsahti viereeni.

- Kyllä sä saat kutsua mua sun poikaystäväksi jos haluat, hän sanoi, mutta näytti siltä kun hän haluaisi vetää kaikki sanomansa sanat takaisin  suunsa perukoille.

- Tarkotatko sä tota todella ? Siis en mä epäile mitään tai näin, kunhan kysyin, vastasin.

Tätä hetkeä minä olen odottanut eniten. Okei, tämä on ehkä harmaan elämäni kohokohta.

- Mä olen varma, hän sanoi.

- Niinpä taidan olla minäkin. Mutta mistä sä niin päättelit ? naurahdin.

- Kaverit ei pussaile, hän rykäisi ja lähentyi kohti kasvojani.

Vaivuimme hetkeen, joka oli täynnä hiljaisuutta. Mutta tästä on kiusallisuus kaukana, päinvastoin. Ihan mukavaahan tämä on.

- Kyllä sä saat kutsua mua sun tyttöystäväksi, sanoin hennosti.

- Ihana uutinen, Niall sanoi ja naurahti varmasti jo sadannen kerran.

Hän vieritti kätensä omani päälle ja katsoi minua uudestaan silmiin. Hän katsoi syvälle silmiin ja vieläpä sieluun asti. Niall sanoi kerran jotain tämän tapaista; " silmistä näet ihmisen sielun, onko se puhdas vai rosoinen. Jos se on puhdas, voit huoletta jatkaa kaveeraustasi. Jos näet rosoja, lohduta häntä"
Mutta tuo nyt on pelkkä sivuseikka.

Niall lähestyi kasvojani jo uhkaavaa vauhtia, joten ajattelin jättää sanomiseni ja ajatukseni kesken. Ehdin juuri sulkea silmäni, kun tunsin nuo pehmeät huulet vasten omiani.