Trust / Luottamus

022 Taistelu

Tunne oli niin hämmentävä, että Cecilien itsevarmuus horjahti ja hän katseli hämillään ympärilleen, kädet laskeutuen alas kylkien vierelle.

Tyttö epäili, mutta huomasi ettei Kate ollut se, joka pyrki hänen mieleensä. Lordin noidalla oli niin paljon loitsuja ylläpidettävänään, ettei varmasti yrittänyt enää jotakin niin vahvaa kuin toisen mieleen tunkeutumista. Cecilie pohti muutaman sekunnin, mitä hänen tulisi tehdä. Lopulta tyttö antoi mielensä avautua ja yllättyi kuulleessaan sisarensa äänen.

"Celine!" Cecilie henkäisi ääneen ja hänen ajatuksensa täyttyivät siskosta, tämän naurusta, olemuksesta, lämmöstä. Hän oli helpottunut kuullessaan sisarensa äänen, vaikka se olikin vaimea, pelkkä ajatus, jota hän ei korvin voinut kuulla. Kate jatkoi taistelua ja käytti hämmennyksen hetken hyväkseen loitsiakseen tulen kohti Cecilietä, joten tytön oli samalla keskityttävä iskuihin.

'Miten sinä-?' Cecilie yritti kysyä sisareltaan samalla kun kohotti kätensä uudelleen seuraavaa magian aaltoa vastaan.
'Kuningatar auttaa minua, en minä tähän yksin kykenisi', Celine vastasi. 'Mutta kuuntele... Minä olen kunnossa, ainakin jotenkuten, vaikka noita onkin vahvoilla. Sinä voit voittaa hänet. Meidän voimamme on todellista. Ja minä voi auttaa sinua. Kuuntele, mitä sanon...'

Olivia juoksi niin lujaa kuin jaloista lähti. Hän oli kadottanut Dinan melkein heti, kun he pääsivät pois linnan alueelta. Linnan pihamaalle vievät portit oli kaadettu ja jo siellä oli osa taistelevista ihmisistä. Olivia oli joutunut kääntymään sivukujalle suojaan keihäiltä ja huomannut jatkavansa matkaansa yksin.

Tyttö kauhistutti, kun hän huomasi kaupungin ihmiset kaduilla. Sotilaita, kansalaisia, kaupungista ja maalta, nuoria ja vanhoja. Hän moitti itseään ja halusi läimäistä itseään herätykseksi poskelle. Tietysti kaupungin asukkaat joutuisivat osaksi taistelua. He joutuivat uhreiksi tässä taistelussa, joka nousi keskelle heidän kotejaan. Olivia ei voinut ajatella enempää. Hän näki ihmisten taistelevan millä tahansa, mitä vain saivat käsiinsä. Kaupunkilaiset olivat hänen puolellaan.

Yksi suurimpia asioita, jotka prinsessaa hirvittivät, olivat lapset, jotka kuljeskelivat kaduilla. Hän ehti huutaa muutamalle ja patistaa nämä sisään, kun hän jo joutui torjumaan iskuja molemmilla puolillaan. Hän kadotti lapset, eikä voinut palata takaisinpäin.

Suurin osa vastustajista oli selkeästi sielunsyöjiä, osa tavallisia sotilaita ja oli ihmisiä, jotka hukkuivat vain massaan.

Olivia vastasi miekan iskuihin uusilla iskuilla, lyöden kovempaa ja mahdollisimman pian taas paeten. Käsiin sattui pidellä niin painavaa kantamusta, jalkoja oli alkanut pakottaa. Hän oli huolissaan ystävistään vähän väliä ja tajusi sen vaikuttavan pahasti hänen keskittymiseensä. Lisäksi hän etsi katseellaan enoaan.

Tori oli täynnä ihmisiä. Olivia ei edes erottanut kuka taisteli kenenkin kanssa, sillä monet olivat yhtä rykelmää ja kävelivät ristiin. Hän näki miekkoja ja keihäitä, lapioita ja jopa nuijia ja hän halusi juosta pakoon.

Samassa joku lennätti hänet muutaman metrin eteenpäin ja tyttö iskeytyi lujasti katuun. Olivia nousi saman tien valmiina puolustautumaan, mutta saikin iskun kasvoilleen. Ote lipesi miekan kahvasta.