Secret Love (Larry Fanfic in Finnish)

Luku: 12

Harryn näkökulma

Juoksin metsäpolkua pitkin ja varoin kaatumasta märkiin lehtiin tai puunjuurin. Mitä siitäkin seuraisi, jos itsekkin vahingoittaisin oman jalkani enkä pääsisi jatkamaan matkaa? Louis joutuisi silloin minun takiani istumaan yksinään metsässä sateessa ja odottaa apua, jota ei tulisi.

Onneksi pääsin viimeinkin ulos metsästä ja näin tutun suuren punaisen omakotitalon edessä päin. Ukkonen oli onneksi jo laantunut, mutta vettä satoi silti taivaan täydeltä.

Vedin kädelläni kiharat hiukseni pois otsaltani ja silmien edestä, mihin ne olivat sateen takia tarttuneet. Jatkoin sen jälkeen matkaani edelleen juosten. Vaikka olinkin hengästynyt en hidastanut, Louisin täytyi saada apua mahdollisimman nopeasti. Ja minä olin ainoa henkilö, joka tilanteesta tiesi. En siis voisi hidastaa.

Koputin Tomlinsonien ovea rajusti ja jäin odottamaan, että se tultaisiin avaamaan. Nojasin käsilläni jalkoihini ja yritin saada hengitykseni tasaantumaan, mutta ei se hetkessä tapahtunut. Olin kai juossut parisenkymmentä minuuttia, joten hengityksen tasaantumisessa kestäisi jonkin aikaa.

Ovi edessäni aukesi paljastaen Lousin äidin, jonka ilme muuttui järkyttyneeksi nähdessään minut.

"Harry, mikä on? Tule sisälle sieltä tai vilustutat itsesi." Jay sanoi ja veti minut sisälle eteiseen sulkien oven sen jälkeen.

Vaatteistani tippui paljon vettä lattialle, mutta en välittänyt siitä ollenkaan. En välittänyt tällä hetkellä mistään muusta paitsi siitä, että Louis oli edelleenkin metsässä sateen armoilla, vahingoittuneen jalkansa kanssa.

"Harry, onko jokin huonosti? Missä Louis on?" Jay kysyi ja otti eteisen hyllyn ylähyllyltä viltin ojentaen sen minulle.

"Olimme niityllä piknikillä ja lähdimme juoksemaan sateen alettua, jolloin Louis kaatui ja satutti jalkansa. Hän ei pysty kävelemään ja jäi sinne odottamaan, että haen apua." selitin, kun olin saanut hengitykseni tasaantumaan ja samalla kiedoin viltin ympärilleni, vaikkei se paljon lämmittänytkään, kun vaatteeni olivat läpimärät.

"Tiedän paikan, lähdetään heti." Jay sanoi heti, kun olin lopettanut ja nappasi mukaansa useamman viltin ylähyllyltä.

Nyökkäsin vain ja seurasin Louisin äitiä ulos vesisateeseen ja siitä suoraan autoon. Olin todella onnellinen siitä, että tiesin Louisin saavan pian apua. Hänen ei tarvitsisi istua enään kauan vesisateessa kipeän jalkansa kanssa.

Louisin näkökulma

Istuin paikoillani ja katselin ympärilleni toivoen Harryn tuovan apua pian. Kipu jalassani kasvoi vain hetki hetkeltä ja kipu todellakin alkoi käymään sietämättömäksi, en todellakaan jaksaisi tätä enään kauan.

Olisko sittenkin pitänyt suostua siihen, että Harry kantaa minut kotiin? Mutta matka olisi taittunut siinä tapauksessa varsin hitaasti, emme luultavasti olisi vieläkään lähelläkään kotiani.

Kuulin kuinka auton ovet sulkeutuivat lähistöllä ja pian kuulin juoksuaskelia, jotka lähestyivät minua. Suuntasin katseeni äänen suuntaan ja huokaisin helpotuksesta nähdessäni äitini ja Harryn saapuvan luokseni. Viimeinkin, olin niin odottanut tätä.

"Louis, oletko kunnossa?" äitini kysyi huolestuneena ja kyykistyi vierelleni, suunnaten katseensa jalkaani.

"Niin kunnossa kuin vain voi olla, jalkaan sattuu todella paljon." vastasin.

"Me lähdemme sairaalaan, jalkasi täytyy näyttää lääkärille." äitini sanoi ja alkoi yhdessä Harryn kanssa auttamaan minua ylös maasta.

"Helvetti!" parkaisin, kun kipuaalto iski jalkaani. Siihen sattui todella paljon.

Kun viimein pääsin ylös en ehtinyt olemaan siinä kauan, kun Harry jo nappasi minut syliinsä, varoen koko ajan jalkaani.

"Nyt kannan sinut, kun et aiemmin antanut." Harry vastasi ja lähti kantamaan minua autoa kohden hymyillen pienesti.

"Sankarini." kuiskasin hymähtäen, sillä en tahtonut äitini kuulevan. En todellakaan jaksaisi tuoda esille enempää draamaa, eiköhän tässä ollut sitä tarpeeksi hetkeksi.

Harry laski minut varovasti istumaan takapenkille ja otti sen jälkeen edestä paksun viltin ojentaen sen minulle. Nyökkäsin kiitollisena ja otin viltin käteeni, käärien sen sitten ympärilleni. Vasta nyt huomasin, että myös Harrylla oli viltti ympärillään. Se tosin oli kastunut jo, kun tuo oli se päällään ollut vesisateessa.

Kun Harrykin oli viimein päässyt istumaan paikoilleen, äitini käynnisti auton ja lähti ajamaan erittäin huonokuntoista metsätietä pitkin. Toivon todellakin, että auto ei hajoa matkan varrella, sillä tie oli täynnä pienempiä sekä suurempia kuoppia. Täällä ajettiin erittäin harvoin autoilla, joten sen takia tietä ei pidetty hyvässä kunnossa. Tuskin edes monet tiesivät tien olemassa olosta, täällä taisi asua kaikkiaan kolme perhettä, jotka vain siitä tiesivät. Ja tunsin erittäin hyvin nämä perheet, omani, Harryn tädin ja Liamin perhe. Eipä lähimailla muita asunutkaan, seuraava talo taisi olla vasta kahden kilometrin päässä.

"Haluaisitko kertoa tarkemmin mitä oikein tapahtui? Harry kertoi minulle vain, että olit kaatunut." äitini kysyi samalla, kun keskittyi ajamiseen.

"Liukastuin puunjuuren juostessani, ei sen kummallisempaa." vastasin ja värisin samalla kylmästä, vaikka auton lämmitys olikin täysillä. Mutta olin ehtinyt istumaan jo jonkin aikaa tuolla ulkona kylmässä, joten ymmärsin todella hyvin miksi palelin edelleen. Ja ymmärrän todella hyvinkin, jos tulen kipeäksi tämän seurauksena. Vaikka olikin kesä, ei lämpötila pysynyt kovinkaan lämpöisenä vesisateen aikana.

Huomasin kuinka Harry vilkaisi minua olkansa yli etupenkiltä ja loi kasvoilleen hymyn. Hymyilin takaisin, kunnes Harry käänsi katseensa takaisin eteen. Emme todellakaan voisi tuijotella toisiamme rakastuneina tällä hetkellä, ei nyt, kun äitini oli lähellämme.

Suljin silmäni ja koitin ajatella mitä tahansa muuta kuin sykkivää kipua jalassani. Ja en ollut todellakaan yllättynyt, kun ajatukseni lipuivat Harryyn. Omaan kiharapäiseen sankariini.