Vesipisarat välillämme

14. Vaan sulle

Ella

”Herää jo tai myöhästytää!” Allu huutaa mun oven takaa ja suunnilleen pahoinpitelee ovea sen nyrkeillä. En ihmettelis vaikka mun ovi lähtisi irti joku päivä.
”En lähe, oon kipee.” Sit hän hiljenee ja avaa oven. Kävelee mun sängyn viereen ja testaa mun otsaa. ”Ethän oo.” ”Hm ei mulla kuumetta oo mut paska olo muuten ni en lähe” Hän kattoo mua hetken kuin miettien mut lähtee mun huoneesta sanoen: ”Okei sit. Koita selvitä hengissä tääl yksin” Naurahdan ja vastaan. ”Joojoo” Hän sulkee sit mun huoneen oven hiljaa takanaan. Mä nukahdan melkein heti uudestaan.

Ku mä herään taas, talossa on hiljasta. Nappaan mun puhelimen yöpöydältä ja käynnistän sen. Mila kysyy missä mä olen. Sen jälkee siltä onki tullu viesti et Allu kerto, ku se kuulemma kysy silt.

Nousen ylös ja meen alakertaan viel mun yövaatteis. Otan särkylääkettä koska mun päätä jomottaa. Juon kans vettä mutta en jaksa tehä mitää ja meen takas nukkuu. Ei kello ookkaa ku vasta kakstoista. Valvoinha mä kuitenki melkei viiteen ja mua väsyttää.

Seuraavan kerran mä herään siihen et ovi käy alakerras. Kuuluu puhetta. Emil ja Aleksi tuli. Mä nousen ylös ja vaihdan vaatteet. Laitan tumman hupparin ja farkut. Meen sit yläkerran kylppäriin ja pesen mun kasvoni. Kipitän käytävän läpi takasin mun huoneeseen ja petaan sängyn.

Hetken kuluttua ku makaan mun sängyllä Allu koputtaa tai enemmänki hakkaa mun ovea ennen ku astuu sisää. ”Mikä olo sul ny on?” ”Iha ookoo kait.” ”No hyvä, mut tuu kohta syömää. Tilattii pitsaa.” Mä nyökkään ja hän lähtee takasin alakertaan.

Mä en kyllä uskalla nähdä Emiliä. Ei sillä ettenkö haluais mutta mua pelottaa mite se käyttäytyy. Tai niinku mä en tiedä mitä me ollaan. Kyllähän me molemmat tiietään et tykätää toisistamme mut eikai se tarkota et ois yhessä tai jotai. Miks tän pitää olla näin vaikeeta?!

Kävelen hitaasti portaita alas. Mä astun olohuoneeseen ja nään Emilin sohvalla Allun vieressä. Se kääntyy katsomaan mua ja hymyilee varovasti. Mä hymyilen takasin. Kipitän keittiön puolelle. Otan hanasta vettä lasiini ja juon ne nopeasti alas. Vähän ajan päästä ovikello soi ja Aleksi käy hakemassa pitsat keittiöön. Me istutaa pöydän ääreen ja aletaan syömää.

Jossai vaihees Allu vilkuilee mua oudosti. Se yrittää olla huomaamaton mut ei kyllä onnistu. Sit se nousee ylös ja viel meitä vilkuillen sanoo. ”Käyn vessas.” Se lähtee käytävään ja sit portaita ylös. Yläkerran vessaan. Alakerrassaki olis ollu. Mä pidätän mun naurua ja Emil näyttää silt että hänki. ”Tekeeks se ton tahallee?” Se sanoo huvittuneesti. ”No varmasti.” Mä vastaan eikä me voida enää kauaa pidättää naurua.

Hymyilen hänelle ja hän hymyilee takasin. Me kuullaan ku Allu tulee portaita alas ja saapuu sit keittiöön.

Me katotaan häntä ku hän istahtaa takas pöydän ääreen. ”Mitä?” ”Ei mitää.” Me sanotaa yhteen ääneen ja pidätellään meijän naurua. Alluaki alkaa naurattaa. ”Oliks toi jo liikaa?” Me nyökätään vaa koska ei voija vastata ku nauretaan. ”Eli te ootte iha fine nyt? Oottekste yhessä?” Aleksi kysyy innostuneena.

Me vakavoidutaa hitaasti. Mä kohautan hartioitani. ”Ei me” Emil vastaa. ”Vielä.”  Se jatkaa virnistäen mulle. Mä virnistän takasin.

  * * * * * *

Illalla me istutaan sohvalla ja tytöt on kans tääl. Myös pojat. Eli siis Jenni, Siina, Mila, Emil, Ilari ja Siinan onneksi Onni. Milja ja Nella on kans tulossa. Otto ja Aatu ei päässy tänää. Allu ekaks mietiskeli tätä ideaa ja varmisti et mä oon kunnos. Sen mielest ei saa nähä kavereita jos on kipeenä. Mut enhän mä ole edes kipeenä.