Trust / Luottamus

017 Olen mitä ikinä tarvitset

Tyttö ei kestänyt katsoa, vaan kääntyi kannoillaan ja kiiruhti ulos huoneesta tietäen, että neljä silmäparia seurasi hänen juoksuaan, pakoaan, pois tilanteesta. Onneksi kukaan ei yrittänyt pysäyttää häntä, sillä hän ei olisi tiennyt, mitä olisi seuraavaksi tehnyt.

Olivia juoksi rappuset useampia kerrallaan ja kiiruhti ulos majatalon ovesta hämärtyvään iltaan välittämättä aulassa olevasta omistajasta. Hän ei ikinä uskonut, että voisi lyödä ketään suutuksissaan. Hän ei ikinä uskonut käyttävänsä väkivaltaa sillä tavoin pelkän tunnekuohun vallassa.

Lyönnin lisäksi mielessä pyöri ajatus, tuhannet eri muotoon kietoutuvat sanat: Hän ei ole enää täällä, ei yhteyttä, ei havaintoa, ei olemassa, ei täällä, ei missään ulottuvilla, kuollut...

Poissa.

***

Nelikko jäi tuijottamaan Olivian perään, kun prinsessa katosi huoneesta myrskyävän tuulen lailla. Dina oli ensimmäinen, joka sai puhekykynsä takaisin.
"Oho."
Jos sen pystyi laskemaan toteamukseksi, se kuvasi tilannetta varsin hyvin.

"Mitä tapahtui?" Zen kysyi ääni rauhallisempana kuin kukaan läsnäolijoista kykeni olemaan. "Cecilie, mitä näit?"
Noitatyttö asettui istumaan sängynlaidalle ja veti prinsessan hankkiman kirjan tiukasti syliinsä kuin saisi vanhasta opuksesta lohtua.
"Sehän siinä olikin. En nähnyt mitään, en tuntenut mitään. Ja tiedän, että minun olisi pitänyt. Tämä oli eilen niin helppoa, Olivia on niin avoin ja kuninkaallissuvun veressä on tunne magiasta", Cecilie kertoi. "En voinut tavoittaa kuningatarta mistään, en unesta, en todellisuudesta, en yksinkertaisesti löydä hänen... olemassaoloaan? Sieluaan? Miksi ikinä sitä haluaa kuvata."

"Lordiko hänet on surmannut?" Dina kysyi vaisusti.
"Joku oli pysäyttänyt kuningattaren ajan. Hän on lipsunut rajan yli, ja se voi olla tarkoituksellista tai vain niin vaarallisen magian seuraus", Cecilie vastasi.
"Olisiko lordi tiennyt, mitä teitte eilen loitsullanne?" Blade kysyi synkästi. Noitatyttö katsahti häneen pelokkaasti ja puri huultaan.
"Ehkä", tyttö kuiskasi. "En ole varma."

Zen alkoi astella edestakaisin huoneessa. Hän kulki ikkunalle ja tähysi hämärtyneeseen iltaan hetken verran ennen kuin kääntyi takaisin.
"Lordi on pitänyt kuningatarta luonaan. Selvästi naisen surmaaminen ei ole ollut ratkaisu niin kauan kuin hän tavoittelee valtaa. Ja samalla voimaa, sitä mitä kuningattaren ja prinsessan veressä kulkee. Jokin sai tilanteen muuttumaan", Zen tuumasi ääneen.
"Mitä häneltä puuttuu? Eikö hän ole kuningattaren nuorempi veli?" Dina kysyi ymmällään.
"Mahdotonta ymmärtää kaikkia hänen ajatuksiaan", Zen vastasi. "Mutta jos Cecilie on varma, meidän täytyy olettaa, että kuningattaren hengissä pitäminen ei ollut lordille enää tarpeellista."

Ääneen lausutut pohdinnat saivat kaikki hiljaisiksi. Blade ei ollut ajatellut asiaa aivan niin pitkälle, mutta Zenin sanat kuulostivat järkeviltä. Miehen mieltä vaivasi kuitenkin aivan liiaksi se, mitä Olivia kaikesta tapahtuneesta nyt ajatteli.

Ilmeisesti prinsessa oli muidenkin ajatuksissa. Cecilie oli edelleen pelokas ja tyttö oli alkanut vapista kuin haavanlehti tuulessa.
"Jonkun täytyy mennä hänen peräänsä, ilta hämärtyy", noitatyttö sanoi ääni hieman väristen. Dinan ja Zenin katse kääntyi yhtä aikaa Bladeen.

Vampyyri tunsi muiden tuijotuksen, muttei kohdannut kenenkään katsetta suoraan. Pienen hetken kuluttua hän katosi ovesta Olivian perään. Joku typerä entisen elämän oikku sai hänet käyttäytymään kuin ihminen. Ehkä prinsessassa oli jotakin, mikä herätti hänessä vanhan elämän takaisin, jonkin typerän kipinän, halun elää ja tuntea. Ehkä hänet kirottaisiin tämän vuoksi. Tai ei, hänet oli kirottu jo aiemmin. Tällä ei enää ollut väliä.