Uusi tapa rakastaa

Luku 31- Nappisilmät

Ollaan jo aika pitkällä tässä kirjassa, mutta ei hätää tää kirja ei tuu loppumaan ihan heti. Otin kommenteista idean joten pääsette lukemaan uudesta näkökulmasta.

Jenna

Istuin sängylläni ja katsoin Antonin laittamaa viestiä. Muru makasi sylissäni ja katseli minua suurilla nappisilmillään. "Anton ei taida tulla enää leikkimää sun kanssa" sanoin koiralle kyyneleet silmissä, ihan kuin se ymmärtäisi kuitenkaan. En oikein tiennyt mitä ajatella.  Ymmärsin jollain lailla Antonia mutta kyllä minua suututti myös.

Kusipää olisi voinut edes puhua niin ehkä voisimme olla vielä yhdessä. Ja en mä halunnut etsiä ketään uutta, Anton riitti juuri sellaisena. Mutta tunteille ei voi mitään. Anton itse sanoi että hänellä ei ole tunteita minua kohtaan, että eipä tässä ole paljoa tehtävissä. Vaikka hän moneen kertaan vakuutteli, että vika ei ole minussa pakosta kuitenkin tulee olo että minä olin se ongelma.

Anton saa nyt jäädä ilman vastausta hetkeksi, kyllä hän sen kestää. "Mitäs me nyt keksitään" kysyin Murulta joka oli noussut istumaan ja nuolemaan kyyneleideni kastelemaa naamaani. Heitin puhelimeni toiselle puolelle huonetta. Itkin tunteja, en vain osannut käsitellä asiaa. En mä voinut kuitenkaan ikuisesti olla Antonille vihainen ja hän oli vielä viestin lopussa sanonut, että voinne olla kavereita. Ehkä vielä joskus.

Timeskip 1 kuukaus, eli ollaan nyt jossain Marraskuun alussa ja on perjantai lol

Johannes

Peetu oli juuri kysynyt haluanko lähteä taas yö seikkailulle. Ilma oli ehkä kylmentynyt mutta meillä oli ainakin ollut hauskaa. Siitä oli tullut jo tapa perjantai tai lauantai yönä lähteä juomaan tai muuten vaan pitämään hauskaa johonkin päin kaupunkia. Parasta oli se että emme olleet jääneet vielä kiinni. Peetun kanssa aijan viettäminen on myös pitänyt ajatukseni poissa kaikesta ikävästä.

Peetun ansiosta uskallan myös luottaa enemmän kuin aikaisemmin. Olen pystynyt avautumaan hänelle jo melkein kaikesta paitsi taustastani. Sillekkin tulee vielä hetki mutta se ei ole vielä. Nousin sängyltäni ja vedin hupparin päälle ennen kuin poistuin huoneesta. Kävelin Peetun huoneelle ja koputin.

"Sisää" kuului tuttu ääni huoneesta. Avasin oven ja vedin sen perässäni kiinni. "Moro" sanoin ja kaaduin Peetun sängylle. "Moi, mihin me mennää tänää" Peetu kysyi ja käänsi katseensa koneelta minuun. "Käyäänkö hautausmaalla, olisin voinut viedä äitille kukkii ja sytyttää uuden kynttilän" sanoin hetken miettimisen jälkeen. "Kuulostaa hyvälle" Peetu totesi ja sulki koneen.

"Monelta lähetään" Peetu kysyi ja etsi kaapistaan lämmintä paitaa, koska yöllä oli jo melkein pakkasta. "Joskus yheltä ni ei ainakaa jäädä kiinni" sanoin. "Jooh, Veera meinas saada jo mut kiinni ku olin tulos sun huoneesee viimeks" Peetu sanoi ja naurahdin vastaukseksi.

Anton

Olin päässyt minun ja Jennan erosta yli parissa viikossa mutta sitä miettiessä tuli silti haikea olo. Käytin vieläkin hänen tekemää korua, en vain saanut itseäni heittämään sitä pois. Mutta kohta on pakko liikkua eteen päin elämässä. Otin korun pois kädestäni ja heitin kalliolta alas. Istuin taas salinkalliolla, koska sieltä oli kiva katsella auringonlaskua.

Alkoi olla jo kylmä, ehkä pitäisi mennä kotiin. Nousin maasta ja venyttelin hetken. Istuin tuossa samassa kohdassa varmaan kaksi tuntia. Kävelin pientä polkua pitkin pois metsästä. Mankini oli aidan vieressä kaatuneena. Kuka vittu siihen on koskenut, se oli pystyssä kun jätin sen siihen.

Tutkin mankini huolellisesti. Ilmeisesti joku oli vain kaatanut sen koska en huomannut mitään hajonutta. Pistin kypärän päähän ja lähdin kotiin. Olisi pitänyt laittaa enemmän päälle. Tulee ihan vitun kylmä ajaessa. Vauhdin nopeuttaminen ei ainakaan auttanut.

sanat 531

Kolme lukua yhessä päivässä? mä oon vauhissa lol
Ehkä vähän tönkkö koska tää on uudellee kirjotettu, koska ekaan versioon en ollu tyytyväinen ja timeskip tuli ittellekki yllätyksenä lol
Mutta öö olkaa hyvä menen jatkamaan kirjottamista