Laahustin pitkin portaita kohti toista kerrosta. Selässä oleva reppu painoi kuin synti. Mutta ei läheskään niin paljoa kuin tämä väsymys. Siitä mä olisin mieluummin ottanut eron kuin mun tähän asti tekemistäni synneistä. Ja niitä riitti!
"Pärjäät sä? Haluutko että mä tuun yöks?" vierellä kulkeva Joonas kyseli.
Mä arvostin sen huolenpitoa mut juuri nyt mä en sitä olisi jaksanut. Se tiesi itsekin kuinka mä vihasin sitä jos joku kyseenalaisti mun omillaan pärjäämistä. Se tuntui epäreilulta, vaikka hyväähän se vain tarkoitti. Totta kai se halusi olla perillä siitä et miten mulla pysyi pää kasassa. Se siinä varmaan paremmin onnistui kuin mä itse...
Mä pudistelin päätäni ja laskin repun lattialle päästyäni asuntoni ovelle. Kaivoin avaimet taskusta ja aloin sovittaa sitä lukkoon. Joonas seisoi viereisen oven takana räpeltäen omien avaintensa kanssa.
"Aattelit sä fillarin avaimilla mennä sisään?" tuo kysyi lievästi huvittuneena.
Mä katsoin Joonasta hölmön näköisenä ja laskin sitten katseeni kädessäni olevaan avainnippuun vain huomatakseni että mä todella yritin murtautua kämppääni polkupyörän avaimilla. Mä todella kaipasin unta...
"Ei vittu" huokaisin hiljaa.
Musta oli kovaa vauhtia tulossa toivoton. Mä sain ihan todenteolla pelätä sen puolesta et kuinka mä oikein selvisin tästä kaikesta. Ja vasta me oltiin voitettu umk... vielä paljon pahempaa oli tulossa. Tästähän tämä vasta alkoi.
"Joel, pärjäät sä varmasti?" Joonas huolehti.
Oliko mulla paljon muita vaihtoehtoja? Ei musta ollut keskenkään jättämään nyt kun vihdoin oltiin saavutettu jotain sellaista mikä sai ihmiset kiinnostumaan meistä. Paskat mä yksityiselämästä mutta bändiä mä tarkoitin. Mä olin tämän velkaa meille.
Vaihdoin avainnipusta oikean avaimen ja käänsin sitä lukossa, saaden oven avautumaan. Yksi saatanan työmaa se oli tämäkin. Pitäisi jokainen avain laittaa erikseen ettei pääsisi moista tapahtumaan. Toisaalta minut tuntien ne olisivat sitten aina hukassa... tiedä häntä mikä tässä kohtaa oli enää järkevintä.
"Joo, mä vedän himas muutaman unilääkkeen niin kyllä se siitä" sanoin hartioitani kohauttaen.
Mun olis varmaan oikeasti pitänyt uusia se resepti eikä vetää purkin pohjalla pyörineitä päiväyksen ohittaneita pillereitä. Ei niistä mitään apua enää ollut. Mutta ei mulla tähän hätään muutakaan ollut. Ei mulle tehonneet mitkään rentoutusharjoitukset, lukemiset tai nauhalta kuunneltavat selitykset.
"Onks sulla mitään syötävää?" Joonas jatkoi listaansa.
Se sai mut vain kuulostamaan siltä kuin mä en olisi osannut huolehtia itsestäni lainkaan. Kai se osittain totta olikin mutta en mä pitänyt siitä että se ilmaistiin mulle ääneen. Tai olisin mä varmasti osannut mutta mä en vain ollut välittänyt. Nyt se sitten kostautui. Nyt mulla ei ollut enää aikaa jos motivaatiota olisikin ollut.
"On on" heitin valkoisen valheen.
Todellisuudessa mun jääkaapissa ei ollut kuin valo. Mutta eipä mulla sen puoleen kyllä ruokahaluakaan juuri ollut. Mulle riitti et kahvia ja energiajuomia oli. Niiden kanssa mä selviydyin päivästä toiseen. Eipä ihmekään et aivot kävi kaiken aikaa ylikierroksilla...
"Nähdään sit huomenna. Puol kasilta YleX:n haastis" Joonas muistutti.
Harvinaisen hyvä olikin että muistutti.. mä olisin unohtanut autuaasti koko asian. Muut huomisen haastikset mä kyllä muistin mutta tuo oli tullut mukaan kuvioon sen verran myöhäisessä vaiheessa et se unohtui mulla jostain syystä aina.
"Joo!" huikkasin sille livahtaen sisään kämppääni ennen kuin se ehti kysellä enää mistään muista multa puuttuvista perustarpeista kuten vaikkapa wc-paperista ja tupakasta. Okei oli mulla vielä kumpaakin mutta ei niin paljoa et siitä olis ollut aiheellista mainita ääneen.
Repäisin rappukäytävälle jättämäni repun mukaan asuntoon ja vetäisin oven kiinni perässäni. Heitin tavarani eteisen lattialle ja potkin kengät jaloistani. Mä raahauduin pimeässä asunnossa kohti olohuoneen sohvaa ja rojahdin siihen. Mun teki mieli itkeä ja huutaa miten mä en jaksanut tätä paskaa enää mutta mä tiesin ettei se ollut totta. Mä olin vain väsynyt. Se teki mulle tämän kaiken. Sai aikaan normaalista poikkeavat sekoilut, ruokahaluttomuuden ja ärtyneisyyden.
Mulla ei ollut hyvä olla missään. Kun mä olin muiden kanssa, mä halusin olla yksin ja kun mä olin yksin, mä kaipasin muita. Ennen kaikkea Joonasta. Se tuntui olevan ainut joka mua ymmärsi. Muilla meni liian lujaa tämän hypen keskellä. Niillä oli aikaa nauttia... mulla oli hermot liian kireällä siihen hommaan. Ja vain Joonas sai mut rauhoittumaan kun mä kävin liikaa kierroksilla.
Nyt mä olin uskotellut sille pärjääväni itsekseni ja päästänyt sen menemään kotiin. Vaikka mun olisi todellisuudessa tehnyt mieli pyytää se tänne ja vain olla mun kanssa. En mä kaivannut ketään kenen kanssa jutella tai tehdä mitä tahansa juttuja.. mä kaipasin vain jotain jonka kanssa olla. Olla ilman että hiljaisuus kävi kiusalliseksi, olla lähellä ilman että se aiheutti vääränlaisia ajatuksia toisessa, olla vain jonkun lähellä joka tunsi sut läpikotaisin ja jonka kanssa oli lupa olla niin paskana kuin todellisuudessa oli. Sellainen Joonas mulle oli.
***
Lisää stooreja päiväänne :)
YOU ARE READING
Only Mistakes
Fanfiction"Se yö oli virhe jota ei koskaan pitänyt tapahtua" UMK, euroviisut, Joel ja Joonas sekä känniyö tai vahingossa kaksi... Joel ei suostu hyväksymään yhä kasvavia tunteitaan parasta ystäväänsä kohtaan eikä yksi toisensa perään yhdessä vietetty yö auta...
