*JOEL*
Tampere, Stadi, Oulu.. maisemat vaihtui toisensa perään ja mun olis pitänyt yrittää pysyä vielä perässä. Näillä aivoilla.. näillä unilla.. tällä keskittymiskyvyllä. Ei jumalauta. Ei tämän pyörityksen jälkeen...
Me ehdittiin olla UMK-pyhätöstä lähdettyämme noin viisi minuuttia himassa ja sitten mentiin taas. Onneksi Oulu oli kuitenkin vähän samaan verrattavissa kuin koti. Siellä oli meidän kaikkien perheet, muut läheiset ja ystävät. Sinne vain oli niin saatanan pitkä matka aina.. varsinkin tällaisella ilmalla. Puhumattakaan tästä kehoa kiduttavasta rasitustilasta. Toisaalta ehkä adrenaliini kompensoisi sitä edes hieman. Tai sitten se oli vain toiveajattelua.
Mulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä missä me mentiin. Mitä tapahtui seuraavaksi ja mitä meidän olis kuulunut edes tehdä. Hyvä puoli tässä oli se että mä en ollut ainoa joka oli aivan kujalla. Nämä viisi muuta oli täysin samassa veneessä. Ei tästä yksin selviäisikään...
Mä katselin ikkunasta ohi vaihtuvia maisemia. Siellä oli pimeää ja pakkastakin sievät -21 astetta. Vaikka mä olinkin pohjoisesta kotoisin, mä en silti piitannut tällaisista ilmoista. Pimeä oli ihan mukavaa mutta kylmyys oli jostain syystä sellainen mitä mä olin alkanut inhota. Ei sellaista kestänyt... tai sitten se kompensoi henkistä kylmyyttä... vaihtoehtoja toki löytyi jos halusi oikein alkaa kaivelemaan.
Mun silmät tahtoi painua kiinni mutta samaan aikaan joku vain piti niitä auki. Sitä oli vaikea selittää. Mutta samaan aikaan jokin yritti saada mua nukkumaan ja piti silti väkisin hereillä. Kai se oli kaikki tämä mitä viime päivien aikana oli tapahtunut. Kroppa olisi ollut valmis sammumaan jo aikoja sitten mutta mieli kävi vain niin kierroksilla ettei se antanut mitään mahdollisuuksia.
Joonas nojasi mun olkapäähän ja nukkui vieressä tyytyväisen näköisenä. Sillä oli kadehdittavan hyvät unenlahjat.. olisi voinut kaikin mokomin lahjoittaa mullekin osan siitä ja silti pärjännyt vielä oikein mainiosti! Miten hitossa se edes kykeni tuohon?!
Niko ja Aleksi istuivat meidän edessä ja näyttivät olevan kumpikin suhteellisen syvässä unessa. Niin tyytyväisinä toisiinsa nojaten. Olinko mä todella ainoa joka oli vielä hereillä?
Sen mä tiesin sanomattakin että Olli oli unten mailla mutta Tommista ei voinut sanoa varmaksi. Kerrankin se oli antanut periksi ja suostunut tulemaan meidän kanssa autoon ja uskonut tämän reissun Joonan taitaviin käsiin. Eiköhän se tästä kunnialla selviäisi. Edes kyseenalaisella sellaisella. Tämän porukan tuntien sekin oli jo saavutus.
Vierestä kuuluva tyytyväinen tuhahdus sai mut siirtämään katseeni sivummalle. Joonas kääntyi paremmin mua kohti ja siirsi kätensä mun vatsan kohdalle. Päänsä se sovitti mun rintaa vasten ja jatkoi uniaan. Mun melkein teki mieli herättää se... mutta joku pieni empaattinen osa musta ilmeisesti vielä löytyi kun mä pystyin itseni hillitsemään.
Mun olis varmaan pitänyt myös keksiä mitä helvettiä me tultais kertomaan meidän porukoille tästä reissusta kun yksikään jätkistä ei muistanut juuri mitään. Jos mä en olis tiennyt meidän reissusta, mä en edes muistaisi sen olemassaoloa. Hullusti muodostettu lause mutta niin totta kuin olla voi.
Meidän jatkoista tuskin kukaan oli kiinnostunut sillä se oli jo valmiiksi tiedossa oleva asia ettei me sellaisista koskaan mitään muistettu. Sitä paitsi eihän vanhemmille kaikkea kuulunut kertoa. Eihän..?
***
Melkei olin unohtanu et mul oli osa valmiin täst :) Olkaas niin hyvät :)
YOU ARE READING
Only Mistakes
Fanfiction"Se yö oli virhe jota ei koskaan pitänyt tapahtua" UMK, euroviisut, Joel ja Joonas sekä känniyö tai vahingossa kaksi... Joel ei suostu hyväksymään yhä kasvavia tunteitaan parasta ystäväänsä kohtaan eikä yksi toisensa perään yhdessä vietetty yö auta...
