Ei mitään hajua

441 48 20
                                    


Mä en tiennyt enää itsekään mihin me oltiin menossa. Tai oikeastaan mihin meitä oltiin viemässä. Toivottavasti se joku joka joukkoa johti, oli asiasta tietoinen. Muussa tapauksessa me oltiin huutavassa hukassa.

Me oltiin tähän aamuun vedetty jo muutama haastattelu joihin oli menty niin sanotusti samoilla silmillä. Mä olin aivan pihalla käytännössä katsoen kaikesta.

Olli oli tällä hetkellä ainut joka muistutti edes etäisesti ihmistä. Me kaikki muut oltiin kuin eläintarhasta karannut lauma apinoita. Ja silti meidät haluttiin joka paikkaan.. tämän siitä sai kun erehtyi kerran tekemään jotain olevinaan ihmeellistä.

Meidät ohjattiin käytävän päässä olevasta ovesta sisään. Koko huone oli valaistuna eikä mun krapulaiset silmäni olleet siitä järin hyvillään. Päätä särki ihan tarpeeksi muutenkin.

Meidän käskettiin mennä istumaan ja odottamaan hetkeksi kunnes joku suvaitsi tulla paikalle. Nimenomaan joku... näin hyvin mä olin taas kuunnellut.

Mä istahdin tummalle isolle sohvalle ja nojasin päätäni selkänojaan. Huokaisin syvään ja suljin silmäni. En mä ollut oikeasti edes väsynyt.. mä vain olin juuri siinä pisteessä et sitä meni vain sinne sun tänne edes tajuamattaan mistään mitään. Ihan perus meininkiä meidän porukalle..

Joel rojahti mun vierelle ja painoi päänsä mun olkapäätä vasten. Mä olin melko vakuuttunut ettei mies tulisi muistamaan viime yöstä mitään. Tuskin ainakaan siitä miten bileet meidän osalta päättyi.

Se lienee kaikkien kannalta parasta. Eihän sillä ollut mitään sen suurempaa merkitystä. Hetki vain vei mukanaan ja lopputulos oli mitä oli. Turha sitä oli sen enempää miettiä. Meillä oli hyvä yö ja that's it.

"Onks kellään mitään käsitystä paljon kello on?" Nikon ääni kysyi.

Ei sitten pienintäkään. Oikeastaan mulla ei ollut hajuakaan mistään sitten sen jälkeen kun me oltiin tänne koko helvetin Tampereelle edes saavuttu. Asioita vain tapahtui toinen toisensa perään eikä mulla ollut aavistustakaan siitä missä kohtaa edes vuorokaudet vaihtuivat.. mähän sanoin että olin aivan kujalla.

"Joonas?" Joel sanoi kysyvästi mun suuntaan.

Kehtasikin kuvitella et mulla olis ollut tietoa mistään yhtään sen enempää kuin miehellä itselläänkään. Yhtä matkaa tässä oltiin menty ihan koko ajan..

Mä yritin katseellani etsiä jostain kelloa mutta tuloksetta. Ei seinällä, ei pöydällä, ei ranteessa.. missäs helvetissä muuten mun puhelimeni mahtoi olla...

"Mulla jäi luuri huoneeseen" Olli ilmoitti toisella puolella oleskelutilaa olevalta sohvalta. 

Se nyt ei varsinaisesti ollut edes mikään uutinen. Mies unohteli tavaroitaan vähästä väliä milloin minnekin. Eipä olis ollut ihme jos se joku kaunis kerta olisi unohtanut itsensä. Ehkä tuo kuulosti enemmän sellaiselta mitä mä olisin saattanut tehdä. 

"Joel?" Niko sanoi kysyvästi.

Kaikki tiesi ainakin sillä olevan puhelin mukana. Se ei nimittäin mennyt mihinkään ilman luuriaan. Ja kun mä sanoin ei mihinkään, mä todella tarkoitin sitä. Mä olin lähes sata varma siitä että mies otti puhelimen mukaansa jopa suihkuun.

"Se on taskussa mut en jaksa kaivaa esiin" mies vastasi haukotellen.

Mä säälin todella sitä toimittaja-raukkaa jonka haastateltaviksi me oltiin seuraavaksi menossa. Jos motivaatio oli jo kellon katsomisen suhteen tätä luokkaa, ei kysymyksiin vastaaminen voinut olla ainakaan yhtään sen helpompaa. Ehkä me vedettäis vain hatusta jotain.. eihän kellään tuntunut olevan muistikuvia yhtään mistään. 

***

Sanoja 473

Yritän aktivoitua tällä viikolla :) Ei muuta :) 

Only MistakesWhere stories live. Discover now