Luku 1- Uusi oppilas

927 28 6
                                    

Btw päätin just että näillä alko maanantaina koulu ja ne on lukion tokalla >:3 en sit tiiä lukiosta paljoo mitään että älkää syyttäkö >:(

Johannes

Heräsin ärsyttävään ääneen, tunnetaan myös nimellä herätyskello. Nousin vastahakoisesti sängystä ja puin puhtaat vaatteet. Tänään oli ensimmäinen päivä lukion tokalla. Juoksin narisevat portaat alas keittiöön. Kävellessäni keittiöön näin äitini lukemassa lehteä. Katsoin pikaisesti kelloa ja huomasin ilokseni, että olisin kohta myöhässä jos en lähtisi nyt. Moikkasin äitiäni, tein leivän ja juoksin eteiseen laittamaan kengät jalkaan. Taputin nopeasti koiraani ja nappasin reppuni nurkasta ennenkuin kävelin ovesta ulos. Kävelin mopolleni ja vetäisin kypärän päähän. Käynnistin mopon ja lähdin kouluun.

~

Ajoin koulun pihaan ja tajusin, että pitäisi käydä tankilla. Se on iltapäivän murhe. Jätin moponi monien muiden mopojen sekaan ja lähdin etsimään kavereitani. He todennäköisesti olivat jo luokan edessä. Kävelin tukahduttavan kuumaan kouluun sisälle, voisivat korjata sen ilmastoinnin jo.

Löysin kaverini kotiluokan edestä juoruamasta uudesta oppilaasta. "Uus oppilas vai?" kysyin kun pääsin porukan luo. "Joo" Alina vastasi innoissaan. Ennen kun muut kerkesivät kommentoimaan asiaa enempää opettaja käveli luokan ovelle ja avasin sen. Tietenkin Lenni ja Elias olivat ensimmäisinä juoksemassa luokkaan hyvien paikkojen toivossa. He varasivat ikkuna paikka rivin. Istuin Alinan viereen Lennin ja Eliaksen eteen. Laura ja Viljami istuivat meidän eteen. Meidän perässä luokkaan käveli pari suosittua jätkää joiden perään kaikki tytöt kuolasi, ainakin melkein kaikki. Pikku hiljaa luokka täyttyi enemmän ja vähemmän väsyneistä lukiolaisista.

Hetken päästä opettaja alkoi selittämään uudesta oppilaasta ja siellä paha missä mainitaan. Se uusi oppilas käveli luokkaan kantaen mopo kypäräänsä toisessa kädessään. Oletin luokkaan kävelevän joku tyttö mutta ei, sisään käveli jätkä. Hän katsoi ympäri luokkaa ja huomasi tuijotukseni. Poika käänsi katseensa muualle, kun Alina tökkäisi minua kylkeen. "Suu kiinni, kuola valuu" hän sanoi ja minä käänsin katseeni ikkunaan punastuen hennosti. "Turpa kiinni" sanoin vaivanloisesti virnistävälle tytölle vieressäni. Olihan tuo uusi poika hyvännäköine-, eiku mitä. Et sä Johannes voi heti alkaa miettimään tollasia asioita, tyhmä. Uusi poika oli istunut niitten suosittujen eteen, kyllähän siitä näki, että ne tulee toimeen aika nopeasti. Hänen nimeksi selvisi Anton.

~

Kesken tunnin Alina tökkäisi minua kylkeen. "Mitä" sihahdin tälle. "Ei toi Anton nyt niin hyvännäkönen oo, että tarvii koko ajan tuijottaa" Alina kuiskasi minulle virnistäen. Vittu, oliks se niin helppo huomata. "Onhan se ihan hyvännäkönen mut sano mun sanoneen, se on hetero" kuiskasin Alinalle takaisin. Vilkaisin nopeasti vielä Antonia ja hänen huulia-, nyt Johannes saatana ryhdistäydy. Ennen kuin Alina kerkesi vastaamaan opettaja käski meitä olemaan hiljaa.

~

Tunnin jälkeen kävelimme luokasta ulos ja Lenni käveli viereeni ja laittoi kätensä olkapäälleni. "Mistä sä tiiät onko se uus poika hetero" Lenni kysyi minulta virnistäen. Punastuin hieman tajutessani, että saatoimme puhua vähän kovempaa kuin piti Alinan kanssa. "En tiiäkkään mut se nyt vaan näyttää heterolta" sanoin ja löin Lenniä käteen.

~sanat 452~

Moi taas :) Totesin että tässä ekassa luvussa ei ollu virheitä joten saatte sen taas. Mutta ei kannata olettaa että ne kaks toista lukua on samanlaiset, ne varmaan muuttuu :D

Uusi tapa rakastaaWhere stories live. Discover now