Revi haavat auki suudelmin

13

Istun keittiönpöydän ääressä ja katselen Rasmusta. Se halusi välttämättä tehdä mulle lämmintä kaakaota. En valita. Harmi vaan, ettei meillä taida olla mitään sen kaveriksi. Joku pieni purtava olisi kyllä kelvannut. Alkaa olla jo vähän nälkä, enkä jaksaisi enää alkaa tekemään ruokaa. Kello on melkein kuusi illalla. Ehkä syön pari leipää sitten kun Rasmus on lähtenyt. Haluaisin sen jäävän yöksi. Mökillä emme nukkuneet samassa huoneessa, sillä huoneet olivat jo jaettu ja haluamme edetä ihan rauhassa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten halua nukkua yksin.

Rasmus laskee höyryävän kupin eteeni ja hymyilee. Nyökkään kiitokseksi. Sitten poika menee eteiseen ja palaa sieltä pullapussin kanssa. Aivan. Unohdin jo, että Rasmus ja Lenni kävivät kaupassa kotimatkalla. Otan pussista yhden pullan ja haukkaan siitä pienen palan. Ihan hyvää. En ole pullaihmisiä, mutta kyllä kuuman kaakaon kanssa pitää jotain hyvää olla.

"Kiitos kaakaosta", sanon, kun olen juonut kupin tyhjäksi. "Se oli tosi hyvää."

"Eipä mitää", Rasmus sanoo. "Arvaa mikä olisi vielä parempaa."

Vien kupit tiskialtaaseen. En jaksa tehdä niille mitään muuta juuri nyt. Haluan keskittyä Rasmukseen. Haluan tietää siitä enemmän. Ehkä vain pyydän sitä jäämään yöksi. Huomenna ei ole koulua. Voisimme tehdä kahdestaan jotain kivaa.

Poika kietoo kätensä vyötärölleni ja hipaisee kevyesti huuliaan omillani. Virnistän. Tätä se siis tarkoitti. En voisi olla enempää samaa mieltä. Tykkään läheisyydestä ja hellyyden osoituksista. Olen aika romanttinen ihminen, vaikka sitä ei varmaan päällepäin uskoisi.

Suudelmat muuttuvat koko ajan intohimoisemmiksi, kiihkeimmiksi. Yhtäkkiä Rasmus lopettaa ja haukkoo henkeä. Mä teen samoin. Vatsassani olevat perhoset eivät suostu millään rauhoittumaan. Otan poikaa kädestä ja vedän sen perässäni olohuoneeseen. Istumme sohvalle. Pitää rauhoittua. Rasmus laskee päänsä olkapäälleni. Silitän sen hiuksia ja yritän keksiä jotain sanottavaa.

"Eemeli, saanko mä joku kerta kuvata sua?"

Niin joo, Rasmus harrastaa valokuvausta. Poika ottaa puhelimen esiin ja alkaa näyttämään ottamiaan kuvia mulle. Olen mä nähnyt niitä jonkun verran Instagramissa. Kuvat ovat upeita. Yhdessä kuvassa Aava ja Lenni hymyilevät kameralle. He vaikuttavat todella mukavilta ihmisiltä, varsinkin Aava.

"Kai sä voisit muakin kuvata", sanon, vaikka en hirveästi tykkää olla kameran edessä. "Mutta sun pitää luvata, ettet laita niitä mihinkää."

"En tietenkää, jos et haluu."

Hymyilen. Rasmus on ihana. Tunnen oloni tosi turvalliseksi sen kanssa, vaikka emme ole tunteneet vielä kovin kauaa. En malta odottaa, että pääsen esittelemään sen perheelle ja kavereille. Äiti pitää varmasti Rasmuksesta, samoin Juuso. Muista en osaa oikein sanoa. Iina on ollut aika aktiivisesti mukana tässä koko jutussa, joten se odottaa varmasti innolla Rasmukseen tutustumista.

En tiedä, miksi ajattelen tällaisia. Emmehän me edes virallisesti seurustele.

"Onko sulla mitää harrastuksii?"

Pudistan päätäni. Ei kai mulla ole. Nuorempana soitin pianoa ja kitaraa. Teininä soittamiset vähän jäivät. Välillä saatoin tarttua kitaraan, jos oli oikein huono päivä ja piti saada tunteita puretuksi johonkin. Vähän kaduttaa, etten jatkanut soittamista. Toisaalta ainahan sen voisi aloittaa uudelleen. Porukoilla on varmasti tallessa mun vanha akustinen. Pitäisi hakea se sieltä joku päivä.

"Mitä mietit?"

"Mun vanhaa kitaraa", vastaan. "En oo soittanut vähään aikaan ja ois ehkä kiva aloittaa se uudellee."

"Aloita ihmees. Haluun kuulla, kun soitat."

Pussaan poikaa poskelle. Pitäisi pyytää sitä jäämään yöksi ennen kuin se alkaa tekemään lähtöä. Haluan nukkua sen vieressä ja tehdä aamupalaa yhdessä.

"Jää yöksi."

Poika selvästi yllättyy sanoistani, se lopettaa hiusteni silittelyn ja laskee katseensa. Hitto, toivottavasti en pilannut kaikkea. En vain ole pitkään aikaan nukkunut ihmisen vieressä, josta välitän ihan eri tavalla kuin ystävästä tai perheenjäsenestä.

"Voin mä jäädä."

"Oikeesti?"

Vedän Rasmuksen lähemmäksi itseäni ja laitan telkkarin päälle. Päätämme katsoa jonkun kauhuleffan, vaikka yleensä ne ovat aika huonoja, mutta tänään en jaksa välittää siitä. Olen onnellinen. Vielä muutama viikko sitten ajattelin jääväni aivan yksin. Tyhmä pää, tyhmät aivot. Onneksi menin mökille ja puhuin Rasmuksen kanssa.

Haluan oppia tuntemaan tuon pojan ihan kunnolla. Haluan tietää siitä ihan kaiken. Tämä oli hyvä alku.

Vielä yhteen asiaan mun on saatava varmistus, että pystyn täysillä keskittymään elokuvaan.

"Ollaanko me yhdessä?"

Rasmus kääntyy katsomaan mua ja hymyilee. "Joo, mä haluun olla sun poikaystävä."

Kyyneleet kihoavat silmiini. Suutelen poikaa, se kietoo kätensä mun ympärille. Tulen varmasti muistamaan tämän päivän ikuisesti.

Emme jaksa katsoa leffaa ihan loppuun asti. Olemme heränneet tänään aika aikaisin, silmien pitäminen auki alkaa olla jo vaikeaa, joten parempi mennä nukkumaan. Vaihdan lakanat sillä aikaa, kun Rasmus pesee hampaita. Puhtaissa lakanoissa nukkuminen on parasta.

Käyn itsekin pesemässä hampaat ja kasvot, sitten kömmin poikaystäväni viereen nukkumaan. Se vetää mut heti kiinni itseensä. En valita. Tässä on tosi hyvä olla.

"Hyvää yötä Eemeli."

"Hyvää yötä."

Suljen silmäni ja nukahdan saman tien.