Revi haavat auki suudelmin

7

Rasmus istuu liukumäessä odottamassa mua, kun vihdoin saavun perille. Ehkä pitäisi vain lähteä takaisin. Poika ei ole vielä huomannut mua. Voisin laittaa matkalla viestin, etten pääsekään tulemaan. Aika myöhäinen ilmoitus, mutta ei voi mitään. Tämä oli virhe alusta asti. Mun täytyy ensin jutella Nooan kanssa ennen kuin tapaan Rasmuksen. Vai täytyykö? En ole koskaan aikaisemmin ollut tällaisessa tilanteessa. Mitä helvettiä mun pitäisi oikein tehdä? Aatu neuvoi tutustumaan molempiin ja tekemään sitten vasta päätöksen. Se ei taida olla paras mahdollinen tapa hoitaa tätä asiaa.

Siirryn vähän kauemmaksi puistosta, otan puhelimeni esiin ja soitan Iinalle. Tytön on pakko vastata ja auttaa mua. Olen ihan hukassa. Iina vastaakin parin tuuttauksen jälkeen.

"Hei Eemeli, mitä kuuluu?"

"Ei ole aikaa kuulumisiin, mä tarvin apua."

"Kerro kaikki."

Kerron Iinalle molemmista pojista ja tunteistani heitä kohtaan tai no ainakin tunteistani Nooa kohtaan. Rasmus vaikuttaa kiinnostavalta, mutta en tunne tätä vielä kovin hyvin. Olemme jutelleet netissä ja kerran niissä bileissä. Tosin ennen niitä bileitä luulin juttelevani Nooan kanssa. Olenko kiinnostunut Rasmuksesta vain siksi, että luulin häntä Nooaksi? Onko siinä edes mitään järkeä? Nythän mä tiedän totuuden.

"Mun mielestä sun pitäisi kertoa Rasmukselle totuus", Iina sanoo, kun olen lopettanut kertomisen. "Menet nyt niille treffeille tai mitkä ne nyt ovatkaan ja kerrot rehellisesti tunteistasi."

"Niin, mutta en mä halua loukata sitä." Rasmuksen tunteet mua kohtaan eivät ole jääneet epäselviksi. Jos kerron tykkääväni toisesta, sen sydän murtuu ja tuskin se sen jälkeen haluaa nähdä mua enää koskaan.

"Eemeli, sä tiitä ihan yhtä hyvin kuin mäkin, että salailu loukkaa sitä vielä pahemmin."

Iina puhuu asiaa. Kyllä minäkin haluaisin tietää, jos mun ihastus olisi ihastunut toiseen. Ei ole oikein salata asiaa.

"Totta", sanon. "Mun pitää kertoa sille."

"Hyvä, tsemppiä ja muista, että mä oon aina sun tukena."

Hymyilen ja lopetan puhelun. Iina on ihan paras.

Kerään hetken rohkeutta ja lähden sitten kävelemään takaisin puistoa kohti. Rasmus istuu edelleen samassa paikassa. Sillä on päällä sama harmaa farkkutakki kuin niissä bileissä. Katseemme kohtaavat. Mun on taas kerran pakko myöntää itselleni, että poika on hyvännäköinen. Nooan kuva välähtää silmieni edessä kuin se muistuttaisi mua olemassaolostaan.

"Mitä sä siinä seisot? Tuu tänne."

Nousen portaat ja istun Rasmuksen viereen. Poika on näköjään tuonut korillisen herkkuja mukanaan. Mansikoita, viinirypäleitä ja keksejä. Juomana toimii kuohuviini. Räpyttelen silmiäni hämmentyneenä. Kukaan ei ole koskaan tehnyt vuokseni mitään tällaista. Mun tekisi mieli suudella poikaa, mutta hillitsen itseni. En voi elätellä mitään turhia toiveita. Mä haluan olla Nooan kanssa.

Rasmus laittaa langattomasta kaiuttimesta kuulumaan musiikkia. Jotain metallia. Kuulostaa ihan hyvältä. En taida tietää tätä bändiä. Maistan mansikkaa. Se maistuu taivaalliselta. Kuohuviinikin on hyvää, vaikka en ihan hirveästi pidä viineistä. En tosin ole juonut sellaisia usein. Pitäisi varmaan perehtyä niihinkin paremmin jossain vaiheessa.

"Mikä bändi tää on?" Pakko kysyä, muuten asia jää vaivaamaan.

Rasmus juo lasinsa tyhjäksi ja kaataa siihen lisää viiniä. "Dead by April, pidätkö siitä?"

Nyökkään. "En oo aiemmin kuunnellut, mutta on kyllä hyvä."

"Sulla on sitten ollut aukko sivistyksessä."

Nauran. "Jep, onneksi sä paikkasit sen."

Rasmuskin nauraa, siirtyy lähemmäksi ja kietoo kätensä hartioilleni. Värisen. Pitäisi siirtyä kauemmaksi, mutta jostain kumman syystä en saa itseäni liikkeelle.

"Onko sulla jotain muutakin, mitä pitäis paikata?"

Katson Rasmuksen sinisiä silmiä. Ne ovat niin siniset, että tunnen hukkuvani niihin. Katseeni käy pojan huulissa. Siirrän sen nopeasti takaisin silmiin. Rasmus kumartuu hitaasti lähemmäksi. Ei, näin ei saa tapahtua. Suljen silmäni ja työnnän poikaa kauemmaksi. Rasmus mumisee jotain epäselvää. Kuulen tämän nousevan seisomaan. Pidän silmiäni vieläkin kiinni. Tällä hetkellä vihaan itseäni. Miksi kysyin jostain bändistä, enkä maininnut Nooasta? Pelkuri, se mä olen.

"Rasmus, mä-"

"Eemeli, mitä vittua tää oikein on?"

Pääni lyö tyhjää. En saa ajatuksiani kasaan, vaikka tämän pitäisi olla hyvin yksinkertaista. Mun pitäisi vain sanoa olevani ihastunut Nooaan, ei muuta. Mun ei tarvitse sanoa mitään muuta. Helvetti. Olisipa Late täällä. Se saisi muhun vauhtia. Nousen hitaasti ylös ja tartun Rasmusta kädestä. Se värähtää kosketuksestani.

"Kiitos, kun sä näit mun takii näin paljon vaivaa, vaikka mä en oo sen arvoinen."

"Miten niin?"

Nyt tai ei koskaan.

"Mä oon ihastunut toiseen."

Mä sain sen sanottua, vihdoinkin. Ei se nyt niin vaikeaa ollut, mutta katsoessani Rasmusta ymmärrän, että tämä on vaikeaa. Kyyneleet valuvat pitkin tämän poskia. Se kääntää mulle selkänsä. Puren huultani. En haluaisi nähdä sitä noin surullisena. Se ei todellakaan ansaitsisi mitään tällaista.

"Rasmus, mä oon tosi pahoillani."

Poika kääntyy katsomaan mua.

"Kiva, luuletko, että ton kuuleminen jotenkin parantais mun oloa?"

Pudistan päätäni. Ei se paranna, kyllä mä sen tiedän. Yksipuolinen ihastuminen on ihan syvältä.

"Voidaanko me silti olla kavereita? Vaikutat tosi hyvältä tyypiltä."

Poika naurahtaa. "Niin hyvältä, ettet sä halua olla mun kanssa."

Kävelen sen eteen ja katson sitä suoraan silmiin.

"Luuletko sä, että mä jotenkin nautin tästä? Oot väärässä."

Rasmus ei sano mitään, alkaa vain pakkaamaan tavaroitaan. En haluaisi sen lähtevän, mutta ymmärrän sitä. Tuskin minäkään haluaisin jäädä, jos olisin samassa tilanteessa kuin Rasmus.

"Hyvästi Eemeli", se sanoo ja kävelee pois.

En lähde perään. Katson vain, miten pojan hahmo häviää kulman taakse. Kyyneleet tulevat, en jaksa enää pidätellä niitä. En halunnut tämän menevän näin. En halunnut loukata Rasmusta. Istun keinuun ja mietin, mitä seuraavaksi tekisin. Mun pitäisi tavata Nooa ja puhua sen kanssa. Laitan Latelle viestin, se varmasti voi auttaa mua. Sitten soitan Iinalle ja kerron sille kaiken.

"Ootko sä okei? Jos haluat, niin voit tulla tänne."

"Kyllä mä pärjään, mun pitää olla nyt vähän aikaa yksin."

"Selvä, koita pärjätä. Oot rakas."

"Niin säkin", sanon ja lopetan puhelun. Samassa Latelta tulee viesti.

Late: Mä oon Nooan kans meillä. Tuutko tänne?

Hymyilen ja vastaan viestiin.

Minä: Joo, tuun seuraavalla bussilla.