ystävä vai onko sittenkään

#2

Lauantaina heräsin myöhään äidin luota ja äiti ja siskoni oli lähtenyt johonkin hiljaisuudesta päätellen. Menin keittiöön ja laitoin kahvia tulemaan ja menin tekemään aamutoimet. Aamupalaa syödessä selasin instagramia ja muita someja, mutta mitään uutta ei ollut. Ajattelin syötyäni lähteä kaupungille.

Menin kauppakeskukseen siinä toivossa, että löytäisin jotain kivaa itselleni. Löysinkin hetken kiertelyn jälkeen pari t-paitaa ja yhdet revityt farkut. Shoppailun jälkeen menin kahvilaan, tilasin kahvin ja pullan. Olin hetken istunut kahvilassa, kunnes näin tuntemattoman pojan tulevan kahvilaan, hän oli ehkä minun pituinen ja todella komea. En ollut ennen nähnyt ketään yhtä hyvännäköistä ja tunsin kun korvani alkoivat punertaa.

Näin kuinka poika katseli uteliaana mutta mietteliäänä ympärilleen, kuin olisi etsinyt jotain kuta ja yllätyksekseni poika tuli luokseni ja istui pöytääni.
-Moi, sopiiko istua?
-Helou, istu vaa, vastasin vähän epäröiden.
-Ois vissiin fiksua esitellä, oon Jungkook.
-Aa joo mä oon Tae.
-Okei. Sori ku tulin vaa tähä, mut en oikee ois noitten vanhusten kanssa halunnu mennä, enkä myöskään yksin.
-Juu ei se mitää, kiva vaan ku sain seuraa.

Juttelimme hetken niitä näitä kunnes älysin kysyä, että oliko hän uusi täällä päin, en ollu ennen nähnyt häntä.
-Joo, muutin isän kanssa tänne jokunen viikko sitte, ens viikolla meen yhtee lukioo.
-Ookei, mäki oon lukiossa, käytkö täällä vai meetkö johonki muualle lukioon?
-Eeiku käyn täällä, ollaan varmaa samassa sitte.
-Juu mä oon ekalla vuodella
-Noni, mä oon kans. Ainaki sitten tiedän jonkun ku tuun ens viikolla sinne.

Aloin tekemään lähtöä kahvilasta, mutta poika tarttui kädestä.
-Sori, saanko sun numeron nii voitas vaikka tutustuu paremmin?

Siinä vaihettiin numerot ja lähdin kotiin.

Pääsin kotiin ja vaihdoin rennommat vaatteet päälleni, kun kuulin, että puhelin piippasi. Viesti tuli Jungkookilta.

Moi! Ajattelin, että haluaisitko tulla käymään tässä kohta meillä, ku oon yksin himas?

Wow, oli ensimmäinen ajatukseni. Kukaan ei ole ikinä pyytänyt minua kylään, ei ikinä. Varmistin äitiltä, ettei ollut mitään suunnitelmia ja vastasin Jungkookille.

Moi! Juu voisin tulla. Lähetätkö vaikka osoitteen?

Sain Jungkookin osoitteen ja lähdin juosten yläkertaan, sillä oli pakko käydä suihkussa ennen lähtöä.
En ollut ajatellut, että tämmönen asia tapahtuisi, joten mulla ei ollut mukana mitään erikoisia vaatteita, joten laitoin päälleni aiemmin ostetun paidan ja farkut. Eikai siellä nyt tarvisikaan mitään niin hienoja vaatteita.

Jungkookin koti oli iso, valkoinen omakotitalo korkeine ikkunoineen ja hulppeine pihavaloineen.
-Tae! Moi!
-Moi! Sori ku kesti, oon äidillä ni...
-Ei haittaa, Jungkook keskeytti.

Mentiin sisälle taloon ja jähmetyin niille sijoilleni, miten voi olla näin hieno talo. Sisältä talo oli yhtä valkoinen kuin juuri taivaalta satanut lumi, vain lattia oli vaalean ruskea. Lopulta pääsin yli äimistyksestä ja lähdin ihmetellen kiertelemään taloa Jungkookin perässä.
-Tässä on mun huone.
Huone oli ISO ja musta. Vaikka koko muu talo oli valkoinen, tämä oli tämän talon musta-aukko. Huoneessa oli sänky, kirjoituspöytä, löhöilynurkkaus ja vaatehuone näin ensisilmäyksellä nopeasti katsottuna.

Menin Jungkookin johdolla löhöilynurkkaan.

-Onko sulla sisaruksia, kysyin.
-Ei... enää. Oli mulla pikkusisko, reilu vuoden ikäinen, mutta kävi niin, että se tippu meiän takapihan isoon uima-altaaseen ja... hukku.
-Aa, sori, ei ois pitäny kysyä.
-Eiku hyvä ku kysyit, en oo kertonut kellekkään. Sitä meinaan, että oot mun eka kaveri.
-Oikeesti! Niin säki mun!!
-Mitä!?
-Mulla ei oo koskaan ollu kaveria. En tiiä mistä se johtuu, ei mua oo koskaan kiusattu, mutta oon kai jotenki nii sisäänpäinkääntynyt tai jotai.
-Okeii, mm tää voi kuulostaa tosi oudolta, mutta mulla on täysin sama tilanne.
-Hä!?

Aloimme yhdessä nauraa ja juttelimme jälleen mistä sattuu. Kyselin asioita Jeonilta ja se multa, tutustuttiin. Tämä on hyvä tunne, ajattelin.

Oltiin oltu hetki hiljaa, kunnes tunsin käden reidelläni. Katsahdin sivulle ja yhtäkkiä tunsin huulet omillani. Samaan aikaan tuntui niin hyvältä ja samaan aikaan niin väärältä. Lopulta irrottauduin pitkästä ja himokkaasta suudelmasta, sillä en ollut saada happea.
-Sori
-Mistä, ihmettelin.
-Ei olla tunnettu kauaa, mutta oon silti jo ihan kusessa suhun, Jeon sanoi
-Ei se mitää, tietäisitpä mitä mä ajattelen susta, virnistin.
Lopulta oltiin samassa tilanteessa kuin hetki sitten, vaan entistä himokkaammin. Suutelimme pitkään ja hyvin himokkaasti.

Kun olimme saaneet itsemme irti toisistamme, katselimme hetken vielä toisiamme, kunnes huomasin, että oli aika lähetä takaisin kotiin.
-Tuutko huomenna?
-Vois, virnistin.
-Oke, nähää!
Annoin tuolle vastaukseksi vain hymyn.