Rakkausteoreema

YKSI

Tuijotin koulutablettini näyttöä ja koedokumentin kulmassa komeilevaa numeroa yksi. Sen viereen oli kirjoitettu isolla HYLÄTTY. Myönnän, että olin tuskastellut matikankokeessa puolisentoista viikkoa sitten, mutta olin luullut pääseväni läpi edes säälipisteillä. Työnsin silmälaseja ylemmäs nenälläni ja tiirailin laskuja, joita olin tehnyt ja opettajan punaisella tekemiä merkintöjä niiden seassa.

Luokkahuoneen hälinä oli yltynyt tunnin päätyttyä ja osa oppilaista jäi vertailemaan kokeitaan tai tarkastelemaan opettajien merkintöjä, ja osa lähti suoraa päätä kotiin.

"Viveca, mitä sait?"

En ehtinyt piilottaa tabletin näyttöä uteliaan Brisan silmiltä. Kiharatukkaisen tytön suu aukeni hämmästyksestä ja hän kajautti kovaan ääneen: "Et kai sinä saanut hylättyä?"

"Älä julista sitä koko luokalle", India hyssytti omalta pulpetiltaan vasemmalta puoleltani ja katsoi minua lempeästi. Hänen hento ja pitkä yläkroppansa nojautui pulpetin kulman yli minua kohti, jotta kuulisin hänen äänensä. "Voin yrittää auttaa, jos haluat apua matikassa."

"Kiitos. Se ei varmaan ihan riitä", totesin synkästi ja tungin tabletin koululaukkuun. Tämä ei ollut ensimmäinen huono numeroni tänä syksynä, mutta ensimmäinen hylätty kylläkin. Arvosanat olivat tasaisesti tippuneet, enkä alun perinkään ollut akateemisesti kovin lahjakas, mutta tästä saisin kyllä kuulla kunniani, kunhan pääsisin kotiin.

Brisa pudisteli päätään niin, että tummat kiharat keikkuivat entistäkin sekaisemmin ympäri päätä. "Sinun pitää skarpata. Tämä on meidän viimeinen vuosi."

"Tiedän." Nousin ylös pulpetista ja lähdimme yhdessä käytävän. Halusin pois luokkalaistemme Maisien ja Sigridin lähettyviltä, sillä en halunnut käydä tätä keskustelua heidän kuullen.

"Olet liian ankara", India puuttui puheeseen. Hän onnistui kuulostamaan äidillisen paheksuvalta, mutta vain Brisan kommenttia kohtaan, ja huomasin, miten hän kurtisti kulmiaan. "Viveca oli kuitenkin pois koko lukukauden alun."

"Kuulitko, Brisa? Minä saan ihan luvan kanssa olla huono", naurahdin, kun otin ruskean takkini naulakosta ja kiedoin ohuen, siniharmaan huivin kaulani ympärille. Herkkä päänahkani tunsi heti nipistyksen ja kiskoin huivin väliin jääneen hiussuortuvan sivuun.

"Sain kolmosen", Brisa julisti oman arvosanansa ennen kuin kukaan edes kysyi. Hän jätti valkean takkinsa rennosti auki ja nosti laukun takaisin olalleen. Hetken verran odotimme häntä, kun hän siirsi tummat hiuskiehkuransa tarkasti oikeille paikoilleen. "Olen ihan tyytyväinen siihen nähden, miten vähän ehdin panostaa. Jos olisin ollut pois koulun alun, olisin ihan samassa tilanteessa kuin sinä."

Brisa käänsi ruskeiden silmiensä katseen kohti Indiaa kuin odottaen, että vaalea tyttö kertoisi oman arvosanansa, mutta arvasin, ettei India pahemmin halunnut puhua asiasta. Hän pärjäsi koulussa hyvin, mutta ei ollut yli-innokas analysoimaan jokaista arvosanaa kuten Brisa. Yritin keksiä väliin muuta puhuttavaa, ja sainkin aiheen käännettyä siihen, mitä vielä ehtisimme tehdä ennen liiankin nopeasti lähestyvän marraskuun kylmiä päiviä. India hymyili minulle varkain, ja hymyilin hänelle takaisin.

Lukion pihamaalla olevat valtavat vaahterat olivat saaneet kauniin värityksen ruskan sävyissä. Jalat kahlasivat hetken verran pudonneiden lehtien seassa, ennen kuin pääsimme kadulle ja jatkoimme kulkua muun oppilasvirran mukana. Ilma oli raikas ja kirpeä, tuulenvire kuljetti syksyn tuoksua ympäri kaupunkia.

Erosimme marketin kohdalla, sillä asuimme eri suunnilla. Jatkoin itsekseni kohti kadun toisella puolella olevaa kiskobussinpysäkkiä ja mietin, mitä ihmettä kertoisin kotona äidille ja isälle, sillä vanhemmat saivat sähköiset koetulokset meitä ennen ja arvelin, että minun arvosanani oli jo tarkkaan syynätty. Luultavasti koevastauksissa olisi mukana opettajan kommentteja huolimattomuudestani, mikä lisäsi nöyryytystä entisestään. Äiti yrittäisi laittaa minut varmaan kotiarestiin, mikä sai oloni tuntumaan ihan alakoululaiselta.