Matias

9. Merenkohina simpukankuoressa

///

Helouu! Just kun pääsee sanomaan ääneen että on kevät, tulee kunnon takatalvi... Mutta eiköhän se kevät vielä sieltä tuu!! Tää kirjottaminen on luistanu hyvin vaihtelevasti, välillä tuntuu ettei mikään etene ja välillä luku syntyy ihan hujauksessa. Varsinkin tässä alussa tuntuu olevan vähän turhan paljon näitä ns "täytelukuja", joissa puidaan läpi vähän vanhoja juttuja, palautellaan mieleen Paulassa tapahtuneita juttuja jne, mutta näistäkin pääsee pikkuhiljaa eroon. Ja siis älkää ymmärtäkö väärin; näitäkin on ihana kirjoittaa, ja varsinkin Jamin ja Matiaksen mietteet on itelle tosi tärkeitä. 

Ps. en tiiä oonko ainoo, mutta huomaa miten tääkin aika on vaikuttanu, kun joistain isoista bileistä kirjottaminen nostaa heti niskakarvat pystyyn, ja tulee jotenkin sellanen fiilis että ei hitto, täähän ei oo okei :D Mutta toivotaan että pikkuhiljaa tääkin tilanne helpottais ja päästäisiin palaamaan siihen normaaliin arkeen, tapaamaan ja halaamaan ihmisiä ja tanssimaan. Jopa mie joka en lähtökohtasesti tykkää tanssia, kaipaan sitä :D 

Ihanaa viikkoa teille, pus pus <3

///

Matias

Sade hakkasi mun ikkunaan ja mä makasin selälläni sängyssä. Pää tuntui utuiselta, suu kuivalta ja keho raskaalta. Mulla oli krapula, mutta se oli toissijaisena mun mielessä.

Jami. 

Mä olin viettänyt sen kanssa eilen paljon enemmän aikaa kuin muiden, vaikka me oltiinkin oltu porukalla. 

Ja vaikka mä olin ollu humalassa, muistin miltä oli tuntunut kun se oli painanut kasvonsa hetkeksi vasten mun selkää. Se oli johtunut väsymyksestä, mutta mikä se kuuma kourasu mun vatsanpohjassa sitten oli? Ja miksei se nojautunut heti kauemmas? Miksi musta tuntu ettei me koskaan voitu olla kavereita?

Mä olin tuntenut sen hengityksen mun t-paidalla ja kädet mun kyljillä kun mä olin ajanut siitä töyssystä. Jami ei tiennyt, mitä kaikkea se oli saanut mussa aikaan. Kuinka mun poskia oli alkanut kuumottaa, käsiä hikoiluttaa ja vatsaa kipristelemään. Hengitin syvään, ummistin silmäni ja yritin miettiä oliko se kaikki tapahtunut vain mun omassa päässä.

Ei, ei se ollut. Jami oli siellä kalliolla liikahtanut lähemmäs mua, niin että mein käsivarret oli koskettaneet toisiaan. Mä olisin halunnut sanoa sille vielä niin paljon, kertoa miten mä en halunnut päästää sitä uimaan, koska muistin mitä mun synttäreillä oli tapahtunut vuosi sitten. Mä olisin halunnut kertoa, että olin pahoillani mun mulkusta käytöksestä, ja että mua kammotti ajatus Jamista painumassa pinnan alle. Olisin varmaan seonnut, jos olisin nähnyt sen sukeltavan avoveteen.

Sitten Kurkisuo oli tullut ja pilannut kaiken. Se oli huippu tyyppi, mutta sen ajoitus ei olis voinu olla huonompi. Mä olisin niin halunnut vaan sanoa sille että me jäätäisiin Jamin kanssa vielä kahdestaan ja tultaisiin sitten joskus -eli ei ikinä- muiden luokse. Mä halusin olla vain Jamin kanssa, kerrankin kun se ei pakoillut mua.

Mä en tiennyt mistä se johtui. Ehkä siitä että mä olin kertonut sille etten mä ollut Sonjan kanssa, mutta todennäköisemmin siitä, että mä olin pyytänyt siltä anteeksi. Ne sanat oli hemmetin tärkeet, ja kivi oli vierähtänyt mun sydämeltä heti kun sain sanottua ne.

Eilen musta oli jopa tuntunut, että mun ja Jamin välillä oli ollut sitä samaa varovaista flirttiä mitä silloin melkein kaks vuotta sitten marraskuussa. Ainakin mä tunsin sähköisyyden, ja mietin oliko Jami tuntenut saman.