8. Jossain päin itäistä Suomea

1.8K 164 135
                                    

///

Tää luku (okei, koko tarina) on tällästä miun kesäfiilistelyä ja kaipuuta kesään. Täällä sataa nyt lunta jo toista päivää putkeen, mutta kyllä se kesä sieltä onneksi pikkuhiljaa tulee :D Mutta joo, toivottavasti se kesäfiilis tulee sinne teillekin, vaikka saadaan vielä hetki tän lumen kanssa tapella.

Hyvää tulevaa viikkoa, pysykää terveinä ja miettikää kesää, pus <3

///

Jami

Samuel oli Mirvan sylissä ja kurkotteli pienillä käsillään Mirvan kaulassa roikkuvaa hapsukorua. Mirva hymyili, joi kahviaan ja painoi hellästi sormensa Samuelin käteen. Samuel puristi Mirvan sormea pienellä kädellään ja kihersi naurua.

Mä istuin lattialla jalat ristissä ja pitelin jääkahvia käsissäni. Mirvalla oli pastellinsiniset hiukset, pieni sydän tatuoituna silmäkulmaan, valkoinen hapsupaita ja vaaleansiniset farkkushortsit. Se oli muuttunut ulkoisesti taas viime näkemän, mutta se ei yllättänyt mua tippaakaan. Mirva vaihtoi hiustensa väriä yhtä usein kun mä sänkyni lakanoita.

"Haluatko sä ottaa Samuelin syliin?" Mirva kysyi ja kohotti katseensa muhun. Sen suuret silmät oli kirkkaat ja mä nuolaisin hermostuneena huuliani. "Öh, mä juon tän kahvin ekana. Mitä teille kuuluu?"

Halusin vaihtaa puheenaihetta. Pienet lapset -erityisesti vauvat- sai mut hermostuneeksi, koska musta tuntui etten osannut toimia niiden kanssa. Enkä mä siis todellakaan osannut. 

"Hyvää, musta on ihanaa asua Joensuussa, me ollaan saatu tosi paljon uusia ystäviä ja kotiuduttu hyvin. Sun mutsi on auttanut meitä tosi paljon, ja neuvolassa on ollut tosi mukavia tyyppejä. Samuel on ollut ihana vauva, aivan uskomattoman reipas ja rohkea, eikä vierasta melkein ollenkaan. Totta kai vauva-arkeen tottuminen on ollut oma asiansa, mutta musta on ihanaa olla kotona ja hengailla Samuelin kanssa", Mirva selitti ja kutitteli Samuelin jalkapohjia.

Mä olin aidosti iloinen Mirvan puolesta. Sillä oli ollut vaikeaa, ja vaikka mein välit oli välillä olleet hankalat, Mirvalla oli sydän paikallaan. Se ansaitsi olla onnellinen.

"Hyvä kuulla", hymyilin ja sekoitin kahvia pillillä. Mä nojasin selkääni seinään ja haukottelin. Olin nukkunut taas ihan hiton huonosti, mutta kahvi auttoi kuten aina. Ellei Mirva olis tullut käymään, olisin varmaan vieläkin sängyn pohjalla pimennysverhot alhaalla.

Paula oli laittanu mulle viestiä ja ilmottanu että me nähtäisiin linnalla seuraavana päivänä yheksältä. Mua jännitti jotenkin ihan hemmetisti. Vatsassa oli perhosia ja kehoa kihelmöi. Jos jollain oli muhun yliote, niin änkyttävällä Matiaksella. Mä en tiennyt mitään niin suloista, kuin hermostunut ja sanoissaan sekoileva Matias. Ja sellainen se oli ollut kun se oli pyytänyt mua linnalle niiden kanssa.

Toki mä olin ollut aidosti hämmentynyt siitä että se pyysi mua mukaan, ja vielä hämmentyneempi kun se sanoi jutelleensa siitä Patrickin kanssa. Patrickin? Mulla ei ollut pienintäkään käryä siitä mitä tapahtui, mutta Paula oli vaikuttanut olevan ihan innoissaan siitä että mä tulisin myös. Se ei kai vieläkään pitänyt Matiaksesta, ja mä kuulemma helpottaisin sen vitutusta.

En mä tietenkään ollut sanonut Paulalle siitä, mitä mä olin kokolla jutellut Matiaksen kanssa. Oikeestaan mä olin vältellyt Matiaksesta puhumista viimeiseen asti. Mä en halunnut paljastaa mun vahvoja tunteita, enkä varsinkaan sitä pienen pientä kipinää mun takaraivossa. Sitä pienen pientä toivonkipinää, joka oli hiljattain syttynyt.

Sonja ja Matias ei olleet yhdessä. Niiden juttu ei ollut ollut mitään vakavaa.

Mä kelasin sitä koko ajan. Matias oli itsekin sanonut olevansa sinkku. Ei se tietenkään tarkoittanut suoraan mitään, mutta silti yhdessä anteeksipyynnön ja linnalle kutsumisen kanssa se herätti mussa pienen toivonkipinän.

MatiasOù les histoires vivent. Découvrez maintenant