Emil
Lähen ruokalasta ennen muita. Tai Mila ja Ella kyl lähti vähän ennen mua. Ella vaikutti tosi oudolta. Tai siis no en mä ihmettele.
Olin hiton idiootti. Ei se ees ansaitse mua. Oon vaa liian paska sille.
Laahustan koulun käytävii pitkin. En mä tiedä mitä mä teen edes. Pojat on viel syömäs ni en tiiä kenen kaa olisin.
Otto ja Aatu on varmaa jossai, todennäkösesti pihalla. Ei mulla tehny mieli olla syömäs enää.
Oon tosi huolissani Ellasta. Sekää tuskin söi mitää. Vältteli katsekontaktii mahollisimman paljo. Varsinki eilen illalla se näytti nii rikkinäiselt. Kyllä mä tiedän et mä olin osalline siihen mut siit näkee kyl et sen mieles oli muutaki.
Haluun pyytää silt anteeks. Mä tajuan et olin kusipää. Mut se kyl ei antanu mun selittää. Me molemmat ollaa syyllisii.
Mut must tuntuu et mun pitää pyytää silt anteeks eka. Valitin iha turhasta. En vaa voi sille mitää et välitän iha liikaa. Mä tykkään Ellasta ihan liikaa. En mä kestä sitä et se on vihanen mulle.
Lähden kohti ovii ja astun ulos. Kävelen koulun pihan läpi mopoparkkiin. Siel seisoo porukkaa. Oton ja Aatun kavereita. Heki on siel.
”Moro.” Mä sanon ku meen sinne. ”No moro.” Aatu moikkaa takasi. ”Sua ei nääkkää yleensä tääl päi välkil.” ”Mis muut jätkät o?” Otto kysyy. ”Jäi ruokalaa viel.” He nyökkää ja jatkaa juttelemist muiden tyyppie kaa.
En mä tiedä puolienkaa nimii. Ne on kai enimmäksee vuotta nuorempii ku me. Kyl osa niistä on jo abeja mut ei kaikki.
Käännän katseeni koulun pihalle. Eri porukoita on ympäri pihaa mut mun katse kohdistuu koulun seinustalle.
Puisen pöydän ääres istuu Ella. Sitä vastapäätä joku poika.
Kuka vittu..? Ei toi näytä keneltäkää kenet mä tietäsin. Ei se ole varmaa tästä koulust. Ehkä Ellan ikäne, tai vähä vanhempi. Se näyttää silt ku se flirttailis.
Lähtikö Ella ton takii ruokalasta. Missä Milaki on, eiks niide pitäny olla kahestaan.
Nyt Ella nousee ylös. Kääntyy ja on lähössä poispäin mut se jätkä nousee kans ja tarttuu Ellaa kädestä.
Ennen ku edes huomaan oon jo matkalla sinne päin. Sen molemmat kädet on Ellassa. Ellan kädessä. Mitä helvettiä se yrittää. Oon tarpeeks lähellä ja työnnän pojan kauemmas.
”Mitä vittua?!” Jätkä huutaa. Seison Ellan vieressä ja nään ku hänen käsi tärisee. Se koittaa niin kovasti peittää sitä. Eilen illallaki yritti. Mut sen silmätki näyttää siltä et se alkais itkee millon tahansa.
”Mikset sanonu et oot hankkinu itelles henkivartijan?” ”Ei vittu kuulu sulle mitä mä teen!” Ella on tosi vihainen. Mut sen ääni värisee aavistuksen. Mua ahistaa nähä hänet tommosessa tilassa.
Selkeestikkää hän ei tykkää tosta jätkästä.
”Mä oon Ellan poikaystävä, kuka sä luulet olevas?” Kysyn mahollisimman rauhallisesti. ”Ai, Ella ei vissii oo kertonu musta sulle. Oon Valtteri, Ellan entinen poikaystävä.”
Valtteri.
Miks musta tuntuu ihan silt et olisin kuullu ton joskus.
”Jätä Ella rauhaan. Etköhä sä nää itekki et ei kuulu sulle mitä Ella tekee.” ”Sitä vaa et toi muija on vitun huora. Hitonmoinen lutka!” Se huutaa vielä vaikka mitä perään mut mä haluun viedä Ellan pois.
Sen silmät on ihan kyynelissä ja se näyttää silt et se tyylii pyörtyis ihan kohta. Sen ilme on tosi hätääntyny ja ahdistunu.
Mä vien hänet koulun sisälle istuu sohvalle. Käytävät on onneks hiljaset. Tunnit on alkanu muutama minuutti sitten.
Ella nojaa selkänojaan ja pitää sen silmiä kiinni. Se nosti jalkansa sohvan reunalle ittensä eteen ja nojaa päätä polviinsa.
Otan se käden mun käteen ja silitän sitä. ”Kaikki on hyvi nyt.” Ella näyttää vähän rauhottuvan mutta se hengittää kauheen nopeesti.
Mitä se jätkä teki sille? Tai mitä se on tehny? Hetki me ollaa hiljaa mut Ella sanoo vaisulla äänellä:
”Eiks sul olis tunti?” ”Olis mut en mä voi jättää sua näi.” ”Mun vika jos sä saat jälkkää.” Naurahdan mut vakavoidun nopeesti. ”Ei mua kiinnosta yks jälkkä. En vaa voi jättää sua näi.”
Hetken päästä Ella kääntää katseensa vihdoin muhun ja sanoo:
”Kiitti et veit mut pois sielt.” Mä hymyilen sille ja vedän sen lähemmäs mua. Kierrän mun kädet sen ympärille.
Mun kädet hipaisee sen tukkaa. Sen tuoksu ympäröi mut. Se vaan on niin ihana. Ihana. Sen tuoksu, sen luonne, sen kasvot. Kaikki Ellassa saa mut hulluks. Tykkään siitä niin paljon.
En haluais päästää irti mut Ella vetäytyy vähän kauemmas. ”Onks sul kaikki hyvi nyt?” ”Joojoo.”
Mä tiedän et ei oo.
Mä tiedän et mun pitäis pyytää anteeks. Mut en vaa saa suutani auki. Ella nousee ja kääntyy muhun. ”Mä lähen kotii, jos Allu kysyy, kerro et menin bussilla, ei tarvi huolehtii.”
Sit hän lähtee kävelemään käytävälle kohti ulko-ovia. Mä tiedän et mun pitäis estää. Mun pitäis ottaa hänet kii ja sanoa mitä mä tarkotan. Sanoa et oikeesti välitän.
Nään et hän ei todellakaa voi hyvi. Silti en tee mitää mikä auttais. Mikä mua vaivaa. Oonko mä oikeasti näin paska tässä?
Ella tuntuu kaukasemmalta ku koskaan. Mulla on ikävä häntä. Tiedän et tää kuulostaa tyhmältä mutta mulla on oikeesti ikävä häntä. Ikävä sitä ku hän oli niin onnellinen sillo ku näki mut.
Yhtäkkiä kaikki muuttu.
En mä tiedä johtuuko tää vaan yhdestä riidasta. Todennäkösesti ei. Aleksi monesti puhuu Ellasta huolestuneesti.
Ehkä sillä on asioita mistä se ei kerro. Ehkä mä en ole ainut jonka on vaikea saada sanat ulos itestää. Kaikki sanoo et puhuminen auttais.
Mut entä jos on yrittäny monta kertaa mut se ei ole auttanu. Entä jos on yrittäny nii vitun monta kertaa et ei enää yksinkertasesti jaksa.
Ehkä Ellasta tuntuu samalta.
Nousen sohvalta nopeesti ja hölkkään ovelle. Ella on ehtiny jo ulos. Se kävelee koulun pihalla kohti bussiasemaa. Juoksen sen perään ja saan hänet kii.
”Mä saatan sut edes pysäkille.” Ella on selkeesti yllättyny mut positiivisel tavalla. Se vaan nyökkää ja kääntää katseensa alas.
Nyt! Avaa suus. Pyydä anteeks. Sovi tää juttu. Puhu sille!
”Siis, se Valtteri. Mitä se teki tääl ja tekiks se jotai sulle vai?”
Väärä aihe mut alotinpaha keskustelun ni ei oo hiljasta.
”Et halua tietää.” ”Älä alota noin. Mä haluan tietää, en mä muuten kysyis. Satuttiks se sua?”
”Ei.” ”Kyl mä kuulin mite se haukku sua, mikä sil on sua vastaan?” ”Sen ku tietäs.”
Ella miettii selkeesti jotai kunnes avaa suunsa. ”Aikasemmi se laitto mulle snäpissä et haluaa jutella.” Mä käännyn kattoo häntä. ”Sit mä en suostunu ja poistin sen ni se ilmesty tänne.”
Ella tunkee käsiä taskuihinsa ja kattelee hermostuneesti ympärillee.
”Se luulee et mä haluan sen takasin vaikka se oli vitun ylimielinen kusipää ja sen lisäks hakkaa henkisesti jokasta vastaantulijaa.”
”No mut sellaset ei puhu koskaa totta. Unoha se.” ”Vähä vaikee ku se tulee tännekki vittu ahistelee.” Ellan ääni kuulostaa vihaiselta ja hänen silmäkulmasta valuu kyynel.
Se pyyhkii sen nopeesti pois ja koittaa nii kovasti olla itkemättä. Kiedon mun kädet tiukasti hänen ympärille.
”Älä kuuntele sanaakaa mitä se väittää.” Ella hiljaa ja nojaa vaa muhun.
***
Koko viikon mun ja Ellan välillä on ollu jotai outoa. Ei me jutella tai mitään.
On jo perjantai ja huomenna Ella ja Allu lähtee sinne Australiaan viikoks. Mä en haluis et he lähtee. Joudun olla kotona sen koko viikon. Tai sit meen Ilarille yötä.
Mut jokatapauksessa en näe Ellaa viikkoon. En haluais että me ollaa näi etäisiä. Yhtäkkiä kaikki meni pilalle. Ekaks kaikki oli viel hyvin. Mulla ja Ellalla meni hyvin.
Nyt molemmat meistä on kai ihan hajalla. Ainaki musta tuntuu siltä. Se vaikuttaa paljon vaisummalta ku yleensä.
Ei oo tainnu olla koulussakaa pariin päivään. Aleksi puhuu kokoajan siit. Ja siit et Valtteri on kusipää. Nyt mä muistankin miks se nimi oli tuttu.
Aleksi on puhunu hänest aikasemminki. En vaa osannu yhistää sitä Ellaan sillon.
Vitun idiootti. Mitä se on tehny Ellalle et on saanu sen tohon kuntoon.
Tekisin mitä vaa et löytäsin sen ja voisin tehä sille selväks että Ella on mun ihana tyttöystäväni, eikä sitä kohdella noin.
Pitääki kysellä Allulta, se varmaa tietää. Haluaisin kysyä Ellalta iteltä mut en halua pahentaa tilannetta yhtään enempää.
Näin Ellaa viimeks eilen illalla ku olin tääl. Aleksi sano mulle et se enimmäksee nukkuu kokoajan. Mä niin haluan olla hänen tukena mutta musta tuntuu et ei hän tykkää musta edes enää.
Se selviäs helposti kysymällä.
Mutta mun pitäis pyytää anteeks. Aikasemmasta riidasta mut myös siitä et en oo osannu olla hänen tukena ku hän selkeesti tarvii sitä. On kai ne tytöt kuitenki ollu tääl usein.
Nousen sohvalta ylös. Aleksi luo muhun kysyvän katseen. ”Aattelin käydä Ellan luona.” Sanon varovasti. ”Oo varovaine.” Allu huikkaa mun perään ku lähden portaita ylös.
Kävelen kohti Ellan huoneen ovea. Pysähdyn oven taakse hetkeksi. Nostan mun käteni ja koputan ovea varovasti.
Kuulen Ellan mumisevan jotain ja avaan oven. Astun hitaasti sisään yllättävän pimeään huoneeseen. Ella istuu sohvallaan viltti ittensä ympärillä. Mä istun hänen viereen.
Me ollaan molemmat hiljaa. Hetki tuntuu ikuisuudelta. Ikuisuudelta jota ei kuulu lopettaa. Teen sen silti.
”Anteeks.” Ella kääntää väsyneet kasvonsa muhun päin. ”Mistä?” ”Olin idiootti.” ”Kui?” ”Olinpaha vaan. En osannu toimii oikei.” ”Missä asias?”
”Kaikessa. Olis pitäny pyytää anteeks jo ajat sitte ennen ku oot unohtanu kaike. En oo ees osannu olla sun tukena ku sä silminähen et voi hyvin.”
”Kiitti vaa, näytäks mä nii paskalta?” Tyttö naurahtaa samalla ja hymyilee vähäsen.
”Et sä näytä koskaa paskalta.” Ellan kasvoille piirtyy suurempi hymy ku se painaa ittensä mua vasten.
***
”Koita pärjätä tääl.” ”Juu mä koitan.” Mä vastaan ja hymyilen vähän. Ella on kauempana Milan kanssa. Meidän välit ei oo poikki mut ei myöskää iha kunnos. Enkä mä edes tiedä mistä se johtuu.
”Mites Ellan kaa?” Havahdun Allun ääneen mun ajatuksista. Huokasen ja oon hetken hiljaa. ”En mä vaa tiedä.”
”Kyl se siitä viel, luota muhun.” Aleksi vastaa ja taputtaa mua olkapäähän. Hän ottaa sen laukun ja lähtee kohti portteja nappaen Ellan matkaan.
Sit vilkuttaa viel mulle ja mä vilkutan takasin.
(Sanoja 1580)
Taas vähä Emilin näkökulmaa :)
En oikee keksi mitä siel australias olis kirjotettavaa eikä mitää nii oleellista tän tarinan suhteen eli alotan seuraavan luvun siit ku ne tulee takasin.
Kiitti ku luette <3