Ella
Mä herään siihen ku Aleksi rymistelee kai omassa huoneessaan jotai. Ei se osaa olla hiljaa.
Varsinkaa aamulla.
Nostan mun puhelimen ja katson kelloa. Puoli kaksitoista. Nousen ja puen päälleni. Lähden sit alakertaan ja alan aamupalalle.
Otan leivät paahtimesta ja istun pöydän päähän. Mua väsyttää tosi paljon. Aloin kuuden aikaan nukkumaan. Huomenna pitäs viel jaksaa mennä kouluun vaik unirytmi on päin persettä. Kuudelta pitäis herätä. Voi vittu ku tää taas meni näin. Mä en osaa pitää ees unirytmiäni kunnossa. Ja sit pitäs osata pitää ittensä kunnossa. Kyllä mä tajuun et oon iha helvetin paskassa jamassa ja et muutki huomaa sen.
Aleksi tulee alakertaan ja huomatessaan mut se pysähtyy. "Tais mennä ihan vähän myöhäseen sulla." Hän sanoo painottaen sanoja ihan ja vähän. Pyöräytän vaa silmiäni ja jatkan syömistä tuijottaen kauas ulos. Alkaa sataa vähän. Säät on tosi lämpimät viel ja paljo sataa vettäki. Mä nousen pöydästä ja meen olohuoneeseen.
Rojahdan sohvalle ja avaan snäpin. Mieleeni tulee Emil. En ookkaan nähny häntä eilisen aamun jälkeen. Sillonki vaan nopeesti ku se ja muut lähti koteihinsa. En oo edes hyväksyny hänen kaveripyyntöä snäpissä. Päätän sit tehdä sen koska miks ei. Kuitenki ku oon iha vitun kusessa siihen. Mun pitäis sanoa se sille. Mut sit jos se sanooki et ei tykkää must ni olis vaa hiton kiusallista aina ku nään sen. Avaan sit meidän kaveriporukan ryhmachatin ja aloitan kirjoittamaan.
"Viimesen lomapäivä vuoks johonki?"
Mila lukee viestin heti ja vastaa myöntävästi. Siina ja Jennikin vastaavat ja kohta olenkin matkalla uimarantaa kassi olallani. Sade on lakannu ja aurinkokin paistaa. Säät ovat vielä yllättävän kesäisiä. Kesä on jatkunut pitkälle tänä vuonna.
Päätän mennä metsäpolkua. No jos ei ole vielä tullut selväksi niin rakastan luontoa. Ja eläimiä.
Etenkin pieniä metsän eläimiä kuten vaikka pupuja, hiiriä, kettuja ja sellasia. Mä astelen hitain mutta reippain askelin polkua. Joku kävelee edellä kai tännepäin. Emil.
Apua. En mä uskalla nähdä sitä. Mä olen vaa vitun hermostunu sen seurassa. Mä tykkään siitä ihan liikaa. Kohta se on jo mun kohdallani ja. Hymyilee? Mulle? Vilkaisen taakseni ettei sielä olisi ketään jota hän katsoisi mutta ei. Polku on tyhjä. Hänen hymyssä näkyy kuitenki epävarmuutta tai jotain. En mä osaa tulkita. "Moi, mihis matka?" Se kysyy multa. Mä varovasti hymyilen hänelle takaisin ja vastaan. "Rantaa vaa olin menos, entä sä?" "Allun luo, oisin kyl halunnu nähä sutki siel mut näinpähä ainaki matkalla" Hän sanoo ja virnistää päälle. Mä virnistän takasin. "No kato nyt ees viel ku ehdit" Vastaan ja tuijotan häntä syvälle silmiin. Hän näyttää yhtäkkiä hermostuneelta. Mä vaan hymyilen. Hän on nii söpö hermostuneena. "No mut mä meen nyt ni moikka." "Moikka." Se vastaa mulle ku mä lähden jatkamaan matkaani. Mitä se tarkotti ku sano et olis halunnu nähdä mutki. En usko et se sano sen tosissaan. Mut se kyl meni tosi oudoks ku vastasin silleen. Voi vittu enkö mä osaa olla normaali.
Kohta mä olenkin jo tutun laiturin päässä. Istahdan alas ja nojaan selkääni tolppaan. Nään Milan, Jennin ja Siinan rannalla. Vilkutan heille ja he lähtee juoksemaan kohti laituria. Mä levitin viltin ja he istuu siihen.
"Mp et huomenna kouluu taas." Siina kysyy yhtäkkiä. "Eii älä muistuta!!" Mä huudan vastaukseksi ja me nauretaan.
Illan aikana me ehditään nauraa tosi paljon ja pidetää kivaa. Mä sit päätän lähtä kotiin koska en tykkää kävellä yksin pimeessä. Muutki päättää lähteä ja astellaan kohti kävelytietä rannan vieressä.
Avaan kotioven ja astun hiljaa sisään. Laitan tutun beigen kukkakuvioisen kangaskassini eteisen penkille. Olohuoneesta kuuluu peliääniä ja poikien juttelua.
Kävelen keittiöön ja juon vettä. Unohdin vesipulloni kotiin ja matkalla ehti tulla jano. Istahdan sohvalle Allun viereen ja katson ku he pelaa minecraftia. Emil istuu Aleksin toisella puolella. He näyttää epäilyttävän vakavilta. "Onko noin tärkee peli?" Aleksi kääntää katseensa muhun. "Joojoo." "Mäki tuun." Sanon ja olen ottamassa kolmatta ohjainta sohvapöydältä ku Aleksi ojentaa mulle omaansa. "Ota tää, mä olinki menos väsää iltapalaa." Mä vilkaisen Emiliin päin ja otan ohjaimen sit. Allu menee keittiöön ja jään Emilin kanssa kahden.
Istahdan mukavammin sohvatyynyjen lomaan. "Mitä sä juttelit sillon perjantaina Oton kanssa?" Emil kysyy yhtäkkiä. Mä vilkasen häntä taas mut käännän katseeni sit takas peliä kohti. "Miks se sua kiinnostaa?" "Ei kiinnosta, mut kerro silti." "No ainaki se pyys mun numeroo ku oli kuulemma hukannu omansa. Mutku se ei tiedä et ei tommone toimi muhun." "Eikö ees ku mä kysyn?" "Et sä tarvi mun numeroa ku sul on mun snäppi." Hän näyttää iloselta mun sanottua ton ja koittaa peittää hymyään. Muakin alkaa hymyilyttää.
Me pelataa hetki ja ku Allu huutaa keittiöstä iltapalalle ni mä sammutan koneen ja lähden sit Emilin perään. Istun pöydän päähän ja maistelen Aleksin tekemää marjasmoothieta. Hän oikeesti osaa kyl tehä kaikkee. Ainaki ruuanlaittoon liittyvää. Allu ja Emil juttelee jostai mut mä oon vaan ajatuksissani. Oliks Emil mustasukkane ku mä oon jonku toisen jätkän kans. Ei se nii oo. Ehkä se vaa koittaa huolehtii. Senki vaa Allun takii.
Nousen ylös ja päätän sit lähtä jo nukkumaan että jaksais nousta aamulla kouluun.
Piirrän mun yhteiskuntaopin vihkooni ja katselen välillä ikkunasta ulos. Mila ei oo tällä samalla kurssilla ja mulla on tylsää. Ei ketää kenen kans jutella jotai turhaa ku opettajan puheet ei kiinnosta. Katselen ikkunasta ja piirrän maisemaa vihkoni reunaan. Kyllästyn siihenkin nopeasti. Tylsää kadunpätkää ei tee mieli piirtää edes. Lasken kynäni alas ja otan penaalistani uuden. Tällä kertaa tummanpunaisen tussin, ja alan piirtämään käteeni. Keskityn siihen täysin enkä edes kuule mitä opettaja höpöttää. Mä tykkään ruusuista ja hetken kuluttuu mun vasemman käden kämmenselässäni on just sellainen.
Kello soi ja lähden kohti kaappiani. Mun pitää hakea seuraavan tunnin kirjat. Eli matikan yök. Onneks Mila on siellä. Jenni ja Siina on kans.
Avaan kaappini ja laitan yhteiskuntaopin kirjani sinne. Otan matikan kirjani ja suljen kaapin.
Käännyn kohti käytävää ja näen Emilin. Hän kävelee eteeni ja nappaa kirjat mun kädestäni. "Sul on matikkaa?" "Ikävä kyl." "Hm, ooksä hyvä siin?" "En vitussa." "Sama" Hän naurahtaa ja ojentaa sit kirjat takasin. Sitten hänen silmänsä kiinnittyvät käteeni. "Piirsiksä ton?" "Joo, kuinnii?" "Se on tosi siisti." Hymyilen pienesti. "Kiitti." Hän katsoo mua silmiin ja kysyy: "Monelta pääset?" Kurtistan kulmiani mut vastaan kuitenki. "Kolmelta." "Ooks vapaa sillo?" Nyökkään hitaasti. "Tuu parkkipaikalle Allun auton luo. Ootan sua siel." Nyökkään taas ja lähden portaita kohti. Mitä. Vittua.
Onks sillä joku pränkki mieles vai miks se haluu nähä mut. Olin kyl muutenki menos Allun kyyil joten ei se muuta mun suunnitelmii mitenkää. Ehkä se kysy vaan Allun puolesta. En mä vaan tiedä. Mutta se kehui mun piirrustusta. Katseeni kiinnityy mun omaan käteeni. Piirrustus on ihan yhtä tavallisen tylsän näköinen. Ehkä se halus olla vaan kohtelias. Mietin käymäämme keskustelua ja oon sen takia kokoajan tosi hermostunu tai innostunu. En mä tiedä mitä tää on mutta tuntuu kivalta.
Me istutaan luokan takaosassa paripulpetissa Milan kanssa ja jutellaan. Avaan mun matikankirjani ja vihkon. En kuitenkaan koko tunnin aikana saa tehtyä yhtään tehtävää joten suljen tyhjän vihkoni ja kirjani ennen kun lähden Milan perään käytävään.
Mila on menossa tapaamaan Casperia joten lähtee kävelemään kohti keskustaa. Mä kohti koulun parkkipaikkaa.
Mun vatsanpohjassa kutittelee ku mä kävelen reppu selässäni kohti koulun parkkipaikkaa. Näen Allun tumman volvon ja hänet seisomas auton luona. Emil seisoo siel kans. Yhtäkkiä mä olen taas tosi hermostunu ku nään hänet. He näkee mut ja vilkuttaa. Mä vilkutan takasin ja kävelen autolle. Istun sit takapenkille ja Allu lähtee ajamaan.
Yhdestä risteyksestä hän lähtee eri suuntaa ku kotiin. "Mihi sä ajat?" Mä kysyn Aleksilta. "Näät kyl sit" Se vaan vastaa ja kohta me ollaanki satamassa. Emil hyppää ensimmäisenä ulos autosta. "No ooksä menos?" Aleksi kysyy multa. "Mitä? Siis mikä tää juttu o?" "Mee nyt, siin on sun chäänssi, nään kyl kui kuses oot siihe." "Eksää oo tulos?" Allu näyttää kyllästyneeltä mun epäröintii ja kyselyyn mut hymyilee ku katsoo mua. "Mee, Emil oottaa."
Mä nousen sit ulos ja Allu ajaa pois. Me lähdetää kävelemään puistoo kohti. "Selitä." Mä vaadin Emililtä. "Selitä mitä?" Se kysyy. "Iha ekaks miks Allu toi meijät tänne, toiseks mitä me tehään, toiks sä mut tänne et voit murhata mut ja haudata mettään?" Emil naurahtaa. "Vaik sit nii. Pyysin Allulta kyytii siks se toi meijät tänne." Me kävellään rannan vieressä olevalle penkille ja istutaan siihen. Lähistöllä ei ees näy muita ihmisii. Vaan me kaks. Tykkääks se musta. Miks muuten se haluais hengaa mun kanssa. Onks se Allulleki fine.
Miks mä mietin näin paljon?
(Sanoja 1359)