KOIRANILMA
Aleksi
"Kerranki ku mua ois huvittanu, niin sä et oo lähössä.." - mä huokaisin koiralleni sen paetessa muualle, mun kaivaessa esiin sen kaulapantaa ja remmiä.
Rilla - rassukka oli katsonut mua järkyttyneen epäuskoisena mun vaatiessa sitä lähtemään ulos loppusyksyn kylmään ja koleaan ilmaan, jota koiranilmaksikin kutsuttiin.
Ulkona kävi pieni viima ja sadepisaroitakin ropsahteli ikkunaan, jolloin Rilla katsoi parhaimmaksi suunnata turvaan jonnekin lämpimään, niin mahdollisimman kauas eteisestä ja ulko-ovesta, kuin se ikinä vain pääsi.
Mutta mikä hitto oli edes sellainen kuin koiranilma? Mistä se nimitys oikein tuli? Koiratko muka tykkäsivät vesisateesta, kurasta ja märästä?
Sadesää ja mäyräkoira ei ainakaan olleet se kaikista paras kombo. Vaikka mä puin Rillalle sadetakin, se inhosi vesikelejä kuraveden loiskuessa sen vatsalle, sen lyhyiden töppöjalkojen yrittäessä vältellä lammikoita.
Se oli joskus juossut vahingossa kuralammikoihin, kunnes olikin uponnut yhteen äkkisyvään ja sitten tehnyt siellä jotain etäisesti uintiliikkeitä muistuttavaa ja vinkunut apua litimärkänä ja surkeana.
Sitähän sanottiin, että kaikki koirat osasivat uida, mutta sen räpiköinnin nähtyäni mä en ollut siitä aivan varma..
Rillaa sai muutenkin usein kantaa eteenpäin kauemmas kotipihasta jos sää oli huono tai kylmä. Tosin takaisin kodin suuntaan ne töppöjalatkin kyllä toivat sen salamannopeasti.. hyvä kun itse pysyi perässä.
Mä roikotin kaulapantaa ja remmiä yhä käsissäni, mun kasvojen muuntuessa pirulliseen virneeseen mun mieleen tullessa ihan jotakin muuta. Mähän lähtisin pienelle talutuslenkille, jos mä haluaisin. Vaikka sitten ilman koiraa. Oli mulla mieskin.
Sen mä löysinkin sohvan nurkasta pelaamasta pleikkaria. Siellä se oli viltin alla lämpöisessä, vähän samoin kuin Rillakin, joka näytti kaivautuvan syvemmälle sen petiin mua piiloon, mun lähestyessä niitä molempia panta ja remmi kädessä, selkäni takana piilossa. Rilla kyllä tiesi mitä mä piilottelin, mutta Ollipa ei.
"Mmmhh.. mitä sä hommaat?" - Olli kysyi hymyillen, mun suudellessa sen kaulaa ja käänsi päätään siten, että mä pääsin paremmin siihen käsiksi. Se luuli mun olevan liikkeellä hyvissä aikomuksissa ja laski ohjaimen pöydälle. Mutta en mä ollut.
"Pitäskö mun pukeutua halloweenina pleikkaohjaimeks, et sä painelisit välillä muakin?" - mä kuiskasin sen korvaan ja puraisin hellästi sen korvalehteä.
"Kulta" - se huokaisi mulle tyytyväisenä, mun ängetessä itseni sen syliin jatkaen sen kaulan imuttelua. Se kiersi kätensä mun ympärille ja sulki silmänsä nauttiessaan. Silloin mä tiesin mun aikani tulleen. Mä kiinnitin pannan Ollin kaulaan ja napautin remmin kaulapantaan kiinni.
Sen silmät rävähtivät auki, sen hämmästyessä aika tavalla, mutta pian se tokeni ja jo innostui tajuttuaan missä tilanteessa se oli.
"Ala tulla. Tsehtseh!" - mä komensin noustessani sen sylistä ja kiskaisin remmiä tiukemmalle. Se seurasi mua kiltisti, kuten kunnolla koulutetun poikaystävän tulikin tehdä.
"Mihin sä viet mua?" - se kysyi aika innostuneesti. Mä tiesin, että sitä kiihotti nahkajutut. Siksi mä olin ne mun mustat nahkahousutkin hommannut. Se tykkäsi katsella mun takapuolta niissä. Eikä ne ainoiksi nahkaisiksi asusteiksikaan olleet jääneet..
"Rilla ei halunnu lähtee kävelylle, niin nyt mä kävelytän sitten sua. Oisit ilonen, että se tapahtuu sentään kuivassa sisätilassa" - mä kerroin, sadepisaroiden vain ropistessa kovemmin ikkunoihin. Ehkä se olikin ihan hyvä, että Rilla oli laittanut hanttiin ulkoilun kanssa. Kohta siellä sataisi jo varmaan kaatamalla.
"Aattelin kun sä valitit ettet oo löytäny itelles mitään halloween asua niin jos sitten oisit vaikka koira.. tai ainaki mä voisin vähän kouluttaa sua.." - mä vihjailin ja talutin sen makkariin, jossa mä riisuin sen pelkille boksereille.
Mä kaadoin Ollin selälleen sängylle ja kaivoin kaapista vähän apuvälineitä, joilla mä sain sidottua sen joka raajastaan kiinni siihen. Kiinnitin sen jalat ja kädet tiukasti sängyn tolppiin. Se oli jopa kaulasta sidottuna, se panta yhä kaulassaan, remmin pitäessä sen siitäkin kohtaa tiukasti paikoillaan.
Mä näin kuinka innoissaan ja kiihottunut se oli. Boksereissa näytti pullistelevan niin mahtavasti, että mun oli ihan pakko vähän hieraista siitä. Se sai sen huokaisemaan. Se odotti himoissaan jo tulevaa.. mutta sen sijaan, että mä olisin riisunut omiakin vaatteitani vähemmäksi ja käynyt sen kimppuun, mä aloinkin pukea päälleni.
"Sä joudut nyt vähän ootella, mun täytyy käydä asioilla" - mä virnistin ja heitin takin niskaani. "Mitä?! Ei! Et sä voi..et sä voi jättää mua näin!" - se uikutti kun eroahdistunut koiraparka sen omistajan jättäessä sen yksin ja yritti pyristellä irti kahleistaan. Mutta ne olivat niin tiukalla, ettei sillä ollut toivoakaan päästä niistä irti omin voimin.
"Kyl mä voin, watch me. Ai niinku tsori, et sä nääkään kohta enää mitään. Mut halloween on sitä aikaa kun kysellään, että karkki vai kepponen, niin tää on nyt se kepponen, sulle" - mä vain sanoin, mun naaman vääntyessä taas siihen pirulliseen virneeseen, mun asettaessa silmämaskin Ollin kasvoille.
Mä en ehkä tykännyt alistaa sitä sängyssä muulla tavoin, mutta tästä mä tykkäsin. Tykkäsin kovasti. Piti munkin päästä välillä niskan päälle.
"Sä niin maksat vielä tästä!" - se uhosi voimattomana mun perään, mun tehdessä lähtöä. Kyllä mä tiesin sen. Enkä mä mitään muuta odottanutkaan.
"Heippa rakas!" - mä huusin sille vielä ovelta ja lähdin, jättäen sen kotiin yksin ulvomaan. Vaikka eihän se ihan yksin jäänyt. Olihan siellä Rillakin, joka nautti vapaudesta, toisinkuin Olli, joka oli kytketty paikoilleen odottamaan mun paluuta.
"Voi helvetin helvetti" - oli mun ensimmäinen ajatus mun noutaessa pakettejani postista. Joo, mulla oli siis ollut ihan oikeaakin asiaa kylille. Pari postipakettia oli odottanut noutoa ja mä todellakin tarvitsisin sen toisen halloweeniksi ja siksi olin nyt jonottanut niitä jo jonkin aikaa.
Mutta nyt, mä muistutin todennäköisesti jotakin tomaatin lähisukulaista ottaessani ne pakettini vastaan postin keski-ikäiseltä naisvirkailijalta, mun perässä jonottavien ihmisten katsellessa ja virnuillessa.
"Hyvää Halloweenia!" - postin virkailija toivotti mulle ojentaessaan paketteja. Se näytti siltä, että se koitti käyttää kaiken ammattitaitonsa ollakseen virnuilematta mulle. Mä nyökkäsin ja kiitin sitä vähän vaikeasti. Mä olisin voinut vajota jonnekin maan alle.
Paketeista pienempi oli huomaamaton tavallinen postipaketti, mun oma tilaus, juuri se, jonka vuoksi mä olin tänne vaivautunut, mutta suurempi oli kaikessa komeudessaan aika räikeä näky.
Se oli koristeltu kunnolla. Kaikki lopun bändin taiteellinen lahjakkuus välittyi se kautta. Siihen oli piirretty näkyvästi kikkeleitä ja perseitä eri kokoisina ja niitä ensimmäisenä mainittuja osoittamassa täydessä mitassaan kohti niitä jälkimmäisiä.
Siinä myös luki isoin kirjaimin SISÄLTÄÄ SEKSILELUJA ja sen eri puolille oli kirjoiteltu kaikkea muutakin. Sex toys for boys, Dick or treat, gayday today.. En mä uskaltanut edes lukea enempää. Jopa se BC - logokin siinä muistutti nyt jo jotakin juuri sellaista.. siis jotain menemässä jonnekin.
Nyt mä ainakin tiesin miksi jätkät oli ehdoin tahdoin halunneet lähettää mulle mun rundilla niiden laukkuihin eksyneet kamat juuri postipakettina, vaikka olin mä tarjoutunut ne hakemaankin. Ja siis, sen paketin sisältö ei oikeasti vastannut sitä niiden kuvailua. Ei tosiaankaan.
"No hei Aleksi, onpa kiva nähdä pitkästä aikaa! Mitä sinulle kuuluu?" - jostain paikalle pölähtänyt mun vanha opettaja kyseli iloinen hymy kasvoillaan multa kuulumisia, mun kantaessa paketteja autoon. Ei, tää ei oikeasti ollut totta. Mutta kyllä se vain oli. Miksi tää tapahtui mulle?
"Mitäs tässä, ihan hyvin menee" - mä änkytin jotain vastausta kurkatessa pakettieni takaa samalla, kun yritin jotenkin peitellä paketin kuviointia. Mutta eihän se onnistunut. Ei mitenkään. Ja mun naaman väri epäilemättä punertui entisestään.
Ja lopulta, ihan liian monen ikuisuudelta tuntuvan minuutin jälkeen, mä kuitenkin selvisin pois keskustelusta vedoten kiireeseen ja lähdin paketteineni niin rivakasti paikalta, että opettaja varmaankin ajatteli mulla olevan kiire avaamaan niitä, saadakseni ne heti käyttöön.
Mutta kiire mulla kyllä oli. Kovakin vielä. Mutta vain takaisin kotiin. Mulla oli mennyt reissussa jo ihan liian kauan ja mun pieni kiihottava härnäyskin oli muuttumassa jo ihan joksikin muuksi.
"Kiitti ihan vitusti, nyt mulle selvis miks te välttämättä halusitte lähettää mulle paketin postissa!" - mä kirosin Joonakselle puhelimessa ajaessani kotia kohti lievää ylinopeutta. Mä en varmaan ikinä enää kehtaisi mennä paikalliseen postiin tai liikkua muutenkaan kylillä niiden nolattua mut näin.
"Ole hyvä vaan!" - Joonas sanoi tyytyväisen kuuloisena ja mä kuulin ainakin Joelin äänen nauravan taustalla. Kiva, että niillä oli kivaa. Toisin kun mulla.
"Ei jumalauta!" - mä karjaisin ja pysäytin auton tien sivuun. Tää ei voinut sattua juuri nyt! Ei vaan voinut! Mutta totta sekin oli. Rengas pamahti. Juuri nyt.
Mä hyppäsin ulos autosta saatuani sen parkkiin ja koin lohduttoman näyn, oikeanpuoleisen takarenkaan päästäessä ilmojaan pihalle.
"Vittu mä en kuule sua!" - mä karjuin Joonakselle puhelimessa tihkusateen ja viiman keskellä. Sekin oli autossa, sillä oli kaiutin päällä ja ääni särisi.
"Tota yksi juttu.. Mä tarviin palveluksen! Mun piti olla vaan piipahtamassa pikaisesti asioilla, mut autosta puhkes just rengas. Voitko sä mennä käymään meillä? Voitko? Olli on siellä!" - mä paruin hädissäni ja vedin huppua pääni suojaksi. Olli oli ollut siellä yksinään jo vaikka kuinka kauan.
"No mikä sillä on hätänä, sähän tässä enemmän kai apua kaipaisit?" - Joonas ihmetteli mun panikointia. "Se on vähän.. tuota.. jumissa. Näät sitten. Pliis auta! Mä selviin kyllä, mut Olli ei!" - mä ulisin tajutessani, ettei mulla ollut edes vararengasta mukana ja mun reissu kestäisi siis vielä kauemmin.
"Okei selvä, chill bro! Me kävästään Joelin kanssa teillä, ollaan tässä autolla liikkeellä kuitenki ja vara-avainhan on siellä entisellä paikalla?" - Joonas varmisti, lupautuen pelastamaan Ollin ja mä kuulin kuinka se kehotti Joelia tekemään uukkarin.
"Joo, on ja jos ei enää nähä niin tota.. oli kiva tuntea, mä lähen nyt tohon viereiselle huoltsikalle kyseleen paikkausta tai varapyörää, siinä on korjaamon puolella vielä valot päällä" - mä huokaisin hyvästit Joonakselle. Mä olisin mennyttä miestä. Olli niin listisi mut.
Mä olin ihan hyvä koiranomistaja, mutten nähtävästi yhtään hyvä ollinomistaja. En mä Rillaakaan olisi jättänyt kotiin remmin päähän yksin uikuttamaan, en missään nimessä. Mutta Ollin mä jätin. Ainoana lohtunani mä nyt mietin sitä, että onneksi mä olin jättänyt sille edes ne hiton bokserit jalkaan kun jätkät vapauttaisivat sen kahleistaan.
Mä niin tulisin tuntemaan tän vielä nahoissani.
--
Sanoja: 1497
ABC vai.. 🙈 Halloween - storya alkuun.. Jäbät jälleen Suomessa, ainaki hetkisen ja siis jos joku ei oo kuullu vielä sitä BC:n everybody vetoa, niin äkkiä kuunteleen. Se on kova! 🖤🔥 😍