Butterfly Effects // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

New Fears Eve

Aleksi

Mä seisoin portaikossa kuoharilasi kädessäni porukan kerääntyessä massoittain paikalle. Joka puolelta kuului puhetta ja iloista naurua, musiikki soi kovalla ja valot välähtelivät.

Joel ilmestyi jostain mun viereen. Lasin sijaan sen kädessä oli pullo, jota se piteli tärisevin käsin. Se koitti muka väittää, että sen käsi tutisi vain leikatun olkapään vuoksi, mutta kyllä mä tiesin paremmin. Sekin oli huolissaan. Tosi huolissaan. Ja hiplasi puhelintaan toivottomana jatkuvasti. Niinkuin mäkin. Mutta turhaan. Mitään ei kuulunut. Ei yhtään mitään.

"Taidetaan nähdä sitten vuodenvaihde kahestaan" - mä totesin sille mun äänen vähän särähtäessä. Mä jouduin vetämään syvään henkeä. Joel hörppäsi suullisen pullostaan, eikä vastannut mulle mitään.

Mä tunsin hetken itseinhoa mun ajatusten vuoksi. Tässä mä säälin vain itseäni, vaikka mulla oli kaikki ihan hyvin. Mun suurin murhe oli se, etten mä saisi uudenvuoden suukkoani, kun taas.. mä en kestänyt edes ajatella sitä ja nielaisin lasini tyhjäksi toivoen pääseväni toivottomista ajatuksistani eroon.

"Anna tänne se!" - mä murahdin ja tartuin Joelin pulloon, sen koittaessa vastustella. Se ei päästänyt siitä irti, mutta luovutti sitten mun ilmeen nähtyään. Ei se ollut ainoa joka tarvitsi vähän väkevämpiä. Mä kaadoin lasini uudelleen täyteen ja ojensin pullon takaisin sen vapisevaan käteen.

"Kaikki menee varmasti hyvin" - mä koitin sanoa sille jotain jotenkin kai vähän lohdutukseksi, vaikka mä tiesin jo samalla kun päästin ne sanat suustani, etten mä voinut niin sanoa. Enhän mä sitä tiennyt. Ei sellaista voinut luvata. Ties miten paska tilanne todella olikaan.

Joel vilkaisi mua epäilevänä. Varmasti ajatteli samoin. Epätietoisuus oli pahinta. Raastavaa. Joel aina väitti, että se oli jotenkin vinksallaan ja tunnekylmä, eikä välittänyt mitään mistään tai kestään. Mutta välitti se. Ainakin bändistään ja sen jäsenistä. Ja vielä erityisesti yhdestä. Siksi se niin surkeana nyt olikin.

Keskiyö lähestyi. Ihmiset aloittivat laskennan. Kohta oltaisiin taas uuden vuoden puolella. Ja jos tällä mentiin, tuleva vuosi ei todellakaan alkanut hyvin.

"10-9-8.." - porukka laski taaksepäin, kohti keskiyötä, huutaen kuorossa. Mä kaipasin Ollia. Mutta sillä oli tärkeämpää tekemistä kuin olla mun kanssa. Mun silmäkulmaan nousi kyynel.

"7-6-5.." - huuto vain yltyi porukan odottaessa malttamattomana ilotulitusta ja vuoden vaihtumista, mun taas ajattellessa kuinka joka vuodenvaihteen jälkeen sai aina lukea silmävaurioista tai pahemmistakin onnettomuuksista. Jotkut menettäisivät näkönsä kokonaan. Tai raajojaan. Tai jopa menehtyisivät. Aina. Ihan jokaikinen vuosi. Kyynel tipahti mun poskelle.

"4-3.." - äänet vaan yltyivät. Mä miltei puristin lasin kädessäni sirpaleiksi ja valmistauduin ottamaan vuoden vaihteen vastaan muiden tavoin, vaikka toivoinkin, että olisin voinut pysäyttää ajan tähän. Seisauttaa sen paikoilleen. Mutta eihän se ollut mahdollista. Kohta mä katselisin kaikkien muiden suutelevan ja menisin kohti seuraavaa vuotta epätietoisena, ilman uudenvuoden suukkoani. Mä näin, kuinka jotkut ottivat jo varaslähtöjäkin ja painautuivat toistensa huulille. Mä tuijotin niitä kateellisena.

"2-1.." - loppulaskenta läheni huippua kohden, mun mielen vain mustuessa.

"Mä pussaan sua" - Joel murahti mulle, varmaan koittaen lohduttaa mua, nähdessään epätoivoisen ilmeen ja kyyneleen mun poskella. Sitä inhotti kun ihmiset itkivät. Mä naurahdin kuivasti ja painoin silmäni kiinni, sen ottaessa varmaan jo jotain rohkaisuryyppyä pullostaan.