Training Day 5/7

989 40 17
                                    


THE WAY TO A MAN'S HEART..

Aleksi

Mä huokailin nautinnosta, mun sormien kiertyessä ruskeiden, vielä hieman kosteiden kiharoiden ympärille, mun seistessä eteisessä alastomana katsomassa, kuinka mun edessä lattialla polvillaan oleva mies otti multa suihin.

Mua kauhistutti ajatus, että mä olisin laiskuuksissani jättänyt koko tähän tilanteeseen johtaneen salikäynnin väliin. Onneksi en. Sen ansiosta mä olin tutustunut Olliin, joka oli ihan helvetin seksikäs. Muutenkin, kun mun muna nyt suussaan.

Mutta sen suu tuntui ihan hiton ihanalta. Mun jalat tutisi, enkä mä tiennyt kauanko ne enää kannattelisi mua. Aiempi saunasessio oli jo saanut mun vartalon raukeaksi ja lisänautinto tuntui olevan mun kropalle jo vähän liikaa. Ollikin huomasi sen.

"Mitä sä oikein teet?" - mä kyselin nauraen sen noustessa ylös ja nostaessa mut ilmaan. Se heitti mut kevyesti olalleen ja taputti mua perseelle.

"Kannan sut sänkyyn honey, säästele voimias sinne, sä tuut tarviin niitä" - se lupasi ja lähti kantamaan mua makkariin, mun antautuessa sen kannettavaksi. Sen sanat kutkutteli mukavasti mun vatsanpohjaa. Mä olin saanut jo esimakua sen kyvyistä ja odotin malttamattomana jatkoa.

Olli heitti mut alastomana sängylle selälleen ja katsoi mua. Etenkin mun kovana seisovaa kyrpää, jonka se oli äsken imenyt täyteen mittaansa. Se kiilteli kiimasta ja sen syljestä, odottaen innokkaana lisää.

"Mä haluun panna sua niin helvetisti" - Olli murahti himon palaessa sen silmissä. Se heitti pyyhkeensä nurkkaan, mun saadessa jälleen ihailla sen vahvaa kehoa. Ja vahvalta näytti myös sen jalkovälissä komeileva kehonosa, jonka vahvuutta mä olin saanut jo kokea, mutta nyt mun teki mieli myös maistella sitä.

Mä nousin istumaan ja tartuin Ollin kaluun, ohjaten sen huulilleni. Mä imaisin tipat sen kärjestä, nuolin sen vartta, pyöritin kieltäni sen päässä. Sitten mä tein sen, mitä se arvatenkin halusi. Otin sen tiukkaan imuun ja aloin lutkuttaa, liikuttaen päätäni eestaas, käyttäen sitä syvällä suussani.

"Oho, sähän vasta syväkurkku oot" - se huokaisi, vaikkei ollut päässyt kokemaan vielä melkein mitään. Mä vedin henkeä. Mutta vain pienen hetken ja ohjasin Ollin päälleni sängylle.

"Nussi mun suuta" - mä määräsin asettuessani sen alle. Se nousi mun ylle, pitäen tukea sängynpäädystä. Mä puristin peukaloni nyrkkeihini ja otin sen taas suuhuni, vielä syvemmälle ja ihan kakomatta oikeassa tulokulmassa, rentouttaen kurkkuni. Kyllä siihen kikat löytyi, kun tekniikka oli hallussa. Asento ei ehkä ollut se kaikista helpoin, mutta mä tiesin olevani tässä jo aika hyvä.

"Oikeesti?" - se huokaisi selvästi ilahtuneena mun vaan koristessa sille jotakin vastaukseksi, sen munan jo ohittaessa mun nielun. Se alkoi liikutella lantiotaan, murahdellen tyytyväisenä. Mä hamusin sitä vaan lisää suuhuni ja ohjasin sen liikettä hieman syvemmälle, tarttuen sen pakaroihin.

Mä epäilin ettei sille ehkä useinkaan tehty näin, koska kukaan ei halunnut tukehtua sen jättimelaan, mutta mua ei haitannut pieni epämukavuus. Mä osasin jo rentouttaa kurkkuni säästyen yökkäämiseltä ja kiihotuin itsekin lisää saadessani sen niin syvälle suuhuni, sen kullin ohittaessa mun nielun pienellä liikkeellä, kerta toisensa jälkeen.

Hetken päästä se koitti vähän himmata, mutta se oli jo liian myöhäistä. Pian se älähti kiukkuisena ja mä tiesin ettei se olisi halunnut vielä tulla, eikä ollut varautunut vielä siihen, muttei voinut sille mitään katsellessaan sen kullin uppoavan mun suuhun. Mä virnistin tyytyväisenä itseeni sen lauetessa, mun puristaessa huuleni sen kullin tyveen samalla, kun sen lämmin sperma pulppusi suoraan mun kurkkuun. Mä hymyilin niellessäni joka pisaran, sen melkein uikuttaessa.

Butterfly Effects // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )Where stories live. Discover now