Aleksin nk:
Kävelen pimeässä Helsingin illassa kohti kauppaa. Kello on sen puoli kaksitoista, mutta pitäähän minun ruokaa saada. On talvi ja tien ovat jään peitossa. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa tämä talvi.
Olen muutenkin syönyt viimeiset kaksi viikkoa vain nuudelia. Olen dj, mutta nyt ei vain ole ollut keikkoja. Teen töitä väliaikaisesti myös markkinointi firmassa. On minun nyt jostain rahaa saatava. Riittää minulla raha ruokaan ja laskujen maksamiseen, mutta silti tuntuu ettei rahaa ole tai riitä mihinkään ylimääräiseen.
Kauppa on onneksi enää korttelin päässä. Kävelen hiitaasti mutta varmasti jalkakäytävällä. Näen kuinka oikealta puoleltani kaahaa auto kovaa vauhtia. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä.
Auto ajaa jonkun päälle. Menin aikamoiseen shokkitilaan. Juoksen kovaa vauhtia ihmisen luo. Siinä meni sekin hidas ja varma vauhti. Kaahaaja jatkoi matkaansa. Saavun ihmisen luo. Hän makaa maassa verta vuotavana. Verta tulee eniten päästä, mutta kyljestä ja jalasta vuotaa myös. Kaivan puhelimeni takkini taskusta. Laitan puhelimen hälyttämään viereeni ja otan kaulahuivini asetellakseni sen tyrrhdyttämään haavoja. Mies on tajuttomana.
Kuuntelen ja toimin hätäkeskuksen ohjeiden mukaan. Saan luvan sammuttaa puhelimen ja samaan aikaan ambulanssi on paikalla.
He kyselevät tietoja henkilöstä ja vastaan parhaani mukaan. Minusta tuntuu, että koko Helsingin Kallio on herännyt katsomaan mitä täällä tapahtuu.
Minulta kysytään lähdenkö sairaalaan mukaan. Tottakai lähden. Se olisi ilkeää vain jättää toinen.
Matkalla sairaalaan mies elvytetään kaksi kertaa. Nyt hänellä on jokin hengitys juttu suun edessä. En minä tiedä mitään sairaala jutuista.
Saavumme sairaalan pihaan. Ambulanssin ovet avataan ulkoa ja meitä vastaanottamassa on hoitajia ja lääkäri. En ole ollenkaan perillä mitä tapahtuu. Mies viedään äkkiä pois ja minut ohjattiin istumaan odotusaulaan.
Että semmoinen kauppareissu. Aikaa on vierähtänyt monta tuntia. Kello on kolme yöllä. Olen katsellut vain ohimeneviä ihmisiä. Yön aikana on tuotu monta potilasta lisää. En tiennyt, että onnettomuuksia sattuu näin paljon.
Kauppareissuni meni vähän mönkään, enkä saanutkaan ruokaa. Mahani ilmoittaa hyvin selvästi, että tarvitsee ruokaa. Päätän siis suunnata välipalaautomaatille.
Kello näyttää jo neljää yöstä. Voin sanoa, että takapuoleni ja selkäni ottaa ihan pian lopputilin.
Tuntuu, että silmäni pyörivät päässä. En ole nukkunut silmäystäkään. Joku voisi sanoa minua hulluksi sillä istun sairaalan penkillä odottamassa tietoa jostain tuntemattomasta miehestä.
Vihdoin ne hoitajat tulevat luokseni. Ei siinä mennyt kuin viisi tuntia.
"hei tuota tehän olette Olli Matelan mukana tullut henkilö?" nainen luo kysyvän katseen minuun.
"no jos miehen nimi on Olli niin kai mä olen" vastaan.
"Olli tosiaan oli leikkauksessa. Se meni hienosti, mutta pitkä kuntoutus on edessä. Me soitettiin Ollin omaisille, he tulevat vasta päivällä. Jos haluat mennä katsomaan häntä, niin huone numero 57" nainen selittää yhtä jaksoisesti.
"okei, kiitos." yritän sisäistää kaikki asiat mitä nainen juuri selitti.
Hetken mietiskely tuokion jälkeen lähden etsimään huonetta 57.
Sairaalan seinät ovat tylsät. Miksei täällä voisi olla edes vähän väriä, niin olisi heti iloisempi mieli. Tosin kuka olisi iloisena sairaalassa.
Seison huoneen oven edessä. En tiedä uskallanko avata. Noh, kai se on pakko. Itse minä täällä istuin ja odotin tätä hetkeä.
Avaan valkoisen oven huoneeseen, josta löytyy varmaan miljoona konetta ja yksi sänky. Sängyssä on mies. No ihme.
"moi" sanon varovasti kauempaa.
"hei" saan käheän vastauksen "Kuka sä oot"
"mä oon Aleksi. Näin sun onnettomuuden ja soitin apua" vastaan.
"ai, kiitos. Mä oon olli. Ja kiitos oikeesti, pelastit mun hengen"
"mukava tavata. Ja olisi kuka vain siinä tilanteessa auttanut parhaansa mukaan" vastaan.
Siinä me juttelimme niitä näitä. Juttu alkoi luistaa todella hyvin. Meillä tuntui synkkaavan ja löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
***
Hahaa eka osa ois tässä. Lupaan et tää teksti parantuu eteenpäin mennessä. On vaan tosi hankalaa alottaa joku tarina ja lähtee kehittelee siitä jotain järkevää.
Kertokaa teijän mielipiteet tästä, että kannattaako mun edes jatkaa😜
Sanoja: 586