Sä satutat mua // Oleksi fiction

2. Silmät Pyörii Päässä

En yleensä varoita mutta tässä luvussa on puhetta mielenterveydestä, sairauksista ja perhe ongelmista. Jos koet ne ahdistavana niin suosittelen skippaamaan tämän luvun!!

Ollin nk:

Olen maannut sairaalassa noin viikon. Voin sanoa, että hieman vituttaa. Ensimmäiset päivät onnettomuuden jälkeen on vähän hämärän peitossa. Muistan kyllä Aleksin ja perheeni käyvän täällä. Kyllä poliisitkin kävivät, mutta en minä paljoa mitään asiasta tiennyt. Ylitin jalkakäytävää ja sitten heräsinkin sairaalasta.

Aleksi kävi uudelleen pari päivää sitten. Vaihdoimme numerot ja juttelimme. Poliisit kävivät kuulemma jututtamassa Aleksia tapahtuneesta. Hän sentään osasi kertoa enemmän.

Perheeni lähti eilen takaisin Ouluun. En ole heidän kanssaan paljoa tekemisissä.

Aleksista kuitenkin opin sen verran, että hän on dj, asuu yksin kalliossa, tekee myös markkinointia ja haaveilee perheestä sekä koirasta.

(btw tässä nää on vielä 21 ja 22. Jatkakaa)

Olen tuijottanut sairaalan valkoista betonikattoa jo hyvän tovin. Eilen illalla samaan huoneeseen kanssani tuotiin joku mummo. Hänellä oli amputoitu molemmat jalat ja oikea käsi. Yleensä en sano näin, mutta minua käy sääliksi vanha viaton mummo.

Tämä mummo oli silti iloinen ja positiivisella asenteella vaikka hän ei pystyisi tekemään enää mitään normaalisti. Minulla on kaikki raajat tallella ja positiivinen elämänasenne on täydellisen pyöreä nolla.

Viereinen mummo on todella herttainen ja puhelias. Hän juttelee kanssani koko ajan, ellei hän nuku tai puhu puhelimessa. Hänelle sentään soittaa läheiset ja kyselee vointia ja kuulumisia. Minä olen viimeiset kaksi vuotta ollut yksinäinen paska.

Tosin alkaa vähän kyllästyttää tuon mummon tarinat sienireissuista. Hän on kertonut saman tarinan kahdeksan kertaa siitä, kun löysi ison kanttarellin kuusimetsästä, vaikka niitä kasvaa vain lehtimetsissä.

Tuo mummo saa minut miettimään elämääni. Ei minulla ole perhettä lähellä, paljoa kavereita ja kaiken lisäksi huono onni on ollut iso osa elämääni. Kyllä minulta rahaa löytyy ja pärjään elämässäni, mutta silti ihmissuhteet ovat päin persettä.

Omistan neljä kaveria, Joonaksen, Tommin, nikon ja joelin. Halusin poissulkea elämästäni ne "feikit" ystävät. Jäljelle jäi jätkät. Mutta ne ovatkin minulle kultaakin arvokkaampia. Heidän kanssaan on parasta tehdä bändi juttuja ja heille voi kertoa kaiken.

Aleksin nk:

Istun kaksioni sohvalla jalat koukussa. Tunnen kuinka kipukohtaus tekee tuloaan.
Näitä on ollut viisi vuotiaasta asti. Vihaan näitä yli kaiken. Ne voivat tulla ihan yllättäen. Olen oppinut selviämään niistä yksin, mutta joskus harvoin ne ovat niin kovia, että pyörryn.

Tällä kertaa kohtaus meni nopeasti ohi. Joskus se kestää neljä tuntia. Minulla on ollut kaiken laisia ongelmia lapsena ja teininä. Ne on sitten tullut mukana tänne asti. Mitä näitä nyt on, ahdistus, kipukohtaukset, masennus ja syömishäiriö.

Kohtauksen jälkeen tuntuu etten tunne mitään ja että maailma pyörii ympärillä enkä älyä mitään koska pääni on ihan sumea.

Katson puhelintani jonne on tullut ollilta viesti. Hän pyytää minua sairaalalle. Tottakai menen. En ehkä ole nyt parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta ei se minua hidasta.

Nappaan nopeasti takkini ja piponi. Lähden ravaamaan portaita alas. On talossani myös hissi, mutta en luota niihin kovin paljoa. Sitä paitsi urheilu tekee aina hyvää. Enhän minä asu kuin neljännessä kerroksessa.

Ajan mustalla kiallani Helsingin katuja. On alku ilta ja ihmisiä on paljon liikenteessä. Naputtelen hermostuneena rattia kun radiosta soi The weeknd. En ole hermostunut Ollin tapaamisesta vaan siitä, että pysynkö tiellä. Kipukohtauksesta on vain puoli tuntia. Näköni on edelleen vähän sumea ja silmät pyörii päässä. En tahdo oikein ymmärtää mistään mitään.

***

Toka osa ois siinä. Musta tuntuu et on tosi vaikee lähtee tästä nyt kirjoittaa oikein mitään.

Mulla alko tänään tosiaan koulu et nää kirjoittelut ei tuu kovin säännöllisesti. Yritän toki kirjoittaa mun koulumatkalla joka on taksilla sen yli puoli tuntia🥲

Sanoja: 567