Morsiammen vai sulhasen puolelta?

492 31 1
                                    

Harryn nk.

Puoli vuotta sitten valmistuin lukiosta. Puoli vuotta on lyhyt aika, eikö? Puoli vuotta Anna oli ollut Jamesin kanssa. Puoli vuotta olin katsonut Annan onnea. Ja nyt minun pikku Annani, minun Anna oli naimisiin. Naimisiin. Kuulin vieläkin Annan äänen ilon ja onnen, kun tämä oli vastannut Jamesille: "Tottakai... tietenkin." Mutta silti rakastin vain Annaa.

Tänään menisin Annan häihin, jossa tämä menisi naimisiin toisen kanssa. Tänään esittäisin iloista ja onnellista, vaikka tiesin haluavani huutaa rakastavani Annaa. Tänään olisin kaaso. Tiedän, se kuulostaa oudolta. Mies kaasona. Mutta Anna oli sanonut, että ei kestäisi ilman minua. Entä minä. Miten minä kestäisin ilman Annaa? En tiedä en tosiaankaan tiedä.

Onneksi Annan ja Jamesin häämatka kestäisi vain viikon, jonka jälkeen voisin taas olla Annan kanssa. Pelkästään ystävänä tietenkin. Miksi en vain voinnut kertoa Annalle aiemmin. Ennen tätä kaikkea, joka mursi maailmani.

Entä jos Anna olisikin nyt menossa minun kanssani naimisiin ja Jamesia ei olisi edes kutsuttu. Entä jos? Paha sanoa. Tulevaisuus olisi ehkä muuttunut. En olisi nyt tässä.

Olin kertonut Annalle hyvin selvästi mielipiteeni. Olin sanonut, että ei ollut mitään järkeä mennä naimisiin näin aikaisin, mutta tämä oli vain nauranut.

Katsoin peiliin. Sillä minä seisoin. Näytin alakuloiselta ja surulliselta. En saisi itkeä. En näyttäisi miten minuun sattui. Siihen en suostuisi. En nöyryyttäisi itseäni sillälailla. Pian minulta odotettaisiin onnentoivotuksia nuorelle parille. En tiedä, miten pystyisin onnittelemaan heitä tosissani. Miten pystyisin olla näyttämättä tuskaani, jota tunsin, koska en itse saanut Annaa.

Kuulin ovelta koputuksen. Olin menossa poikien kanssa kimppakyydillä, koska ei ollut mitään järkeä mennä yksin omalla autolla, kun kaikki voisivat mennä samalla. Kävelin ovelle ja avasin sen. Pojat tunkeutuivat sisään.

"Haz, mikä on? Mä en oo koskaa nähny sun kämppää näin hyväs kunnos," Louis kysyi hieman järkyttyneenä kotini siisteyteen.

"Louis. Mua vaivaa se sama, ku ennenki. Pystyisiks sä ite olla kaaso sun elämäs rakkaudelle?" kysyin närkästyneenä.

"No, joo, en mä kyl varmaa. Mut mä luulin et sä olit päässy jo yli Annast," Louis sanoi otsa rypyssä.

"Joo... moni luulis, mut en. En oo päässy ja sen takii mä varmaa yli päätään suostuin tähä koko kaaso tuohuu. Siis et voisin näyttää ittelleni, et oon päässy yli," selitin.

"Jooo..... lähetää ennen, ku  me muutki aletaa yht syvällisiks, ku Harry," Zayn sanoi nauraen ja viittoi meitä ulostautumaan talostani.

Hääpaikka oli kaunis, hyvin koristeltu ja tarkoin valittu. Pysähdyin suurehkon linnan ulkopuolelle katselemaan sitä. Itse olisin antanut Annan valita hääpaikka, koska minä sentään tiesin, että hän ei pitänyt linnamaisista kartanoista tai linnoista muutenkaan. Tiesin, että Anna halusi pienen omakotitalon, jossa olisi pieni piha. Minun taloni. Muistan vieläkin sen, kun Anna kävi ensimmäistä kertaa talossani. Anna oli sanonut sitä kauneimmaksi taloksi, jonka oli koskaan nähnyt.

Kävelin kohti linnan aulaa, kun kuulin jonkun äänen kysyvän: "Anteeksi herra. Oletteko morsiammen vai sulhasen puolelta?"

Käänyin katsomaan äänen suuntaan ja näin nuoren pojan katsovan minuun kysyvästi.

"Harry Styles, kaaso. Palveluksessa," sanoin hymyillen. "Voisitko kertoa, mistä löydän Annan? Minun pitäisi varmaan olla hänen kanssaan," jatkoin.

"Ben Swannie, Annan Austarian ystävän pikkuveli. Jaaa.... portaat ylös kolmas ovi vasemmalla," Ben ohjaisti ja lähdin heti kävelemään kohti portaita.

Kolmas ovi vasemmalla. Koputin oveen ja avasin sen. Siellä minun pikku tyttöni istui jo valmiina. Niin kauniina, että meinasin itkeä, koska hän ei ollut minulle. Minua varten.

"Wouuu......! Näytät upeelta, en meinannu tunnistaa, ku oot noi tälläytyny," sanoin ja lähdin kävelmään kohti Annaa.

"Kiitos Harry. Onneks sä oot tääl. Mä en selviäis ilman sua. Tuut tänne antaa hali!" Anna sanoi ja nousi seisomaan kädet levällään.

"Voi sua, pikku päivänsäde. Niin kauniina," sanoin ja halasin Annaa tiekasti.

"Harryy! Päästä irti, mä tukehun. Täs vieres seisoo mun morsiusneidot nii voisit ystävällisesti esittäyttyy," Anna sanoi ja päästin irti.

"Harry," sanoin ja kättelin jokaista yksitellen.

"Harry, täs on Erica, Alice ja Amber," Anna sanoi ja osoitti jokaista kerrallaan.

"Kuka teist on sen Benin sisko. Se muistaakseni ilmotti olevansa, jonkunlaist sukuu jollekki teistä?" kysyin mietteliäänä.

"Joo, se on mun pikkuveli," Amber sanoi ja hymyili minulle tutkivasti.

"Mietin vaa, ku se ei näyttäny viihtyvän hirveen hyvin," sanoin nyökäten Amberia kohti.

"Anna muute, kuka saattaa sut alttarille? Harry vai?" Erica, kai se oli Erica, no mutta jompi kumpi kahdesta jäljelle jääneestä tytöstä sanoi.

"Ei, ku Louis, ku Harry on jo kaaso," Anna sanoi hymyillen.

Okay... tää tuntuu et oisin jättäny tän kesken, mut haluun kirjottaa häät morsiammen näkökulmast nii tulee tosi paljon onnellisuutta,ku morsiammenhan pitää olla onnellinen omis häis. ;)
Julia kiittää ja kumartaa. :)

New life (in Finnish)Where stories live. Discover now