New life (in Finnish)

Uusi maa, uudet kujeet

Toivottavasti saan joitai lukijoita tällekki ficille, nii ja olisin onnellinen jos kommentoisitte ja äänestäisitte jos tykkäätte. Se merkitsis mulle tosi paljon! :)

Siitä on nyt kaksi viikkoa, kaksi viikkoa, kun äiti ja isä kuolivat. En vieläkään ole saanut tietää, miten he kuolivat. Tai no, kyllä minulle kerrottiin, että kysyeessä oli ollut kolari ja että minulle oli jäänyt paljon rahaa, sekä sen, että minut lähetettiin Englantiin mummini luokse, mutta ei mitään muuta.

Mummini oli outo, rikas erakko, joka asui keskellä metsää, täällä jossain päin Scotlantia. En tienny missä, eikä minua kiinnostanut.

Ainut, mikä minua kiinnosti oli se, ettei täällä ollut yhtään lämmin ja se, että täällä satoi koko ajan. Minä vihasin sadetta yli kaiken ja sitten piti vielä asua puoli tutun erakko mummelin kanssa, ei kiva.

Katselin ulos harmauteen, enkä halunnut edes ajatella koulun alkua. Uusi koulu, uudet ihmiset. En tiennyt, miten selviytyisin koulu vuodesta, koska en ollut koskaan hyvä ystävien saamisessa. En tiennyt edes, mihin kouluun menisin.

Tämä oli tullut niin äkkiä, eikä kukaan ollut osannut odottaa minun muuttavan toiseen maahan varoituksetta. Tiesin mummin miettivän päänsä puhki koulu vaihtoehtija, mutta ei hän ollut vielä keksinyt mitään.

Olihan hankala saada opiskelupaikkoja niin lähellä koulun alkua, tiesin sen, koska mehän elimme jo elokuun puoliväliä, mutta en voinut jäädä tännekään.

Kuulin mummin koputtavan oveeni ja käänyin tuolissani katsomaan ovelle päin. Mummi avasi oven ja tuli sisään niin hidasta vauhtia, että etanatkin kiihdyttäisivät ohi hänestä.

"Annabelle kulta," mummi aloitti.

"Niin, mitä nyt?" kysyin ja yritin olla katsomatta mummiin.

"No, siis siitä sinun koulun käynnistä," mummi jatkoi hitaasti heiveröisellä äänellään.

"Niiin," sanoin ja yritin saada mummin jatkamaan mahdollisimman nopeasti.

"Niin, minä olen miettinyt, että voisit mennä erään ystäväni omistamaan sisäoppilaitokseen," mummi jatkoi taas. En ihmetellyt mummin valintaa uudesta oppipaikastani, koska tiesin tämän viihtyvän yksin.

"No, kyllä se minulle käy, missä se on?" kerroin ja kysyin samassa lauseessa, jonka takia onnistuin saamaan mummin mulkaisemaan minua pahasti.

"Selvä se on sitten päätetty," hän sanoi yksitoikkoisesti  vastaamatta kysymykseeni ja lähti pois, jättäen minut yksin.

Siihen minä jäin rypemään itsesääliin, enkä siitä liikahtanutkaan ennen päivällistä. Päivällisellä sain itseni juuri ja juuri syömään. Olin masentunut. Liian masentunut tehdäkseni mitään järkevää tai rakentavaa.

"Missä se koulu on mummi?" kysyin taas.

Mummi nosti katseensa ruoasta ja sanoi:

"Tässä aivan lähellä ja lukukausi alkaa pian, joten sinun täytyy alkaa pakata."

Nyökkäsin ja nyt se saisi riittää vastaukseksi.

Nyt, kun mummi oli puhunut vaatteista, niin aloin miettimään. Minulla ei ollut edes toppatakkia, saati sitten lämpimiä vaatteita.

"Mummi?" sanoin ja jäin odottamaan, että hän vastaisi.

"Niin kultaseni?" hän kysyi.

"No minulla ei ole mitään talvivaatteita, niin jos voitaisiinko käydä ostamassa sellasia?" kysyin yrittäen hymyillä.

"Tietysti voimme, mutta se saa odottaa, koska juuri nyt minulla on syyssiivous kesken, lähdemme siis huomenna," mummi sanoi topakasti hymyillen.

Illalla menin nukkumaan heti iltapalan jälkeen, koska en jaksanut odottaa seuraavaa päivää. Shoppailu oli aina ollut minusta kivaa ja se oli kivaa. Tosin en tiennyt, mitä siitä tulisi mummin kanssa. Toivoin, toivoin hyvin paljon, että mummi olisi mukavaa shoppailu seuraa, eikä valittaisi koko ajan, että pitäisi mennä pois.

Yritin nukkua, mutta en saanut unta. Pyörin ja hyörin, mutta en löytänyt sopivaa paikkaa. Olen aina miettinyt, miettiikö kukaan illalla ennen, kun käy nukkumaan, valmiiksi aiheita unilleen. Tiedän olihan se outoa, mutta sitten tietäisin, etten näe painajaisia, jotka olivat minulle liian tuttuja.

Ajattelin huomista päivää ja sitä, että olin menossa kaikkiin mahdollisiin merkkikauppoihin ja sain vihdoin unen päästä kiinni.

Heräsin aamulla outoon kylmyyden tunteeseen, jonka huomasin johtuvan siitä, että olin potkinut peiton pois päältäni yöllä. Nousin istumaan ja katselin huonettani, johon en ollut vieläkään tottunut.

Huoneessa oli harmaat seinät ja tumman siniset verhot, puinen pöytä, vaalea metallinen sänky ja valkoinen puinen vaatekaappi. Kävelin kaapilleni, johon olin onneksi kerennyt jo viikata kaikki vaatteeni.

Onnistuin löytämään sieltä paksuimman paidan ja lämpimimmät housut, jotka puin päälleni. Lähdin alakertaan katsomaan kelloa, koska en ollut saanut sellaista omaan huoneeseeni ja puhelimestani oli akku loppu.

Näin mummin jo ruokapöydässä odottamassa ruokaa. Olimme varmaankin lähdössä pian, koska mummi oli jo pukeissa ja kutsui minut hieman näreissään pöytään.

"Miten sinä näin myöhään nukuit?" mummi kysyi vihaisena. Katsoin kelloa, joka näytti "jo" yhdeksää.

"Enhän minä niin myöhään nukkunut," väitin mummille vastaan.

Mummi katsoi minuun paljon puhuvasti ja ymmärsin olla hiljaa.

Istuin pöytään ja aloin syömään, miksi näin piti käydä juuri minulle. Toki olihan mummikin menettänyt tyttärensä, mutta eihän he olleet edes puhe väleissä keskenään.

"No, Annabelle syöppäs nopeasti niin mennään," mummi sanoi ja aloin lusikoida ruokaa suuhuni niin nopeasti, kun pystyin.

Kun olin syönnyt lähdimme mummin autolla kylälle, sieltä löytyi, kun löytyikin kunnon kauppoja. Ostimme minulle monta villapaitaa ja monia uusia pitkähihaisia paitoja.

Sain myös monet uudet farkut ja pari hamettakin, sekä upouuden toppatakin. Päädyimme myös ostamaan minulle koulupuvun, joka koostui vekkihameesta, polvisukista, kauluspaidasta ja villa neuleesta, johon mummi lisäisi vielä koulunvaakunan. Lopulta, kun pääsimme kotiin jalkani olivat aivan puhki ja halusin vain nukkua.

Omistan tän luvun tänään Matarissa kuolleelle pikkutytölle, joka sattu olemaan mun hyvän ystävän luokkalainen ja samassa koulussa mun kanssa. Päätin kirjottaa tän luvun ihan, vaan sen takii, että autoilijat kattois miten ajaa ja lapset ja muutkin jalakulkijat käyttäis heijastimii. :'( Kiitos. Ps. Saa äänestää ja kommentoida
Julia kiittää ja kumartaa. :)