Luku 13: Kirje

25 5 0
                                    

Korpin kynnet kaihertavat Lunamielin sormia. Hän on riisunut valkeat käsineensä kauan sitten, joten mustasulkaisen eläimen terävä ote raapii pieniä haavoja suoraan käsiin. Lunamiel yrittää ojentaa kirjerullaa korpille, mutta lintu sen kuin kääntää päätään ymmärtämättä lainkaan, mitä Lunamiel siltä haluaa.

"Tuota on aivan kamalaa katsella sivusta", kuuluu heleä ääni takaa. Lunamiel kääntyy katsomaan huvittuneena virnistävää Mariliania, joka ojentaa käsivarttaan korpille laskeuduttavaksi. Lintu lentää oitis Marilianin luo saaden Lunamielin tuhahtamaan.

"Eivät kaikki eläimet enää puhu meidän kieltämme, johan minä kerroin", Marilian naurahtaa silittäen korpin mustia sulkia. "Hyvä poika. Viethän kylänjohtajan viestin hänen narsistisille ystävälleen, viethän? Niin sitä pitää."

Lintu kujertaa Mariliania vasten ennen kuin katoaa puiden sekaan, kohoaa haalealle taivaalle. Lunamiel tuhahtaa.

Ilmassa on lunta, kylmä sade kruunaisi maan pian. Lunamiel kohottaa katseensa taivaalle näkemättä korppia enää. Se on jo lentänyt kohti kylää. Lunamiel ei silti uskalla kääntää katsettaan Marilianiin, jonka huulet hän muistaa yhä omillaan, jonka kehon lämpö asuu edelleen hänen ihonsa pinnalla.

"Korpit ovat älykkäitä lintuja", Lunamiel yrittää täyttää korvissaan soivaa hiljaisuutta.

"Sinä olet luokattoman huono kiusallisten aiheiden keksimisessä", Marilian nauraa. "No? Et kai vain ole hämmentynyt siitä, että itse suutelit minua?"

"Marilian..."

"Nimeni toisteleminen ei auta sinua."

"Marilian, älä. Tämä on tarpeeksi vaikeaa muutenkin."

"Sinulla ei ole aavistustakaan."

Syvä huokaus pakenee Lunamielista. Kädet ovat kirjeen kirjoittamisesta väsyneet, silmiä painaa valvottu yö. Marilian seisoo hänen edessään peittelemättömän rehellisenä, eikä hän tiedä, onko juuri tehnyt elämänsä suurimman virheen vai pelastanut itsensä paljolta.

"Minun pitää mennä kaitsemaan kyläläisiä", Lunamiel tokaisee lopulta. "He eivät vielä tiedä, mihin olen ryhtynyt." Aamu on vasta nuori.

"Niin, olisihan heidän hyödyllistä tietää, ettet aiokaan uhrata heitä jumalille", Marilian sanoo kitkerästi kohauttaen harteitaan. "Mitä itse ajattelet – kuinka he tulevat ottamaan sen?"

"Se tuskin on helpotus kenellekään. Päätöstäni ei välttämättä hyväksytä. He ovat myyneet sielunsa Emeraldille. En voi varsinaisesti syyttää heitä siitä", Lunamiel vastaa pyöräyttäen silmiään.

"Voivatko he silti yrittää uhrautua?"

Lunamiel nyökkää heti.

"Voivat. Minun tehtäväni on vakuuttaa heidät."

Marilian ristii kätensä ja kallistaa päätään kuin korppi.

"Et siis aio palata heidän kanssaan kylään?"

"Se olisi toki järkevintä, mutta en rehellisesti sanottuna uskalla."

"Mitä sinä oikein kirjoitit kirjeeseesi?"

"Tahdon Emeraldin tänne. Tämä on hänen sotkunsa. En voi palata kylään vielä, koska se tarkoittaisi, että olen luovuttanut."

"Haluatko sinä ylipäätään palata kylään?"

Lunamiel huokaisee syvään ja astuu lähemmäs Mariliania. Hän pyyhkii lehden naisen tummista hiuksista.

"Olisi melkoista toiveajattelua saada tämä onnistumaan sujuvasti", Lunamiel sanoo raskaasti. "Emerald tuskin tulee tänne. Minulla on oma suunnitelmani sen suhteen."

Ontto mieliWhere stories live. Discover now