17:28

169 20 18
                                    

Seisoin hengästyneenä polviini nojaten Lintsin porteilla. Mulle oli tullut kiire, joten olin juossut. Missään ei näkynyt ketään.

Mua turhautti. Miten joku voikin olla niin tyhmä, et tottelee jonkun täysin tuntemattoman kehotusta lähtee johonkin joulukuun pimenevänä iltana?

Puhelin kilahti taskussa. Kaivoin sen toiveikkaana, ihan ku se ois voinu antaa mulle vastauksia.

Snapchat käyttäjältä Sampo💞

Pieni hymy kohos mun huulille. Ei hitto, miks tää hymyilytti mua? Mitä noi sydämetkin tossa teki?

Avasin snapin. Streak, ja kuva sen kämpältä, ihan toiselta puolen Helsinkiä.

Mitä mä ees odotin, mietin turhautuneena ja poistin sydämet Sampon nimen perästä. Eihän sekään mun nimen perässä mitään sydämii pitänyt. Sujautin puhelimen takas taskuun  ja vilkuilin ympäriinsä, etsien ihan mitä vaan vihjettä.

Yllätyksekseni huomasin Elsan, mun työkaverin parinkymmenen metrin päässä itestäni.

"Elsa!" huusin. Tyttö käänsi päänsä muhun ja näytti varmaan yhtä helpottuneelta kun mäkin.

"Sä tulit! Oikeesti hei kiitti, mut tuu, meil on vähän kiire. Yks tyyppi venaa meitä", Elsa sano, nappas mua kädestä ja lähti viemään mua kohti tuntematonta.

Mihin mä olinkaan itteni sotkenut? Ois vaan pitäny muuttaa Tampereelle, saattaisin nytkin istua onnellisesti perheen kaa syömässä jouluateriaa. Mut ei, täällä mä viipotan ympäri Helsinkiä työkaverini kaa.

"Elsa muuten, säkö sen kirjeen jätit?" kysyin, kun oltiin tarvottu yltyvässä lumituiskussa hetki.

"Ei, sen jätti se, ketä me ollaan menos tapaan", tyttö vastas hymyillen mulle salaperäisesti. Pyöräytin silmiäni.

"Kerro ees, mihin me ollaan menos?" jatkoin turhautuneeks käyvällä äänellä.

"Aletaan olla perillä. Kallion kirkko", Elsa sanoi dramaattisesti ja nosti kasvoilleen kevyen hymyn.

Vilkasin eteeni ja huomasin kirkon juurella Calebin. Jälleen yks työkaveri lisää.

"G'day, mate!" Caleb toivotti aussiaksentillaan.

"Moi!" huikkasin. Jätkä osas suomee vähän miten sattuu, joten suomenkielisten lauseitten keskellä saatto olla sana englanniks ja toisin päin.

"Pitää mennä. Nähään!" Elsa sano pikaseen ja lähti kättään heilauttaen takasin päin.

"Hyvää jouluu!" Caleb sano ja veti mut kunnon bro hugiin. Vastasin halaukseen, ehkä vähän kovempaa ku ois pitäny.

"Mut hei mitä helvettii? Voitko sä ees selittää?" kysyin katsoen Calebia edelleen turhautuneena.

"Sorry not sorry, bro, mut kyl se viel selviää", Caleb vastas.

"Mut mennää. Yks sun tuttu oottaa meitä", Caleb sano.

Lähettiin käveleen kirpeen pakkasen purressa meiän poskia. Caleb katto mua kärsivänä.

"Välillä mä vaan toivon olevani Australiassa", se sano. Nyökkäsin.

"Haluisin joskus käydä", vastasin.

"Se on kaunis maa. Mennään joskus yhessä", se ehdotti. Hymähdin vastaukseks ja jätin ehdotuksen kylmän viiman vietäväks.

"Jätiks sä sen kirjeen?" kysyin taas hetken päästä.

"Chill, mate, kyl se vielä tän päivän aikana selviää", Caleb vastas.

Jouluvalot loisti kirkkaina Helsingin katujen yllä ja katusoittaja soitti jossain viululla joululauluja. Nättiähän siellä oli. Ylitettiin just Pitkääsiltaa, ja katsahdettiin vahingossa Calebin kaa samaan aikaan toisiamme.

"Nättiä, vai mitä?" kysyin.

"Wait, what does that mean?" Caleb kysy.

"Kaunista", vastasin nostaen katseeni jouluvaloihin. Caleb naurahti.

"Niinpä kai", se vastas.

"Juostaan portaat ylös!" Caleb ehdotti, kun päästiin Tuomiokirkolle. Jätkä oli jo täydessä vauhdissa harppomassa rappuja kaks kerrallaan ylös.

Otin itekkin muutaman juoksuaskeleen kohti kirkkoa ja muistin yhtäkkiä, kuinka aina lapsena tuli ravattua näitä samoja portaita ylös ja alas. Nyt portailla istu vaan nuori pariskunta, joka katseli meitä huvittuneena. No joo, ei me ihan täysjärkisii varmaan oltu, kun juoskenneltiin jouluaattona Helsingin Tuomiokirkon portailla.

Caleb alko lähestyä kirkkoo, mutta pysähty odottaan mua. Juoksin sen kiinni ja käveltiin viimeset portaat yhtä matkaa.

Ylhäällä luminen maa oli täynnä tekstiä.

Aatos!!! Nii, sinä just siinä Calebin vieressä. Tuus tänne rautatieasemalle, ootan sua tääl kivipatsaitten lähellä. Calebin voit jättää sinne.

Vilkasin Calebia hämmentyneenä.

"See you!" Caleb toivotti, käänsi mut ympäri ja tönäs kevyesti alas portailta.

Katoin mun taakse, vilkutin Calebille ja lähin käveleen kohti rautatieasemaa. Ei kai tässä muukaan auttanut.

***

584 sanaa

Iltaa vähäiset mutta rakkaat lukijani. En ainakaa melkei unohtanu julkasta tätä ja on vasta toinen päivä mut ei sil nii välii, täl mennää. Tiedoksenne sit et mulla ei oo hajuakaan Helsingin kaupungin kartasta et nää saattaa kävellä jossain ihan missä sattuu ja näin mut älkää siitä välittäkö. Kiitos kun luit💕

Hyvää Joulua, toivoo...Donde viven las historias. Descúbrelo ahora