Hyvää Joulua, toivoo...

18:42

Avasin lumessa vähän kostunutta kirjettä lapasista huolimatta kohmeisin sormin. Vedin kirjeen pois kuoresta ja suojasin sitä tuiskulta kädelläni.

En ois ikinä uskonu, et oot tässä kohtaa vielä messis, mut se on vaan hyvä. Varmaan mietit, et kuka ja mikä ja missä ja millon, mut kyl kaikki viel tänään selviää.

Korkeelta näkee paremmin kun maan tasalta.

Ja siihen se kirje päättykin. Taittelin sen taskuuni ja mietin. Korkeelta? Vilkuilin ympärilleni, ihan niinku se ois auttanut jotain. Rakennuksia, rakennuksia, merta, maailmanpyörä ja pari ruotsinlaivaa. Pääsisinkö mä jonkun rakennuksen katolle? Tuskin. Maailmanpyörä näytti pyörivän. Kukakohan sielläkin kävi, jouluaattona?

"Mä", kuiskasin hiljaa ja lähin kevyeen hölkkään, kun en ollu varma, et millon se menee kiinni.

***

Ylhäältä oli hyvät näkymät Helsingin ylle. Oli lumista, jouluista, kaunista. Mä en vaan tajunnut, mitä mun pitäis nähä täältä ylhäältä. Vilkuilin ihan kaikkialle minne vaan katse liikkukin, mut en nähnyt mitään.

Hetken ulos tuijoteltuani mä nojasin käsilläni mun polviin ja laskin katseen lattiaan. Siinähän se.

Kristianinkatu 1, A 21

Joskus ratkaisu on omissa jaloissa, vaikka tähyilee jonnekkin kaukaisuuteen. Mua alko hymyilyttää. Kaivoin puhelimen taskusta ja avasin Google Mapsin. Kirjotin osotteen sinne.

Matkaa: 1,2 km
Aika kävellen: 14 min.

Maailmanpyörä pysähtyi ja mä nousin pois kyydistä. Kiitin sen ohjaajaa, joka näytti siltä, et aikoo lopettaa työnsä heti kun kotiin pääsee.

Kävelin pitkin Helsingin katuja, jotka oli hennon, valkosen lumen peitossa. Jouluinen tunnelma täytti mut ihan yhtäkkiä, en ees tiedä miks.

Mä muistin kaikki ne joululaulut, mistä tykkäsin pienenä, muistin lanttulaatikon maun ja joulun tuoksun. Muistin ne kaikki joululahjat ja sen jännityksen. Muistin, kuinka piti näytellä innostunutta kun Joulupukki tuli, vaikka en enää uskonut siihen, mut pikkuveljet usko.

Se oli ihanaa. Mua hymyilytti ja näytin varmaan ihan tyhmältä, kun hymyilin itekseni. Mut ei se oikeestaan haitannut, oli joulu.

Mä saavuin Kristianinkadulle ja katselin ympärilleni. Missään ei näkynyt ketään. Mun edessä olevan talon seinässä komeili numero 1. Sen ovi oli sepposen selällään. Astuin varovasti sisään ja etsin asunnon 21.

Huokaisin syvään ja painoin etusormeni ovisummerille.

***

322 sanaa

Eihän tästä tuu mitää kello on taas jo ihan liikaa et hienoo mut mite vaan tuli sentää tän päivän puolella.

Kiitos kun luit💕💕