Perhospoika🏳️‍🌈 (tauolla)

᎒|13|᎒

Eemu:

"Ajatuksena olisi tehdä työt joko paperille tai sitten Docsiin, jotka käyvät läpi Itämeren ongelmia ja sen monipuolisuutta. Tehdään niitä tämä ja ensi tunti ja tietenkin kotonakin voi jatkaa! Töitä aletaan esitellä ensi viikolla, joten olkaahan ahkeria!" Johanna Jyrkkänen kailotti luokan edestä hymy huulillaan ja nosti sormellaan hieman isoja pyöreitä lasejaan ylemmäs. Naisen katse kiersi meissä kaikissa,
"Ja, jos työskentelystä ei tule mitään näillä istumapaikoilla, en harkitse kahdesti paikkojen vaihtoa."

Nostin katseeni paremmin Johannaan, joka jatkoi pälätystään siitä minkä värisiä papereita olisi tarjolla niille, jotka tekisivät työn käsin. Hän ilmoitti hakevansa tietokoneet heti, kunhan kelläkään ei olisi enään kysyttävää. Pari minuuttiahan siinä meni meni ennen kuin Johanna uskoi, ettei kenelläkään ollut mitään kysyttävää ja nainen lähti ulos luokasta jättäen meidät keskenämme.

Käänsin katseeni vieressäni istuvaan Viljamiin, joka oli kiinnittänyt huomionsa Nooaan ja Elmeriin ja naureskeli heidän kanssa jostakin maan ja taivaan väliltä. Mua oli aikasemmin ihmettyttänyt sen yht'äkkinen viesti instassa ja se, kun olin tullut Nikolaksen kanssa kouluun ja saanut aika oudoksuvan katseen Viljamilta. Ei sen ilme ollut sellainen utelias vaan enimmäkseen hämmästynyt ja, jopa vähän loukkaantunut enkä mä ymmärtänyt ollenkaan miksi. Oliko sillä ja Nikolaksella ollut joskus jotakin riitaa vai oliko niiden välit vaan jostakin syystä tollaset?

Huokaisin hiljaa laskien katseeni pulpettiin ja sen päällä lepääviin käsiini. Mä en todellakaan haluis alkaa tekemään mitään Itämeri juttua ja sen jälkeen mennä koko luokan eteen esittelemään se. Entä, jos mä, vaikka kompastuisin ja nolaisin itteni? Tai, jos mä pyörtyisin tai oksentaisin ta-

"No niin! Tulkaahan ottamaan tietokoneet täältä niin voitte heti aloittaa!" Johannan ääni keskeytti mun ajatukset ja katseeni nousemaan tummahiuksiseen naiseen.

Huokaisin uudestaan ennen kuin nousin ja kuljin kohti luokan etuosaa. Mä en tiennyt kuvittelinko mä vaan vai tuijottiko kaikki mua. Tunsin kuinka mun käsiä alkoi kihelmöimään ja ne alkoi hikoilla, joten puristin ne nyrkkiin ja purin hammasta esittäen, että kaikki oli kunnossa, kun tosiasiassa mä meinasin kuolla siellä luokan edessä. Nappasin nopeasti tietokoneen ittelleni ja pakenin äkkiä kaikkien katseilta luokan takaosaan. Huokaisin helpoittuneena, kun pääsin istumaan ja pakoon kaikkien polttavilta katseilta.

"Eemu?"

Säpsähdin, kun tunsin käden mun olkapäällä. Käänsin nopeasti katseeni Viljamiin, joka katsoi mua huolestuneena.
Mä en tarvi mitään sääliä, tuhahdin sydän hakaten kovaa rinnassa. Helvetti, kun en osannut olla koskaan se sosiaallisin ihminen ja vain luokan eteen meneminen ja sieltä jotakin hakeminen sai mut ihan kauhistuneeks. Mä taisin näyttää tällä hetkellä ihan sellaselta pelästyneeltä pikku lapselta ja mä todellakin vihasin sitä.
Pitäis varmaan yrittää kovettaa itteäni.

"Onks kaikki ok? Sä näytit tosi pelokkaalta äsken", Viljami sanoi katsellen mua sinisillä silmillään kuin odottaen, että mä purkaisin sille kaikki mun ajatukset ja huolet.

Karistin hänen käden olkapäältäni ja menin aavistuksen kauemmas vaaleahiuksisesta Viljamistani, sitten kiinnittäen huomioni häneen,
"K-kaikki on ok."

"Sä et näytä siltä", Viljami yritti vielä ennen kuin nähtävämmin ymmärsi, etten mä halunnut puhua sille.

Käänsin katseeni pois Viljamista ja aukaisin tietokoneen koulun luoduilla käyttäjällä. Tunsin Viljamin katseen itsessäni, mutta yritin olla välittämättä siitä ja jatkoin vain raivokasta tietokoneen näppäimien hakkaamista.

Mua ärsytti mun oma käytös. Ensin mä ruikutin sitä, ettei kukaan välittänut musta ja sitten, kun jotakin kiinnosti niin mä torjuin sen. Ei se ollut Viljamin syytä, että mä käyttäydyin kuin jokin pikku paskiainen. Mä en vaan osannut avautua mun tunteista ilman, että alkaisin rääkyä ja itkeä itteäni kuiviin. Joo, kokemusta siitäkin oli.