Romeo & Julia |jikook|

~005 Yön turvin~

Hänen täytyisi saada Veli Lorenzo myöntymään heidän suureen pyyntöönsä. Hän ei sallinut vaihtoehtoa, että he olisivat tulleet tänne aivan turhaan. Siksi hän halusi hoitaa asian huolella ja saada mies heidän puolelleen.

Mies mittasi poikia hetken katseellaan, kunnes nyökkäsi itsekseen ja päästi heidät sisään.
Jungkook huokaisi helpotuksesta.

Vaikka talo näytti pieneltä ja vaatimattomalta ulkoa päin, oli se sisältä kelpo asuinpaikka.

Pieni, kahden hengen ruokapöytä oli siistinä nurkassa ja sen lisäksi myös sänky sekä tummaan sisustukseen sulautuva sivupöytä.
Pöydän päällä oli outoja koristeita, kuvia ja esineitä, joidenka tarkoitusta Jungkook ei tosin ymmärtänyt.
Mutta ehkä se ei haitannutkaan.

"Noh, kertokaa toki sydäntänne raastava huolenne, kun tänne asti olette sitä tulleet kantamaan"
Lorenzo vilkaisi vieraitaan ja istahti alas pöytänsä ääreen, kun taas nuorempi kaksikko jäi seisomaan.

Mies kaatoi punaista nestettä viinipullostaan ja hörppäsi sitten juomaa hopeareunuksisesta pikaristaan rauhallisesti ja silmänsä ummistaen.

Mies huokaisi sitten syvään, laski pikarin takaisin pöydälle ja avasi silmänsä. Hän katsoi Jungkookia ja Jiminiä vuorotellen silmiin, odottaen kaksikkoa kertomaan asiansa.

"Nöyränä pyydämme sinulta, Veli Lorenzo, että te vihkisitte meidät avioliittoon täällä, nyt, sinun luonasi, turvassa muiden tietoisuudelta"
Jungkook saneli, katsoen koko pitkän lauseensa ajan suoraa miehen tummanharmaisiin silmiin ja jopa maahan anovasti polvistuen.

Sellainen näky oli harvinainen.
Jos kyseessä oli Jungkook, ei häntä olisi saattanut mitenkään pystyä kuvittelemaan polvistuneena, alistuneena ja nöyränä toisen ihmisen eteen.

Yleensä huoleton ja sinne päin tekevä, lyhytsanainen ja huonoryhtinen miehenalku, oli mennyt itsensä ääripäähän.
Sen myös Jimin osasi panna merkille ja yllättyä Jungkookin käytöksestä.
Yritystä ei ainakaan puuttunut, sen hän huomasi.

"Kohtalo on tehnyt uuden siirron, jonka suuntaa en osaa edes minä enää tulkita. Toistensa viholliset, prinssi Montaque, nuori Capulet ovat Amorin pirullisista nuolista osuman saaneet.
Lienee tietävätkö, mihin tämä voinee johtaa tai mikä tätä seurannee. Kunnian saanen minä vihkiä heidät sysimetsän siiveksessä, muiden katseilta poissa. Historiaa kirjoittaa, kaksi sukua viimein yhdistää. Muuttakaanne te lapset kohtalon kirjoja, ja sotariidat katkaiskanne"

Jungkook kohotti katseensa mieheen yllättyneenä. Hän ei ymmärtänyt kaikkea, mitä mies oli tarkoittanut, mutta toivoi että ainakin tarpeeksi.

"T-tekö suostutte?"
Jungkook änkytti varmistaakseen kuulemansa.

Veli Lorenzo nyökkäsi ja nousi ylös viinilasillisensa ääreltä.
Jungkook kampesi nopeasti ylös kylmältä lattialta ja seurasi katseellaan, kuinka mies asteli sivupöydän luo, ottaen sieltä jotain.

"Ovatko nuoret sydämet varmoja, mitä ovat tekemässä, mitä tulevat muuttamaan ja mitä siitä seuraavan?"
Mies vielä kerran vahvisti, ennekuin vihkisi parin.

Pojat nyökkäsivät yhtä aikaa päättäväisinä. Tämä oli se, mitä he tosissaan halusivat.
He halusivat lupautua toisilleen ja pitää sen päätöksen hautaan asti. He tiesivät, että heidän vanhempansa eivät tulisi sallimaan liittoa, siksi he päättivätkin tehdä sen täällä ja salassa.
He eivät kumpikaan olleet uskoneet rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta he itse olivat sattuneet siihen tilanteeseen. He olivat rakastuneet toisiinsa juhlissa, kun tapasivat ensi kertaa. Nämä neljä päivää ensitapaamisen jälkeen olivat menneet kuin siivillä ja vetovoima heidän välillään senkun vain voimistui.

He olivat päättäneet jo tätä ennen, etteivät he kertoisi kenellekkään toisistaan, ennekuin koittaisi päivä, jona prinssi täyttäisi 18 ja hänestä tulisi maan uusi kuningas.

Kun häneltä kaiken lopuksi kysyttäisiin, kenet hän haluaa puolisokseen ja täten hallitsijaparikseen, tulisi silloin Jungkook Jiminin luokse ja he kertoisivat asiasta yhdessä. Jimin kertoisi myös heidän olevan jo avioliitossa.

Kun pari kertoo olevansa yhdissä, koko sukuriita tulee raukeamaan, sillä kukaan ei halua tappaa maan hallitsijaa.

Kynttilän liekki tanssahteli sydänlangassa, kun nuorukaiset lopulta yhdistivät huulensa.
Lorenzo hymyili katsellessaan selkeästi onnellista nuorta paria ja laski raamatun kädestään sivupöydälle, niiden Jungkookin silmiin outojen tavaroiden viereen.

Jimin irtautui suudelmasta ja hymyillen katsahti nuoremman tuikkiviin silmiin, joidenka verkkokalvoille kynttilän liekki himmeästi heijastui.
Jungkook hymyili takaisin rakkaalleen, jota saattoi nyt kutsua aviomiehekseen.

Niin Lorenzo avasi poikien lähdettyä paksun ja vanhan kirjansa ja selasi hetken sivuja.
Hän kirjoitti koukeroisin kirjaimin edellisten vihittyjen perään poikien nimet, tästä päivästä ja hetkestä kertomaan.

Hetkestä, joka uudelleenkirjoitti historiankirjat ja muutti tulevaisuuden.

Jimin Capulet
Jungkook Capulet
Verona 7.6.1591