SPRING day - YoonMin

1.

Kauniin sininen taivas oli täysin pilvetön ja ilma tyyni. Lunta oli maassa enää vain paikka paikoin ja isoimmat kävelykadut olivat jo täysin lumettomia ja kuivia. Mustahiuksinen nuori lukiolainen asteli pitkin asfalttiteitä kohti valkeaa lukiorakennusta jonka käytävät olivat täyttyneet kärttyisistä opiskelijoista. Aamu kahdeksan tuntui aivan liian varhaiselta ja Jimin oli varma, että monikin oppilas olisi tehnyt paljon päästäkseen takaisin nukkumaan sänkyynsä tunniksi tai pariksi. Tavallisesta poiketen poika oli itse virkeä. Hän oli nukahtanut läksyjensä ääreen ilta seitsämältä ja uinunut rauhallisesti seuraavaan seitsämään. 12 tuntiset unet olivat tehneet terää siihen nähden miten huonosti hän yleensä nukkui. 

Jimin veti lukion raskaan pääoven auki ja asteli meluisalle käytävälle. Olisi voinut luulla, että lukio oli rauhallinen paikka aamuvarhaisella, mutta ei. Koulun ikuiset mölyapinat jaksoivat meluta väsymyksestä huolimatta. Jiministä tuntui, että väsymys teki heidät vain entistäkin kärttyisimmiksi ja kovaäänisimmiksi. 

"Jimin! Täällä!" matala unen karhea ääni huudahti yhtäkkiä jostakin päin käytävää. 

Mustahiuksinen Jimin katsoi ympärilleen hämmentyneenä ja kesti hetken ennen, kuin hän huomasi käytävän nurkassa hengailevat Taehyungin ja Hoseokin. Hänen ystävänsä hymyilivät lämpimästi hänelle ja viittelöivät lähemmäs. 

"Huomenta" Jimin hymähti kävellessään ystäviensä luokse. 

"Näytätpä sä virkeältä" punahiuksinen Hoseok naurahti ja suki vastavärjättyjä hiuksiaan paremmin korvansa taakse. Tuo oli muistanut värjätä, mutta ei leikkauttaa hiuksiaan. 

"No ehkä, kun mä nukuin 12 tuntia viimeyönä" Jimin selitti. "Nukahdin läksyjen ääreen."

"Aaah, kuulostaapa tuo tutulta" Taehyung parkaisi ylidramaattisesti. "Kulutin koko viimeyön juttelemalla Jungkookin kanssa snäpissä. Mutta oli se kyllä kannattavaa."

Jimin naurahti ja sai ystävänsä punastumaan. 

"Joko sä olet tunnustanut sille sun tunteesi?" tuo kysyi varovasti.

Taehyung oli ollut ihastunut heitä nuorempaan jungkookiin niin kauan, kuin Jimin muisti. Taehyung oli vain liian avuton rakkautensa tunnustamisessa ja empi joka kerran, kun Jimin ja Hoseok olivat yrittäneet rohkaista häntä kertomaan tunteistaan pupupojalle.

"En mä vielä" Taehyung selitti vaivaantuneena. "Mutta Jungkook sanoi, että se todella tykkää jutella mun kanssa."

"Ja se varmasti todella tykkää susta myös" Hoseok hymähti.

Kellot soivat tunnin alkamisen merkiksi. Luokkaa päin kävellessään Jimin huomasi unohtaneensa hakea kirjansa kaapistaan. Mustahiuksinen kääntyi nopeasti kannoillaan ja loikki pitkin askelin kohti kaappeja, jotka oli sijoitettu lähelle ulko-ovia ja irtonaisia naulakoita. Kiiresti Jimin kaivoi matematiikan kirjansa kaapista ja lähti takaisin luokkaa kohden, mutta törmäsi johonkuhun. Jimin ei ymmärtänyt ensiksi tapahtunutta, sillä hän haistoi vain nenässään tuon jonkun makean, hieman kahvisen tuoksun. 

"Oho. Sori" joku totesi hiljaa hänen vierestään.

Jimin kohotti katseensa ja kohtasi toisen mustahiuksisen pojan katseen. Poika oli noin hänen pituisensa ja pukenut päälleen tummanharmaan college hupparin. Mustat etuhiukset olivat osittain hänen silmillään, jotka olivat nekin todella tummat. Poika oli kaikinpuolin tumma. Mutta hänen äänensä oli, kuin hunajaa ujoksi muuttuneelle Jiminille. 

"Ei se mitään, se oli ihan mun vika" Jimin sopersi ujosti, eikä uskaltanut katsoa toista silmiin.

Vieras poika noukki Jiminin pudonneen oppikirjan maasta ja ojensi sen hänelle. Jimin kiitti pienesti ja tarrasi kirjaansa. Hän puristi sitä käsissään rystyset valkeina. 

"No, mä taidan tästä mennä. Varo, että et törmäile ihan jokaiseen joka kävelee vastaan" mustapukeinen totesi ja otti askeleen lähteäkseen. Kello oli vasta kahdeksan pintaan ja tuo oli suunnistamassa kohti ulko-ovia. 

"Tota, tää on ehkä vähän tyhmää, mutta mikä sun nimi on?" Jimin kysyi häkeltyneenä ja kääntyi toista päin toivoen, että tämä ei lähtisi aivan vielä. Hän halusi haistaa pojan tummapaahtoista kahvia muistuttavan tuoksun vielä hetken pidempään.

Poika silmäili itseään muutaman sentin lyhyempää Jiminiä vaitonaisena, mutta ei sanonut mitään. Jokin hänen katseessaan oli muuttunut ja sai Jiminin nielemään tappionsa. Mitään sanomatta tuo täysin tuntematon kahvin tuoksuinen poika käveli ulos lukion ovista ja katosi pian Jiminin näköpiiristä kokonaan. 

Moikka!
Tää on mun ensimmäinen kirja wattpadissa ja toivon että te tykkätte! Anteeksi että eka osa on näin lyhyt! :)