Sitten herään yhtäkkiä puun alta ja katseeni kohtaa ylhäällä olevaan aurinkoon, pistäen käteni sitten äkkiä tuon eteen. Pyöräytän silmiäni ja aivastan pienesti siitepölyn takia. Noustessani ylös horjahdan pienesti ja nojaudun puuhun. Kun olen noussut kunnolla pystyyn, irrotan otteeni puusta ja avattuani silmäni kunnolla.
Katseeni menee edessä olevan maailman ympäri ja jalkani pyörähtävät. Ömm, mutta mitä. Nostan käteni ylös ja olen aivan, kuin kurottelisin taivasta. Olin tuolla ja katsoen alas päin, olen nyt tässä. öh.
Sinertävä taivas ja valkoisten pilvien kera kattaa hienon näkymän, vihreän nurmikon ja puut jotka heilahtelevat tuulen mukaan. Kukkia on laiteltu sinne tänne. Puisto? siksikö nämä sanovat tätä?
Astelen hieman eteenpäin ja huomaan mulkoilua. Mitä? Jatkan kävelyäni ja katseet vaivaavat minua, mitä minä muka tein noille mulkoiloille?
Yhtäkkiä joku heittää päälleni jotakin, kangasta? Kuinka he julkeavat! Prinssin päälle heitellä jotain tuollaista, alhaiset ihmiset! Kääntelen kangas palaa ja tajuan tuon olevan pitkä takki. Asetan sen päälleni ja huomaan sekunnin jälkeen, että mulkaukset vähenevät. Mutta tulevat takaisin pian, kun tallustelen pietkin näitä hassuja valkoisia raitoja pitkin. Pitkiä valkoisia juttuja pitkin, nuo ihme vempaimet pitävät ärsyttävä ääntä. hyi.
Aivan outo mesta, herra jestas!
* * *
tämä, on, vain, tälläinen, stoori, joo, jatkuu.
YOU ARE READING
maailma toisen silmistä
Short Storyjossain, mutta missä? entä jos tänne tupsahtaa jokin muu kuin tältä planeetalta ja entäs jos tuohon tykästyy joku tältä planeetalta
