Unlikely true |Vkook| fin|

11.

Jungkook pov.

Päivä kului sutjakasti koulussa.
Tunnit vierivät toistensa perään ja pian olikin jo ruokailu. Halusin puhua Jiminille yhdestä asiasta, mutten tiedä miten aloittaa. Tiedän kyllä että Jimin ymmärtää.

Musiikin tunti on ohi, mikä on vähän sääli sillä pidän musiikista. Oikeastaan rakastan. Olen aina kuulema ollut hyvin musikaalinen. Olen laulanut aina ja välillä kirjoitellut joitain omia kappaleita, jotka eivät kyllä koskaan tule julkisuuteen.
Kävelemme pinkkihiuksisen pojan kanssa ruokalaan reput mukavasti harteilla.

Jätimme reput seinää vasten nojaamaan, kun menimme ruokajonoon.
Minulla on perus musta reppu, mutta Jiminillä on hauska avaruus kuosinen reppu. Jimin on ihana, kun uskaltaa olla noinkin avoin kaikille. Uskaltaisimpa minäkin. Jiminin vanhemmat sentäs hyväksyvät Jiminin sellaisenaan kun hän on. Minä jos kertoisin vanhemmilleni keistä pidän, saisin huudot. Tai en tiedä. Vanhempia on joskus todella vaikea lukea.

Pian saimme tarjottimet, lautaset, lasit, ottimet ja viimeisenä ruoan.
Kävelimme ruokalassa hissukseen etsien paikkoja mihin istua. Olihan ruokala siis täynnä kahden istuttavia paikkoja, mutta emme me halunneet keittenkään viereen istua.
"Tuolla" Jimin sanoo ja lähtee kävelemään kohti yhtä ruokalan pöydistä.
Tämä laskee tarjottimensa pöytään, joka on ruokalan yksi nurkka pöydistä.
Ei se minua haittaa, näkeepähän ikkunasta ulos kauniiseen ilmaan.

Mietin kauan sanoisinko Jiminille mitään asiasta, mistä haluaisin tämän kanssa puhua. Olen vähän sisäänpäin vetäytyvä tämmöisissä vakavissa asioissa, enkä tiedä mitä pitäisi sanoa.
Rohkaisen kumminkin itseäni ja avaan suuni.

"Hei Jimin hyung.." aloitan.
Pinkkihiuksinen poika nostaa katseensa minuun suu täynnä ruokaa. Tämä pureskelee ja vihdoin nielaisee ruoat.
"No hei hei Jungkook" tämä sanoo huvittuneena.
Jiminin ilme kumminkin muuttuu vakavammaksi, kun tämä näkee kasvoni.
"O-onks kaikki ok?" tämä kysyy varovasti.
En vastaa mitään, pyörittelen vain perunaa haarukallani ympäri lautasta.
Huokaisen syvään ja aloitan.

"Mä en tiiä mitä mun pitäs sanoo tai mistä mun pitäs alottaa.. Ja mä kyl tiiän et ymmärrät mua oikein hyvin tän asian kaa mitä oon sulle kertomassa" sanon epäröiden jokaista sanaa.
"M-mutta ssiis.. Mä.. Tota.. Eh.."
En saa sanoja suustani lainkaan.
Ihmiset ympärillä ja kaikki tämä hälinä häiritsevät.
"Jos tää on vakavaa ni mennää jonnekki muualle" Jimin sanoo ja nousee pöydästä.
Seuraan tämän liikkeitä ja nousen itsekin.
Kävelemme kohti hihnaa, jolle asetamme tarjottimet ja olisimme vapaita menemään välitunnille.

Otamme reppumme ja lähdemme kävelemään kohti jotain rauhallista paikkaa.
Rauhalliseksi paikaksi valikoituu alin kerros. Istumme rappusten alle joka tuntuu hyvältä paikalta.

"Nii mitä sulla nyt siis oli?" Jimin kysyy huolissaan.
"No siis.. Sähän tiiät et oon hetero?"
Aloitan varovasti.
"Juu" Jimin sanoo pylräyttäen silmiään.
"Nii.. Mä oon valehellu sulle" sanon.

"Jimin-hyung? Ooksä ok?"

Jiminin silmät laajentuivat lautasen kokoisiksi. Tämän suu aukeni ammolleen ja tämä vain tuijottaa minua.
Tämä on ilmeisesti pienessä shokissa.
"Sä et oo hetero?!" Jimin huudahtaa.
"Shhh!! En nii.. Voiksä olla hiljempaa?"
"Eli täähä tarkottaa et oon ollu koko aja.. Mut hei.. Ooksä sit bi, homo, pan.. Mikä?"
Pinkkihiuksinen poika kysyy innoissan.
"No, musta tuntuu et oon homo" sanon rauhallisesti.